Kirjan kirjoittaja Petri Aalto (kesk.) antoi ensimmäiset kirjat juhlapuheen pitäneelle pelastusjohtaja Vesa Haloselle ja Palosuojelun edistämissäätiön varapuheenjohtaja Ari Keijoselle.
Turun VPK:n puhallinorkesterin 150-vuotisen historian kunniaksi julkaistiin ainutlaatuinen kirja soittokunnan historiasta.
Kirjan kirjoittaja, tietokirjailija ja Turun VPK:n pitkäaikainen jäsen Petri Aalto kertoo, että aikaisemmin ei soittokunnista ole tehty yhtä laajaa teosta. Seitsikosta puhallinorkesteriksi -kirjassa tarkastellaan palokuntien soittokuntatoimintaa myös valtakunnallisesti.
”Sen ansiosta hankkeelle saatiin myös taloudellista tukea, ja se on tuonut kirjaan myös oman lisäarvon.”
Kirjaa tuki muun muassa Palosuojelun edistämissäätiö.
Vaikka täysin kattavasti ei palokuntien soittokuntia olekaan voitu kirjassa käsitellä, on tässä kirjassa ensimmäistä kertaa koottu yksiin kansiin varsin laajasti palokuntien soittokuntatoimintaa.
”Monissa palokunnissa autettiin antamalla aineistoa kirjaa varten, mutta valitettavasti joissakin palokunnissa vanhat arkistot ovat myös hävinneet”, Aalto kertoo.
Kirjan kirjoittajan yllätti se, että palokunnan musiikkikulttuuri on jopa yli sadan vuoden ajan pysynyt hyvinkin samankaltaisena. Soittajat ovat soittaneet useissa eri orkestereissa ja erityisesti soittokunnan vetäjän merkitys on ollut tärkeä.
”Kun vetäjä on vaihtanut soittokuntaa, on uinuvan soittokunnan toiminta herännyt aktiivisen vetäjän myötä eloon.”
Turun VPK:n soittokunnan soittajien kokonaismäärästä 150-vuotisen historian aikana ei ole tietoa.
Petri Aallolla itsellään ei ole soittokuntataustaa, mutta pitkäaikaiselle vpk:n jäsenelle soittokunta on ollut aina tärkeä ja luonnollinen osa palokuntatoimintaa.
Kirjaa kirjoittaessa hän myös kuunteli paljon soittokunnan musiikkia.
”Soittokunnan soittaman musiikin monipuolisuus myös yllätti. Ne ovat jo historiansa alkuajoista alkaen soittaneet hyvinkin erilaista musiikkia. Pelkästään ne eivät soita marssimusiikkia, vaan myös esimerkiksi kevyempää viihdemusiikkia.”
”Soittokuntatoiminta on nähty tärkeäksi.”
”Palokunnan soittokunta on soittanut jo 1900-luvun alussa kesäisin myös Turun ravintoloissa. Keikkamuusikkoina tehtiin varainhankintaa.”
Petri Aalto korostaa, että maan vanhimmassa VPK:ssa on soittokuntatoiminta nähty tärkeäksi toiminnaksi.
”Palokunta on myös tukenut taloudellisesti soittokuntatoimintaa. Uskon, että niin halutaan tehdä myös tulevaisuudessa ja tätä arvopohjaa osaltaan vahvistaa myös tämän kirjan julkaiseminen.”
”Jo historiassa nähtiin, että palokunta-aatteen vahvistamiseksi tarvittiin muutakin kuin sammutustyötä ja sen harjoittelemista. Esikuvina palokuntien soittokunnille olivat myös sotilassoittokunnat, jotka myös tukivat palokuntien soittokuntatoimintaa.”
Petri Aalto katsookin, että myös tämän palokuntaperinteen säilyttäminen on edelleen tärkeää, kun toiminta on muutoin tiukkaan säädeltyä, ohjeistettua ja perustuu sopimuksiin.
”Operatiivisen- ja nuoriso- sekä naistoiminnan lisäksi on tärkeää muistaa palokuntien kulttuuri- ja sivistystoimintaa. Palokunnat ovat olleet historiassa myös tiennäyttäjiä muun seuratoiminnan aloittamiselle.”
”Soittokuntatoiminnalla oli varainhankinnan kannalta aikaisemmin keskeisempi merkitys, kun ei ollut muutoin yhteiskunnan tukea palokunnan toiminnalle.”
Maan vanhin soittokunta on Helsingissä, jossa se perustettiin kolme vuotta ennen kuin Turussa eli vuonna 1970.
Tänä vuonna juhlittiin myös Turun Vapaaehtoisen Palokunnan 185-vuotista taivalta.
Teksti ja kuva: Esa Aalto