Niki Haake
Kaikki tietävät, että työurat ovat lyhentyneet ja että nuoria ei työnteko enää kiinnosta. Näitä työelämän totuuksia me jankutamme toisillemme milloin säästä puhuminen ei enää jaksa kiinnostaa. Toisinaan käymme seminaarissa kuuntelemassa kuinka konsultti kertoo meille kuinka työelämä on muuttunut ja tulee muuttumaan. Nyökyttelemme konsultin kertomukselle kunnes tulee väliaika ja saa lisää pullaa.
Vastoin yleistä uskomusta pätkätöiden määrä ei kuitenkaan ole Suomessa lisääntynyt, vaan työurat ovat jopa pidentyneet. Samoin työhön sitoutuminen on pysynyt hyvällä tasolla. Dosentti Pasi Pyöriän toimittaman tilastotutkimuksen ”Työelämän myytit ja todellisuus” tuloksia on helppo uskoa, kun katsoo pelastuslaitosten henkilöstön työuria ja henkilöstön vaihtuvuutta. Pelastuslaitoksissa keskimääräinen työsuhteen kesto on varsin pitkä.
Samaan työhön ja työnantajaan sitoutumiseen vaikuttaa oleellisesti se, että työ koetaan merkitykselliseksi. Hädässä tai ahdingossa olevan ihmisen auttamisesta voi hyvällä syyllä tuntea merkityksellisyyttä, tekipä sitä rahasta tai rakkaudesta. Sekä ammattilaiset että vapaaehtoiset jakavat saman merkityksellisyyden tunteen, mikä auttaa jaksamaan ja kestämään jopa työn raskaat osat.
Hyvät tarinat ja omat kokemukset ovat usein niitä, jotka saavat meidät uskomaan. Meidän on luontevampaa tehdä päätelmiä kuulemamme tai omien yksittäisten havaintojemme, kuin tilastojen pohjalta. Kun sitten tutkimukset ja tilastot eivät vastaa käsitystämme, päättelemme että tilastot valehtelevat.
Tilastojen maine on suotta kärsinyt kotitekoisten tutkimusten ja osaamattomien tulkitsijoiden vuoksi. Tilastot eivät valehtele, ihmiset valehtelevat ja erehtyvät. Meissä jokaisessa asuu pieni Donald Trump, joka huomaamatta asettaa omat kokemuksensa tilastojen edelle vaihtoehtoisena faktana.
Hyvä esimerkki on vakaa uskomus nuorten työelämäasenteiden huononemisesta. Tilastoista tälle väitteelle ei löydy tilastollista tukea, vaan nuoret suhtautuvat työhön samoin kuin aiemmatkin sukupolvet saman ikäisinä. Siitä huolimatta yksittäiset tarinat pitkiä lomia vaativista surffarinuorukaisista hallitsevat keskustelua ja kokonaiskuvaa nuorista.
Nuoriin polviin kohdistuu paljon ennakkoluuloja sekä pelastuslaitoksissa että järjestöissä. Juhlapuheissa nuoria kutsutaan mukaan ottamaan vastuuta, mutta samalla heidän eteensä kasataan esteitä. Oma kokemukseni nuorista sukupolvista on, että he ovat sitoutumisessaan vähintään edellisten sukupolvien veroisia, mutta työelämävalmiuksissaan huimasti meitä kalkkiksia edellä. Nuorilla ei ole samaa menneisyyden taakkaa, joka sitoo heitä pinttyneisiin uskomuksiin ja perinteisiin toimintamalleihin.
Nuorten asenteiden sijaan muutoksessa ovat yleiset työelämän asenteet. Riippumatta sukupolvesta vapaa-ajan ja harrastusten merkitys on kasvanut työn kustannuksella. Työ ei ole enää kaikilla elämän tärkein sisältö ja työporukan kanssa ei ole pakko viettää vapaa-aikaa. Samalla tapa puhua työstä on muuttunut. Korostamme työstä puhuessamme niitä ominaisuuksia, joita yhdistämme nuoriin, kuten notkeus, joustavuus ja uuden omaksuminen.
Ei ole nuorten vika, että kokemuksen arvo on muuttunut työelämässä nopeasti negatiiviseksi. Kun aiemmin työkokemus nosti statusta ja palkkaa, on nykyisin kokeneen työntekijän vaarana jäädä nuorempien jalkoihin. Esimiesasemaan noustaan nyt tutkintojen, ei vuosien perusteella. Ikälisät tulevat palkkaan entistä aiemmin ja palkkakehitys on vaarassa kääntyä loppupäässä negatiiviseksi. Erityisen haastavaa ongelma on pelastusalalla, jossa fyysiset vaatimukset korostavat nuoren työntekijän arvoa.
Niki Haake
Hankesuunnittelija
Suomen Punainen Risti
Valmiuden yksikkö
