Pelastuslaitokset 28.11.2015

Partanen kritisoi vaikenemista: ”Pahoja asioita ei saisi kertoa”

Tulenpuuskat syntyvät keittiön pöydän ääressä. Partaselta on ilmestynyt vastikään myös uusi romaani Paskahousu.

Tulenpuuskat syntyvät keittiön pöydän ääressä. Partaselta on ilmestynyt vastikään myös uusi romaani Paskahousu.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella työskentelevä palomies Marko Partanen tunnetaan alalla kärkevistä kirjoituksistaan. Nykyisin hän kirjoittaa Tulenpuuska-blogia. Sitä ennen esimerkiksi hänen Palopuhe-kolumninsa Pelastustiedossa herättivät kiivastakin keskustelua.

”Olen aina tykännyt, kun asiat sanotaan värikkäästi, hauskasti ja piikikkäästi”, Partanen perustelee.

Hän sanoo olevansa valmis barrikadeille aina, kun saa kirjoitusidean tai kuulee sellaisen joltakulta. Partanen ihmettelee pelastusalan vaikenemisen kulttuuria. Jos jokin asia on vinossa, siitä pitäisi puhua, myös julkisesti, koska vain siten asiat muuttuvat.

”Kahvipöydässä kyllä puhutaan mitä vain, mutta sitten sanotaan, että ei tällaista voi lehteen kirjoittaa”, hän kritisoi.

Hän aprikoi, että ylemmille portaille alan epäkohdat, kuten esimerkiksi joidenkin palomiesten ylenkatsova asenne ambulanssityötä kohtaan, tulevat yllätyksenä.

Ainakin sellainen oli vastaanotto, kun Partanen kirjoitti aiheesta.

”Ilmeisesti heille oli shokki, että palomies kertoo palomiesten suhtautuvan negatiivisesti ambulanssiin: jos se on totta, se on kriisi. Pahoja asioita ei kai saisi kertoa”, Partanen miettii.

Partasen mukaan alalta puuttuu mentaliteetti, jossa omaa kenttää puolustettaisiin yhdessä ja vaadittaisiin alan puolesta asioita.

”Ehkä se liittyy hierarkiaan. Tämä on kuitenkin puolisotilaallinen organisaatio. Aina tulee joku isompi herra joka sanoo, että soo soo, ei tätä mieltä saa olla.”

Sanomisen tarve alan sisällä kuitenkin on. Partanen saa jatkuvasti toiveita erilaisista kirjoitusaiheista. Hän haluaakin olla syvien rivien äänitorvi ja provosoida, jotta syntyisi keskustelua.

”On hienoa, että vaikka selvästi provosoidaan, ihmiset ovat aidosti asian puolesta tai vastaan. Ja onhan se hauska nähdä, kun toinen vetää kupin nurin”, Partanen virnistää.

Teksti: Kaisu Puranen

Kuva: Teemu Heikkilä

Lue Marko Partasen koko haastattelu Pelastustiedon numerosta 9-10, joka ilmestyy 16. joulukuuta!

Lue lisää