Pelastaja Juho Helttunen taittaa työmatkansa ukrainalaisvalmisteisessa vuoristöjääkärin ohuessa sarkapuvussa. "Rahat menivät hyvään tarkoitukseen, heidän tuekseen."
”Sopivan modernia mutta tarpeeksi vanhaa”, pelastaja Juho Helttunen luonnehtii suurta mielenkiinnon kohdettaan, maailman sotia. Ne iskivät hänen tajuntaansa kahdeksannen luokan historian tunneilla, eivätkä ole suostuneet lähtemään sieltä millään pois. Tosin Helttunen ei ole kovin pontevasti yrittänytkään.
Päinvastoin hän on hankkinut vuosien varrella merikontillisen erilaisia vanhoja sotatarvikkeita. Ensimmäinen niistä oli Saksan armeijan kenttälakki. Se lisättiin silloisen yläkoululaisen varusvarastoon, koska asuste oli halpa ja hieno. Saksan armeijan vaiheet kiinnostivat Helttusta muutenkin, ja hän hankki kokoelmiinsa saksalaissotilaiden käyttämän II maailman sodan aikaisen maastopuvun.
Nykyään Helttusella on vanhaa sotarekvisiittaa pienen museon verran, hän laskee käyttäneensä hankointoihinsa noin 10 000 euroa.
Helttunen voisi varustella kotoaan löytyvillä välineillä II maailman sotaan lähtevän sotilaan, kuuluipa tämä Suomen -, Saksan -, keisarillisen Japanin armeijaan tai Puna-armeijaan. Kokoelma ei kata vain yksittäisisä sotilaspukuja ja saappaita, vaan yksittäisen sotilaan kaikki varusteet.
”Yhden sotilaan varusteissa on yllättävän paljon tavaraa”, Helttunen naurahtaa.
Sotakuosia niskaan
Helttunen tykkää varustella itsensäkin sota-aikaisilla kostyymeilla. Työmatkat paloasemalle taittuvat talvella sarkapukuun sonnustautuneena, kesällä kevyemmin. Kulkupelinä on Ruotsin armeijan Solifer-polkupyörä, jonka Helttunen arvelee olevan peräisin 1940-luvulta.
”Sarkapuku on lyömätöntä materiaalia ja tykkään sodan aikaisten vaatteiden ulkonäöstä.”
Tarinaa Suomussalmelta
Sen lisäksi, että Helttunen tykkää haalia ”rätei ja lumpui”, hän myös tietää. Eikä hänen sotatietoa sisältävä elävä kovalevynsä ole kryptattu, vaan helposti avattavissa ilman Äyräpään Ärjyä tai muutakaan tunnussanaa.
Koska Helttunen on kotoisin Suomussalmelta, tietopankki sisältää talletuksia erityisesti kotikunnassa 1939 käydyistä taisteluista, kuulija saa ne käyttöönsä kainuulaiseen tapaan varsin sutjakasti:
Suomalaissotilaat polttivat Niskaselän itäpuolella olevan Suomussalmen kirkonkylän paetessaan Puna-armeijaa selän länsipuolelle. Itänaapuri ei uskaltanut ajattaa panssareitaan jään yli, vaan hyökkäsi suomalaisten päälle jalkaväen voimin. Suomalaiset löivät hyökkäyksen ja iskivät takaisin ennen kuin venäläiset ehtivät varustella uutta hyökkäystä. Sen jälkeen suomalaiset katkaisivat Raatteentien huoltoreitin, mikä vaikeutti kirkonkylän vallanneiden venäläisten toimintaa. Seuraavien viikkojen aikana suomalaiset motittivat legendaarisesti Raatteentietä pitkin kohti kirkonkylää edenneen Puna-armeijan 44. divisioonan, mikä esti venäläisten avunsaannin.
”Taisteluinto vähenee pakkasessa äkkiä ilman lämmintä ruokaa.”
