Sopimuspalokunnat 27.6.2020

Kansanedustaja Arto Pirttilahti on SSPL:n uusi puheenjohtaja

Kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk.) on SSPL:n uusi puheenjohtaja.

Kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk.) on SSPL:n uusi puheenjohtaja.

Kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk.) on Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry:n uusi puheenjohtaja. SSPL valitsi uuden puheenjohtajan vuosikokouksessaan 27.6.2020 Tampereella. Pirttilahti seuraa tehtävässä viime vuoden lopulla tapaturmaisesti menehtynyttä kansanedustaja Antti Rantakangasta.

Agrologi Arto Pirttilahti on kotoisin Mänttä-Vilppulasta. Hän on ollut Suomen Keskustan kansanedustajana vuodesta 2011 alkaen. Eduskunnassa Arto Pirttilahti toimii muun muassa talousvaliokunnan varapuheenjohtajana sekä hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsenenä.

”SSPL:lle on tärkeää, että liiton johdossa on henkilö, joka voi toimia pelastustoimen sopimuspalokuntien ja sopimushenkilöstön asialla mahdollisimman laajasti, tasapuolisesti ja avarakatseisesti”, toteaa liiton varapuheenjohtaja Juho Luukko.

”Keskeinen merkitys valinnassa oli niillä arvoilla, joita puheenjohtajaksi valittu henkilö edustaa. Kansanedustaja Arto Pirttilahti on viime vuosina perehtynyt Suomen pelastustoimeen ja erityisesti sopimuspalokuntatoimintaan. Hänen ajatuksensa pelastustoimen kehittämisestä heijastavat hyvin jäsenkenttämme tuntoja.”

Lähde: SSPL
Kuva: Eduskunta

Lue lisää