Pelastuslaitokset 9.9.2019

Sisäministeri kiipesi paloauton täkille ja lähti kolaripaikalle Länsiväylälle

Sisäministeri Maria Ohisalo valmiina lähtemään keikalle. Suunnittelija Outi Salo avusti.

Sisäministeri Maria Ohisalo valmiina lähtemään keikalle. Suunnittelija Outi Salo avusti.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tutustui yhdessä erityisavustajansa Sami Kermanin kanssa pelastusalaan maanantaina Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella. Aamu alkoi Niittykummun paloasemalla. Ensihoitajien ja palomiesten työstä ja työturvallisuudesta kerrottaessa pärähti hälytys ja ministeri kiipesi paloauton täkille ja matkasi yhdessä työvuoron kanssa pelastustehtävälle. Kohteena oli Länsiväylä, jossa tapahtui peräänajo aamuruuhkassa.

Sisäministeri Maria Ohisalo paloauton täkillä. Pieni tieliikenneonnettomuustehtävä Länsiväylällä. Peräänajossa ei kukaan loukkaantunut.

Ministeri osallistui myös onnettomuuden jälkihoitoon. Hän tarttui harjanvarteen ja siivosi tieltä sirpaleita ja onnettomuuden aiheuttamia roskia.

Pelastusala tarvitsee tulevaisuudessa riittävästi koulutettua työvoimaa siinä kuin muutkin alat. Sisäministeri Maria Ohisalo pitää tärkeänä, että valtion ensi vuoden talousarviosta neuvoteltaessa myös Pelastusopiston tarvitsemista resursseista pidetään huolta.

”Kokonaisuus on luonnollisesti otettava huomioon ja sisäasiainhallinnossakin on paljon tarvitsevia.”

Edellinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) päätti pelastusalan tutkintokoulutuksen keskittämisestä Kuopioon. Helsingin kaupungin pelastuslaitos hakee uutta toimilupaa pelastuskoulun tutkintokoulutusta varten. Sisäministeri Maria Ohisalo voi hyväksyä tai hylätä uuden toimiluvan. Ratkaisu asiassa tehdään tuonnempana. Pelastuskoulun jatkon kannalta päätös tarvitaan viimeistään marraskuussa, jolloin kouluun voidaan hakea oppilaita tammikuussa alkavalle pelastajakurssille.

Teksti ja kuvat: Esa Aalto

Lue lisää