Pelastuslaitokset 16.10.2026

Pelastustoimen investointeihin tarvitaan lisää rahaa korjausvelan korjaamiseksi

Valtakunnallisen asiantuntija-arvion mukaan pelastustoimen palvelut toteutuvat Suomessa pääosin hyvällä tasolla.

Valtakunnallisen asiantuntija-arvion mukaan pelastustoimen palvelut toteutuvat Suomessa pääosin hyvällä tasolla.

Hyvinvointialueiden pelastustoimen investointisuunnitelmien kokonaisarvo vuosille 2027–2030 on noin 506 miljoonaa euroa. Investoinneista noin 95 prosenttia kohdistuu rakennuksiin, toimitiloihin sekä kalusto- ja laitehankintoihin.

Lupa- ja valvontaviraston julkaiseman pelastustoimen palvelujen arvioinnin mukaan investoinnit ovat pääosin välttämättömiä korvaus- ja ylläpitoinvestointeja, joilla turvataan nykyisen palvelutason säilyminen. Nykyinen investointitaso ei kuitenkaan riitä poistamaan pelastustoimen korjaus- ja investointivelkaa.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Valtakunnallisesti merkittävimpiä investointiriskejä ovat paloasemien korjausvelka, ikääntyvä kalusto, kasvukeskusten toimintavalmiushaasteet sekä tietojärjestelmä- ja ICT-investointien vähäisyys suhteessa tunnistettuihin tarpeisiin.

”Pelastustoimen palvelukykyä ei turvata ilman pitkäjänteisesti suunniteltuja investointeja henkilöstöön, kalustoon, paloasemaverkkoon ja varautumiseen. Arvioinnin perusteella useat alueet joutuvat lähivuosina ratkaisemaan samanaikaisesti sekä investointi- että henkilöstöhaasteita”, ryhmäpäällikkö Eero Nyman toteaa.

Arviointi tehtiin ensimmäistä kertaa usean pelastustoimen asiantuntijan yhteistyönä, mikä on mahdollistanut aiempaa laajemman ja syvällisemmän valtakunnallisen tarkastelun. Arvio perustuu hyvinvointialueiden vuosittaisiin selvityksiin, alueellisiin asiantuntija-arvioihin sekä pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastoihin.

Valtakunnallisen asiantuntija-arvion mukaan pelastustoimen palvelut toteutuvat Suomessa pääosin hyvällä tasolla. Samalla arvio nostaa esiin useita valtakunnallisia kehittämistarpeita, jotka liittyvät erityisesti palvelujen yhdenvertaisuuteen, toimintavalmiuteen, henkilöstön saatavuuteen, varautumiseen sekä investointien riittävyyteen. Arvio kokoaa yhteen hyvinvointialueiden pelastustoimen palvelujen tilan, keskeiset kehittämistarpeet sekä investointien vaikutukset vuoden 2025 tietojen perusteella.

”Asiantuntija-arvio tarjoaa aiempaa yhtenäisemmän kokonaiskuvan pelastustoimen palveluista. Se tukee sekä hyvinvointialueiden että valtionhallinnon päätöksentekoa yhteiseen tietopohjaan perustuen”, Eero Nyman sanoo.

Onnettomuuksien ehkäisyn palveluissa alueellisia eroja

Onnettomuuksien ehkäisyn palveluja tuotetaan kaikilla hyvinvointialueilla, mutta palvelujen suunnittelussa, resursoinnissa ja kohdentamisessa on edelleen merkittäviä alueellisia eroja. Varsinkaan riskiperusteisen kohdentamisen perusteet ja voimavarojen määrittelyt eivät ole valtakunnallisesti yhdenmukaisia.

Monilla alueilla taloudelliset paineet, henkilöstövajaus ja rekrytointihaasteet ovat vaikeuttaneet tavoitteiden saavuttamista. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaikkia suunniteltuja valvontatoimenpiteitä ei ole pystytty toteuttamaan vuoden aikana ja turvallisuusviestintä ei tavoita kaikkia kuntia ja asukkaita yhdenvertaisesti.

