Valtionhallinto 1.9.2022

Budjetista rahaa suuronnettomuusvalmiuden, poikkeusolojen sekä johto- ja tilannekeskusjärjestelmien kehittämiseen

Tilanne- ja johtokeskusjärjestelmien kehittämiseksi saadaan rahaa.

Tilanne- ja johtokeskusjärjestelmien kehittämiseksi saadaan rahaa.

Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka on tyytyväinen hallituksen budjettiriihessä päättämästä rahoituksesta pelastustoimelle.

”Hienoa, että pelastustoimen tarpeet on ymmärretty, vaikka yhteiskunnassa on vallitsevista olosuhteista johtuen suunnattomia haasteita. Nyt pystymme kehittämään pelastustoimen palveluita tarpeita vastaavalla tavalla.”

Hallituksen pelastajien lisäkoulutukseen osoittama 680000 euroa on Kohvakan mukaan tavattoman tärkeä opistolle, jotta koulutuksen lisäämistä päästään suunnittelemaan.

”Urakka silti jatkuu, sillä meidän on saatava tuleviin kehyksiin määräraha vuodesta 2024 lähtien. Poliittisen päätöksenteon viesti on nyt selkeä, että pelastajakoulutuksen lisätarve otetaan vakavasti ja uskon, että myös tuleva hallitus näkee asian samalla tavalla.”

Sisäministeriölle osoitetaan myös 88000 euroa valtakunnallista johtamista ja suunnittelutyötä varten.

”Tämä on tärkeää, jotta pystymme rakentamaan pelastustoimen valtakunnallista johtamista, suuronnettomuusvalmiutta ja poikkeusolojen suunnittelua. Myös johtamisjärjestelmiä sekä johto-ja tilannekeskusjärjestelmiä päästään kehittämään. Samoin kansainväliseen apuun liittyviin kysymysiin voidaan vastata tulevaisuudessa paremmin.”

Teksti: Esa Aalto
Kuva: Pelastusopisto

Lue lisää