
Keravan ja Tuusulan paloasema vihittiin virallisesti käyttöön tammikuun viimeisenä päivänä. Uusi paloasema Kulloontien varressa korvaa Tuusulan ja Keravan paloasemat, jotka sijaitsivat vain seitsemän kilometrin päässä toisistaan. Uudella paloasemalle on otettu erityisesti huomioon palomiesten työturvallisuus ja hyvinvointi. Asema otettiin käyttöön alkusyksystä 2017.
Keravan ja Tuusulan paloasemaa odotettiin pitkään, kyseessä oli ensimmäinen kahden kunnan yhteinen hanke. Ensimmäinen hankesuunnittelu tehtiin jo vuonna 2008. Asema on rakennettu säänkestävästä Cor-Ten -teräksestä ja pintamateriaalit sisällä toimivat myös ilmaa puhdistavina rakenteina.

”Keski-Uudenmaan pelastuslaitos osallistui valmisteluprosessiin aivan ensisuunnitelmista viimeisiin yksityiskohtiin asti. Palvelupäällikkö Mikko Ilmonen oli isossa roolissa myös suunnittelun osalta”, kertoo pääsuunnittelija Pekka Salmi.
”Tilaelementit ja perusratkaisut on kopioitu Hyvinkään, Järvenpään ja Havukosken paloasemista. Tämä on ensimmäinen asema, jossa puhdas paloasema -ajattelu oli mukana alusta lähtien – uutena ensimmäisen kerroksen huoltotilat. Suunnittelun ja teknisten apuvälineiden lisäksi tärkeintä ovat asenteet ja oikeat toimintamallit”, Ilmonen kertoo.
Ilmosen asiantuntemus ja kädenjälki näkyy nyt jo viidellä paloasemalla. Keravan ja Tuusulan paloasemalla on myös niin sanottu demotila, jossa voidaan vetää esimerkiksi ensihoidon harjoituksia ja alkusammutuskoulutuksia – oli sää ulkona mikä tahansa.

Vihkimisen ja perinteisen paloletkun katkaisun suoritti sisäministeri Paula Risikko. Hän painotti puheessaan pelastustoimen vahvaa roolia varautumisessa myös tulevan maakuntauudistuksen jälkeen. Pelastustoimen tulee säilyä lähipalveluna myös jatkossa.

Uudella 2500 neliömetrin paloasemalla on tilat myös Tuusulan VPK:lle. Uudesta paloasemasta tulee tarkempaa juttua myöhemmin.
Teksti ja kuvat: Kimmo Kaisto