Marko Partasen kahdeksannen kirjan kannen kuvitusta.
”Jokaisen kirjan jälkeen sanon itselleni, että ikinä en enää kirjaa kirjoita”, Marko Partanen sanoo. Nyt häneltä on julkaisu kahdeksas kirja, jonka nimi on Ruukki. Kirja kertoo korona-ajan keskellä työtään tekevistä ensihoitajista ja pelastajista.
”Halusin kirjoittaa siitä, millaista korona-aika on ensihoitajien silmin katsottuna. Olen kyllästynyt koko koronaa, kuten varmasti on moni muukin. Aiheen sisällyttämisessä kirjaan piilee myös oma riskinsä. Lukija voi kyllästyä koko aiheeseen. Olenkin yrittänyt kirjoittaa koronasta kokonaisuuden kannalta maltillisesti, ettei sitä olisi liikaa esillä kirjan sivuilla.”
Ruukki-nimen, kuten innoituksen kirjaan hän sai Kellokosken Ruukki-alueesta. Siellä hän ulkoilee usein koiriensa kanssa. Inspiraation lähde syntyy niistä maisemista.
Marko Partanen haluaa kirjallaan nostaa esille myös ensihoidon kannalta tärkeää ambulanssitoimintaa.
”Lääkärihelikopteritoiminta pääsee helposti yleiseen julkisuuteen, vaikka se tuskin yksin pelastaa yhtään potilasta. Kopteritoimintaa hehkutettaessa on vaarana, että menestyksekkään ensihoidon peruskivi, ambulanssitoiminta unohtuu ja ensihoitoon saatavat varat ohjautuvat väärin perustein.”
Kirjan kirjoittajalla on viesti lukijalleen, ettei kirjaa kannata lukea kuin piru Raamattua, vaan avoimin mielin ja pilke silmäkulmassa, sillä kirjassa käsitellään asioita tarinan ehdoilla.
Kirjan voit tilata täältä.