Pirkanmaan hyvinvointialueella lisätään valmiustuntien määrää osapäiväisissä ambulansseissa ja perustetaan lisää hybridiyksiköitä.
Pirkanmaan hyvinvointialue säilyttää ensihoidon palvelutasotavoitteet nykyisellä tasolla myös vuosina 2024 – 2026 siitäkin huolimatta, että tehtävämäärä on noussut eikä suunniteltu palvelutaso ole toteutunut. Hyvinvointialue lisää valmiustunteja ja perustaa hybridiyksiköitä.
Pirkanmaan aluehallitus päätti, että alueen ensihoidossa jatketaan ambulanssipalvelun tuottamista monituottajamallilla. Hyvinvointialueen oman tuotannon osuus kuitenkin nousee nykyisestä noin 60 prosentista 70,2 prosenttiin.
Vajaa kolmannes yksityisiä ambulansseja
Vajaa kolmannes ambulanssipäivystyksestä hoidetaan edelleen yksityisten palveluntuottajien voimin. ”Mielestäni Pirkanmaalle saatiin mitä parhain palvelutasopäätös”, ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppu sanoo. Silti hän näkee, että ensihoidon tulisi olla kokonaan viranomaisvetoista, kuten muun muassa pelastustoiminta, poliisi, tulli ja Rajavartiolaitoskin ovat.
”Yksityinen palveluntuottaja on hyvä ja laadukas kumppani viranomaistoimintaa täydentämässä. Heiltä löytyy tarvittaessa joustoa normaaliolojen poikkeustilanteisiin. Haasteena on kuitenkin sopimussuhde, joka rajoittaa kehittämistä.”
Sanna Hoppu uskoo, että yksityinen puoli on liikkeissään ja kehittämisessä julkista puolta ketterämpi. ”Järjestäjän budjetti sidotaan kuitenkin aina sopimushintoihin, mikä tuo haastetta kehittää koko ensihoitopalvelua samantahtisesti.”
Yksityisen palvelutuotannon hankinta käynnistyy pian, kohteena on Mänttä-Vilppulan, Juupajoen, Oriveden, Kuhmoisten, Ikaalisten, Hämeenkyrön, Sastamalan ja Punkalaitumen ensihoidon palvelutuotanto.
Lisää valmiusaikaa ja hybridejä
Hyvinvointialue lisää ensihoidon valmiustuntien määrää 12,7 prosentilla, mikä syntyy siitä, kun osa-aikaisten yksiköiden päivystysaikoja lisätään. Sen lisäksi Urjalassa operoivan hybridiyksikön lisäksi perustetaan neljä uutta hybridiyksikköä Kangasalan Sahalahteen, Vesilahteen, Ylöjärven Kuruun ja Kihniöön. Ensihoitajan ja pelastajan muodostamat hybridiyksiköt päivystävät ympäri vuorokauden.
”Hybridiyksiköt aloittavat vuodenvaihteessa tavallisina ambulansseina, mutta muuttuvat hybridiyksiköiksi, kun kalusto valmistuu ja henkilöstö saadaan koulutettua, viimeistään vuoden 2024 aikana”, Hoppu sanoo.
Uusia yksiköitä ja lisävalmiutta varten hyvinvointialueen Pelastuspalvelut-tehtäväalueelle tarvitaan 3,9 prosentin lisärahoitus.
Hyvinvointialue pyrkii lisäksi hillitsemään ensihoidon tehtävämäärän kasvua tiivistämällä ensihoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muuta palvelutoimintaa.
”Meillä on töissä vain timanttisia ammattilaisia”
Toiminnan kehittämisessä tarvitaan myös ensihoitajien panos. Sanna Hoppu toivookin, että toiminnasta saataisiin sellainen, missä ensihoitajan on hyvä tehdä töitä.
Pirkanmaalla selvitettiin potilaan hoitoon ja kohteluun liittyviä seikkoja kaksi vuotta sitten (2021). ”Siinä todettiin, että riippumatta palkanmaksajasta, meillä oli töissä vain timanttisia ammattilaisia.”
Teksti Marko Partanen
Kuva Kimmo Kaisto