Arvioinnin mukaan palvelujen yhdenvertaisuuden varmistaminen edellyttää valtakunnallisesti yhtenäisempiä suunnittelu- ja arviointiperusteita sekä yhteisiä mittareita palvelujen laadun ja vaikuttavuuden arvioimiseksi.

Toimintavalmiudessa edelleen puutteita

Pelastustoiminnan toimintavalmius on kokonaisuutena vakaa, mutta ensimmäisen yksikön toimintavalmiusajoissa on edelleen merkittäviä puutteita eri puolilla maata. Useilla alueilla toimintavalmiuden puutteet ovat jatkuneet usean vuoden ajan. Suurin osa niistä sijaitsee suurissa kaupungeissa, joissa on paljon korkean riskin alueita. Puutteita esiintyy kuitenkin myös pienemmillä paikkakunnilla, sillä yli kolmannes toistuvista puutteista sijoittuu toiseksi korkeimman riskiluokan alueille.

Pelastusryhmän toimintavalmiuden tavoitteet täyttyvät valtakunnallisesti pääosin hyvin. Sen sijaan pelastusjoukkueen toimintavalmiudessa havaittiin merkittäviä puutteita erityisesti Kainuussa sekä yksittäisillä riskialueilla Kanta-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

Pelastustoiminnan suorituskyvyt arvioidaan kokonaisuutena hyväksi. Vahvimpia osa-alueita ovat maastopalot, liikenneonnettomuudet, virka-aputehtävät sekä pelastustoiminnan johtaminen. Kehittämistarpeita havaittiin erityisesti kansainvälisen avun vastaanottamiseen ja antamiseen liittyvissä valmiuksissa, vesipelastamisessa sekä osassa erityistilanteisiin liittyviä suorituskykyjä.

Henkilöstö ja sopimuspalokunnat ovat pelastustoimen perusta

Arvioinnissa korostuu huoli henkilöstön saatavuudesta ja riittävyydestä. Haaste koskee sekä päätoimista että sivutoimista henkilöstöä ja sopimuspalokuntia.

Sopimuspalokunnilla on edelleen keskeinen rooli pelastustoimen palvelutuotannossa. Valtakunnallisesti sopimuspalokuntien osallistuminen kiireellisiin tehtäviin on kehittynyt myönteisesti, mutta alueiden ja yksittäisten palokuntien välillä on huomattavia eroja lähtövahvuuksissa ja henkilöstöresursseissa.

Arvioinnin mukaan pelastustoimen henkilöstövoimavarojen turvaaminen, sopimuspalokuntien toimintaedellytysten vahvistaminen sekä osaamisen ylläpito ovat keskeisiä kehittämiskohteita tulevina vuosina.

Väestönsuojelun merkitys korostuu

Väestönsuojelun suunnittelu ja varautuminen ovat kehittyneet useilla alueilla viime vuosina. Yhteistoiminta viranomaisten, kuntien ja muiden toimijoiden välillä on vahvistunut ja uusia yhteistyörakenteita on luotu laajasti.

Arvioinnin mukaan väestönsuojelun suunnittelun perusta on olemassa koko maassa, mutta suunnitelmien ajantasaisuudessa, resurssien riittävyydessä ja toimeenpanossa on edelleen merkittäviä alueellisia eroja. Erityisiä kehittämistarpeita liittyy henkilöstö- ja materiaalivarauksiin, johtamisjärjestelyihin sekä poikkeusolojen johtamistiloihin.

Tästä pääset tutustumaan valtakunnalliseen asiantuntija-arvioon.
Tästä pääset tutustumaan alueellisiin asiantuntija-arvioihin.

Lähde: STT / Lupa- ja valvontavirasto Kuva: Pelastustiedon arkisto

Lue lisää