Suomalaiset pitivät divisioonaa motissa neljä metriä leveällä Raatteentiellä, jolle jämähti 20 kilometriä pitkä taistelukalustoletka. Marssijärjestys oli huonosti suunniteltu, sillä siinä ei ollut taistelukärkeä. Heti alkuvaiheessa suomalaiset tuhosivat venäläisten kenttäkeittiöt. Kovassa pakkasessa taisteluinto vähenee äkkiä, kun ei ole tarjolla lämmintä ruokaa. Suomalaiset motittivat venäläisiä ensin kahden viikon ajan ja kolmannella viikolla tuhosivat vihollisen kaluston.
”Ei mikään provokaatio”
Talvisodan ensimmäisinä päivinä suomalainen jalkaväen sotilas pudotti venäläishävittäjän yhdellä luodilla. Se osui polttoaineletkuun ja kone putosi upoten jään läpi Suomussalmen Kiantajärveen.
Noin 80 vuotta myöhemmin Raatteen Portti -museo sai kokoelmiinsa järveen uponneen venäläisen sotakoneen moottorin. Se oli säilynyt hämmästyttävän hyväkuntoisena. Paikalla oli paljon ihmettelijöitä, lehdistöä ja Helttunen, joka oli juhlan kunniaksi sonnustautunut Puna-armeijan kesäasuun.
”Pukeutuminen ei ollut provokaatio, vaan ajattelin niin, että Suomi-juttua on paljon mutta vastapuoli on vielä kovin tuntematon. Halusin kunnioittaa tapahtumaa pukeutumalla.”
”Jatkuva kutsu Raatteen Portille.”
Sota-asun takia Raatteen Portti -museon johtajan ei ollut hankala iskeä silmäänsä Helttuseen. Nopeasti kävi selville myös miehen osaaminen ja omistautuneisuus museon aiheeseen. Helttunen sai jatkuvan kutsun tulla museoalueelle pyörimään ja kertomaan ihmisille asioita. Museonjohtaja ymmärsi heti elävän mallin paremmaksi kuin vitriinissä seisovat nuket.
”Puen aina sota-asun ylle, kun menen sinne”, Helttunen kertoo.
Jos Helttunen tituleeraisi itseään kuin Tuntemattoman sotilaan Antero Rokka, hän olisi pelastaja Suomussalmelta ja Raatteen Portin mannekiini.
Oopperan puvustaja
Kerran Raatteen Portin museoon saapui oopperalaulaja Jyrki Anttila. Hän oli hakemassa inspiraatiota Raatteentien tapahtumista tehtyyn oopperaan. Anttila ilmaisi tarpeen rekvisiitasta, jolloin museon johtaja ohjasi oopperalaulajan Helttusen pakeille.
”Autoin häntä, minkä osasin. Oli kova juttu avustaa maailmantähteä.”
Helttunen harrastaa myös historian elävöittämistä.
”Ne ovat esimerkiksi Saksan tai jonkun muun harrastamamme armeijan taisteluihin liittyviä kokoontumisia. Niissä samanhenkiset ihmiset kerääntyvät varusteineen jonkun plantaasille, kasaavat telttakaluston ja alkavat fiilistellä varusteita ja iskeä tarinaa”, Helttunen kuvailee.
Takaisin Raatteentielle
Helttunen valmistui pelastajaksi kesällä 2023. Ensimmäiset kuukaudet valmiina pelastajana hän työskenteli Vaasassa, minkä jälkeen hän siirtyi loppuvuodeksi Järvenpäähän. Kun Suomussalmen paloasemalta luvattiin töitä 8.1.2024 alkaen, asiaa ei tarvinnut sen enempää miettiä. Koti-ikävää ja Raatteen Porttia oli hankala vastustaa.
”Palokunnassa touhuaminen on tuntunut tosi hienolta. Ajattelenkin, että tämä on paras työ, jonka voin saada. Koen työn mielekkääksi ja merkitykselliseksi.”
Helttunen kuvaa pelastustoimea löysäksi puolisotilaalliseksi organisaatioksi mutta hän ei lähde etsimään sota- ja pelastustoimesta yhtäläisyyksiä.
”Minua kiinnostavat niin vanhat asiat, että niitä ei voi verrata tähän päivään. Palokuntahistoria kyllä kiinnostaa ja sen aikaiset puvut.”
Merikontissa on vielä tilaa.
Teksti ja kuvat Marko Partanen
