Harjoitus ja koulutus 1.9.2022

Pelastajakoulutuksen tuplaamiseksi herui rahaa budjettiriihessä – valmistelu käyntiin, koulutus voi alkaa 2024

Pelastajapulaan aletaan saada lääkkeitä. Koulutuksen kaksinkertaistamisen aloittamista tavoitellaan 2024.

Pelastajapulaan aletaan saada lääkkeitä. Koulutuksen kaksinkertaistamisen aloittamista tavoitellaan 2024.

Pelastajien koulutusmäärien kaksinkertaistamiseen aletaan varautua hallituksen budjettiriihessä sopimalla 680000 euron suunnittelurahalla. Tällä summalla päästään suunnittelemaan koulutusmäärän lisäämistä ja tekemään varustehankintoja.

Varsinaiseen koulutukseen pitää rahat löytyä vuodesta 2024 alkaen, jolloin pelastajien koulutusmäärän lisääminen tulee aloittaa.

Tarve on kaikkiaan 1000 uuden pelastajan kouluttamisesta vuoteen 2030 mennessä. Tämän lisäksi pelastuslaitoksilta eläköityy samassa ajassa reilusti toinen mokoma ammattilaisia, joten tarve on suuri.

Sisäministeri esikuntineen on tyytyväinen saavutettuun neuvottelutulokseen. Nyt on saatu pää auki jatkorahoitusta varten, josta päättää ensi huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen nimitettävä hallitus.

Budjettiriihessä osoitetaan myös sisäministeriön pelastusosastolle rahoituksen lisäämistä 880000 eurolla valtakunnallisia johtamisjärjestelyjä varten.

Teksti: Esa Aalto Kuva: Teemu Heikkilä

Lue lisää