Lapin hyvinvointialueen elvytystiimi oli pitelemätön Tampereen Taitokeskuksessa.
Lapin hyvinvointialueen joukkue voitti elvytyksen Suomen mestaruuden syyskuussa Tampereen Taitokeskuksessa. Joukkue jatkaa hyviä näyttöjään Suomen edustajana Barcelonassa järjestettävissä EM-kisoissa.
”Taktiikkamme löytyi nopeasti ja formaatti pysyi aika samana koko harjoittelun ajan. Nopea mutta varma elottomuuden tunnistaminen ja sanoittaminen koko tiimille. Hätäsiirto haluttiin tehdä, koska sängyn korkeus tuo yleensä heikennystä elvytysdataan ja olemme ensihoitajina tottuneet elvyttämään lattialla”, Lapin joukkueen team leader Matti Luiro kertoo.
Tehtävät jakoon
Hätäsiirron aikana Luiro jakoi tehtävät: Juho Kärkkäiselle painelu, Matti Inhalle deffa, Nina Hiukalle ilmatiet ja Anette Pakisjärvelle i.o/i.v. -yhteys.
”Anetten roolia muokattiin eniten, deffanlätkät sai nopeiten, kun molemmille lätkille oli oma laittaja. Sitten Anette avasi nesteensiirron, avusti hengitysteissä ja hoiti lääkkeet. Olisin käskenyt tehdä eri tavoin, jos lähtörytminä olisi ollut ASY tai PEA, jolloin adrenaliinia olisi tarvittu nopeammin”, Luiro sanoo.
”Jalat ylös ja housut alas”
Lapin joukkue oli harjoitellut skenaariota, jossa potilas oli ollut aluksi hengissä ja mennyt sitten elottomaksi. Harjoituskertoja kertyi seitsemän kappaletta, joihin kaikki eivät aina päässeet mukaan, joten varahenkilö Juha Upola pääsi paikkaamaan joukkueen jäseniä vuoron perään.
”Alusta asti yksi motoistamme oli: ’jalat ylös ja housut alas’, sitä jaksoimme nauraa nauraa”, Kärkkäinen muistelee.
”Elvytyksen aikaisesta jalkojen nostosta luovuimme, mutta housut riisuimme aina ja se osoittautuikin voittomme salaisuudeksi”, Luiro sanoo ja perustelee, että potilas pitää aina paljastaa, jotta elottomuuden ja jopa elvytyksen aikana hoidettava syy voidaan löytää.
MET-keikalle
Skenaariona oli lopulta tyypillinen sairaalan MET-tiimin ”keikka”. Päivystykseen miehensä saattamana tullut verenpainetautia ja nivelkulumaa sairastanut 67-vuotias nainen oli valitellut ylävatsakipua, huimausta, hengenahdistusta ja ollut kalpea, jolloin hoitaja oli pyytänyt MET-tiimin arvioimaan potilaan tilan. Keikka käynnistyi Team leader Luiron kontaktilla potilaaseen, joka oli eloton.
Hyvää johtamista
”Vahvuutemme oli ilman muuta kokonaisvaltainen tiimityöskentely, jossa oli toki team leader mutta kaikki toimivat tasavertaisena jäsenenä. Käskyt toteutettiin ja itseohjautuvuuttakin oli”, Luiro kertoo. Lapin joukkue saikin tuomareilta kehuja team leaderin sellaisesta vahvuudesta, jossa tehtävää ei hoideta diktaattorimaisesti.
”Saimme kehuja myös hands off -ajan pienuudesta”, Luiro sanoo.
Ei MET-kokemusta
Luiro korostaa suunnitelmallisuutta, sillä elvytyksissä tulee edetä aina samalla tavalla.
”Yksikään tiimimme jäsen, ei ole ikinä ollut MET-tiimissä. Olemme ensihoitajia. Toimimme toki osana tiimiä työvuorossa olevien ihmisten kanssa. Olemme kohdanneet huonokuntoisia ja elottomia potilaita, aina samaa menetelmää noudattaen. Siinä ei voi oikoa”, Luiro sanoo.
Vaikeasti voitettava Lapha
Lapin joukkue juhli voittoa hillitysti kaupungin sykkeessä ja junaa odotellessa. Osa lähti kohti pohjoista ja osa etelään. Elvytyskilpailut jatkuvat marraskuussa Barcelonassa, Euroopan Elvytysneuvoston (ERC) kongressissa järjestettävissä EM-kisoissa.
Onko kotiin tuomisina kultaa myös sieltä?
”Varma nakki se ei missään nimessä ole, mutta samalla asenteella sinne mennään kuin Tampereellekin. Kun teemme mitä osaamme, niin kyllä siinä saavat toisetkin olla pirun hyviä voittaakseen meidät”, Luiro sanoo.
Teksti Marko Partanen
Kuvat Tuomas Hiltunen, Juha Upola ja Matti Luiro