Harjoitus ja koulutus 6.10.2015

Oppilasyhdistyksellä uusi puheenjohtaja

Pelastusopisto, Kuopio.

Pelastusopisto, Kuopio.

Pelastusopiston oppilasyhdistyksen hallituksella on uusi puheenjohtaja, Annastiina Karttunen. Hänet valittiin aikaisemman puheenjohtajan Mauri Salon tilalle syyskuun puolivälissä syyskokouksessa.

Karttunen asettui ehdolle muun muassa siksi, että näkee yhdistyksen puheenjohtajana saavansa kokemusta, josta voi olla hyötyä myöhemmin työelämässä.

Annastiina Karttunen.
Annastiina Karttunen.

”Ehkä tämä valmentaa hyvin työelämään. En ole mikään innokkain esiintyjä, mutta tässä on pakko, joten siihen saa hyvää harjoitusta.”

Karttunen on toiminut nuorempana VPK:ssa, ja aikaisemmalta koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja. Nyt hän opiskelee palopäällystöpuolella toista vuotta paloinsinööriksi.

Hän on otettu luottamustoimestaan.

”Onhan tämä hienoa. Toivottavasti vain pystyn jatkamaan samaan malliin kuin aikaisemmat puheenjohtajat, ja saisin jotain aikaiseksikin.”

 

Karttusen mukaan Pelastusopiston säästölinja ei ole vielä näkynyt palopäällystöpuolella.

”Ilmeisesti teoriaopintoja on supistettu, itse opiskeltavaa on enemmän, mutta se ei ainakaan minua haittaa. En halua, että harjoituksia vähennettäisiin, koska ammattikorkean puolella meillä ei ole niitä muutenkaan kovin paljon.”

Teksti: Kaisu Puranen

Lue lisää