Sopimuspalokunnat 22.6.2022

Kansainvälinen palokuntanuorten suurleiri Eldis 22 täyttää pian Malmin lentokentän Helsingissä

Kuvakaappaus palokuntaleirit.fi-sivustolta.

Kuvakaappaus palokuntaleirit.fi-sivustolta.

Palokuntanuorten suurleiri Eldis 22 järjestetään 3.–9. heinäkuuta Helsingissä.

”Leirille on tulossa yhteensä noin 1600 nuorta Suomesta, Saksasta, Tšekistä ja Itävallasta. Totta kai olemme joutuneet miettimään esimerkiksi mahdollisia koronan vaikutuksia leiriin. Panostamme hyvään käsi­hygieniaan ja muistutamme, ettei leirille saa tulla kipeänä”, kertoo leirin viestinnän varapäällikkö Minttu Pylkkönen.

”Eldis 22 eroaa aiemmista leireistä etenkin koulutuksen osalta, sillä se järjestetään teemapuistoittain. Lisää teemapuistoista ja koko leiristä voi lukea osoitteesta palokuntaleirit.fi.

Leirillä opitaan uusia taitoja, koetaan elämyksiä, tavataan tuttuja ja saadaan uusia ystäviä. Tiedossa on kivaa ja uutta ikimuistoista ohjelmaa myös koulutuksen ulkopuolella vapaa-ajalla ympäri kaupunkia.

”Helsingissä leirin järjestämisen osalta olemme joutuneet laatimaan esimerkiksi entistä tarkemmat turvallisuussuunnitelmat. Koko ajan on tehty tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa. Leiritoimikunnassa on toimiala nimeltään turva, jossa on mukana reilut sata vapaaehtoista leirille ilmoittautunutta toimihenkilöä mukaan lukien leiripalokuntaan ja -sairaalaan kuuluvat.”

 Kansainvälinen leiri järjestetään täysin vapaaehtoisten voimin. Myös keittiö on iskussa eikä ruoka lopu, sillä esimerkiksi mehukeittoa on tilattu 800 litraa, margariinia 500 kiloa, 3600 jogurttipurkkia, puurohiutaleita 280 kiloa ja perunakuutioita 1500 kiloa.

”Leirille tulevat toimihenkilötkin pääsevät viiden tähden lomalle omista töistään valmiiseen pöytään ja telttamajoitukseen. Mikä olisikaan sen parempi tapa viettää lomaa?” Minttu Pylkkönen naurahtaa.
Teksti: Kimmo Kaisto

Lue lisää