Topi Huhtala palveli Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainan joukoissa kahteen otteeseen. Hän kertoi Akuuttihoitopäivillä kovista kokemuksistaan ja niiden käsittelystä taisteluiden aikana.
Topi Huhtala tituleeraa itseään ex-kattoasentajaksi, koska ammattialan edustajat tekevät hänen mielestään kovia hommia. Saman kaltaista väkeä olivat hänen mukaansa Ukrainassa palvelleet muutkin suomalaiset. Huhtalan mukaan pelkän varusmiespalveluksen käyneidenkään ei tarvinnut kainostella muista maista tulleiden ammattisotilaiden rinnalla.
Huhtala juoksi monien muiden tapaan aluksi tankkien perässä ja ampui kiväärillään kaikkea liikkuvaa. Pian hän yleni ryhmänjohtajaksi ja ennen kotiin paluutaan hän vastasi paikallisten upseerien kouluttamisesta.
”Me suomalaiset teimme selväksi omalla käytöksellämme ja osaamisellamme, että olemme maailman parhaita sotilaita”, Huhtala sanoo.
Hyvää matkaa, ystävä
Huhtala koki sodan kovuuden, kun läheinen taistelutoveri sai kranaatinsirpaleen kaulaansa.
”Voin vain pitää kiinni kädestä ja sanoa hyvää matkaa.”
Kovaksi paikaksi Huhtala mainitsee myös kituvan eläimen lopettamisen, koska toteaa olevansa eläinrakas. Sotimisen kannalta raskaaksi hän koki paikallisten upseerien valehtelun.
”Meille saatettiin sanoa, että teillä on helppo tehtävä: Menkää kylään ja tyhjätkää se. Ukrainalaiset joukot ovat jo hoitaneet isoimman osan tehtävästä, ja teidän pitäisi hoitaa tehtävä loppuun. Kun menimme 12 sotilaan ryhmällä kylään, vastassa oli lihamylly.”
Tehtävä kerrallaan
Huhtala sanoo keskittyneensä taistelukentällä vain menossa olevaan tehtävään. ”Meillä oli homma, joka piti hoitaa. Menimme sitten käskettyyn paikkaan ja teimme, mitä piti.” Hän arvelee sen olevan yksi tapa, joka auttoi selviytymään ja käsittelemään asioita. ”Jotkut tulivat paikalle ja pohtivat ensimmäisenä, että minkälaisia traumoja tämä mahtaa jättää”, Huhtala ihmettelee. Se olisi vähän kuin kaivaisi nenästään verta.
”Purimme kokemuksia ryhmässä”
Huhtala kertoo, että kovia kokemuksia käytiin ryhmänä läpi. ”Rauhoituimme aina ensin, kun palasimme keikalta. Emme selvitelleet asioita täpinöissämme. Pienen ajan kuluttua ryhmänjohtaja avasi keskustelun. Kävimme läpi, mitä teimme hyvin ja mitä olisimme voineet tehdä toisin. Mikään tehtävistä ei mennyt suunnitelmien mukaan.”
”Turpa kiinni ja kuuntele”
Arkisten asioiden puhuminen oli hyvää terapiaa. ”Pohdimme siellä mikä on Pancho Villan paras hampurilainen tai mikä on paras Pleikkaripeli tai kirja, joita monet siellä lukivat.” Asioita käytiin läpi myös mustan huumorin avulla pilailemalla vaikkapa kollegan kärsimillä sotavammoilla siten, että tiedettiin tämän olevan hengessä mukana.
”Välillä oli tärkeää osata pitää turpa kiinni ja kuunnella”, Huhtala sanoo. Hiljaisemmat saattoivat muuten jäädä puhetulvan alle.
Lumiaura hyökkää
”Ollessani Ukrainassa, sain yhteydenottoja, joissa kerrottiin, että kotiin palattuani saamme apua.” Huhtala ei laske sotakokemusten vaikuttaneen häneen kovin paljon. Hän ei laske sitä lukuun, kun yöllä kodin ohittava lumiaura saa hänet ponnahtamaan sängystä ja valmistautumaan uhkaan.
”Olen kuitenkin käynyt psykoterapeutin vastaanotolla, koska sellaista apua tarjottiin.” Huhtala arvelee, että osittain hän hakeutui keskustelemaan asioista psykoterapeuttiäitinsä kannustamana. ”Psykoterapeutti on todennut tilanteeni hyväksi. Samoin ei käynyt kaikille. On siellä niitäkin, jotka kärsivät kokemuksista paljon.”
Äiti tunsi poikansa
Kun lehdessä uutisoitiin, että Ukrainaan on lähdössä joukko suomalaisia, Huhtala sai äidiltään viestin: Koska lähdet. ”Äiti tiesi, että lähden, vaikken ollut hänelle siitä kertonut.” Lähisukulaiset ottivat yhteyttä Huhtalan vanhempiin ja moittivat, miten voivat päästää poikansa sotaan. Se ei ollut kuitenkaan heidän päätöksensä, eivätkä he voineet asiaan vaikutta. Huhtala pohti lähtiessään lähinnä sitä, että näkeekö hän enää perheen vanhaa kultaista noutajaa, kun palaa. ”Se vanha pirulainen elää vieläkin ja niin teen minäkin.”
Sota alkoi helmikuussa. ”Kun kesä koitti, sota loppui. Sodassa tuli kesäloma. Ajattelin että lähden juhannukseksi kotiin.” Juhannuksen jälkeen Huhtala palasi Ukrainan rintamalle vielä puoleksi vuodeksi ja palasi jouluksi kotiin. Hän pohti vielä kolmattakin reissua, mutta sitä ei koskaan tullut. ”Äiti ei enää päästänyt. Ajattelin myös niin, että jos nyt lähden sinne ja henki menee, niin siinä menee hyvä mies hukkaan.”
Asennemuutos
Huhtala sanoo kokeneensa Ukrainassa asennemuutoksen.
”Menin sinne oman itseni takia. Halusin näyttää muille ja haistattaa kaikille, mutta asenteeni muuttui täysin, kun näin mitä saimme aikaan. Ukrainalaiset siviilit tulivat itkien halaamaan, kun olimme vallanneet heidän kylänsä takaisin.”
Teksti Marko Partanen
Kuvat Topi Huhtalan albumi ja Mikko Salmenkangas/Akuuttihoitopäivät
