Harjoitus ja koulutus 26.5.2020

Pelastusopiston valmistujaisjuhlaan pääsee perjantaina mukaan virtuaalisesti

Valmistuvat opiskelijat kiittävät perinteisesti läheisiään kumartamalla heille. Näemmekö saman nyt virtuaalisesti?

Valmistuvat opiskelijat kiittävät perinteisesti läheisiään kumartamalla heille. Näemmekö saman nyt virtuaalisesti?

Pelastusopisto järjestää historian ensimmäisen virtuaalisen valmistujaisjuhlan perjantaina 29.5.2020 klo 11. Perinteistä valmistujaisjuhlaa ei voitu järjestää koronan aiheuttaminen rajoitustoimien vuoksi. Juhlasta ei haluttu luopua, joten perinteisen juhlan tilalle täytyi keksiä erilainen tapa juhlia valmistuvia opiskelijoita ja kunniamerkin saavia työntekijöitä.

Pelastusopisto on järjestänyt perinteisen valmistujaisjuhlan kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja joulukuussa. Juhlasta on muodostunut merkittävä tapahtuma valmistuville opiskelijoille, heidän läheisilleen sekä henkilökunnalle.

”Pelastusopiston valmistujaisjuhla on aina ollut hyvin lämminhenkinen ja juhlava tilaisuus. Emme halunneet antaa koronan viedä arvokasta valmistujaisjuhlaa, vaan halusimme järjestää juhlan, johon kaikki pääsevät osallistumaan paikasta ja ajasta huolimatta”, kertoo rehtori Mervi Parviainen.

Valmistujaisjuhlaa on valmisteltu useamman viikon ajan. Juhlan kuvaukset on järjestetty tiukkojen koronarajoitusten mukaisesti. Perinteistä juhlaohjelmaa on muokattu virtuaalijuhlaan sopivaksi ja juhlan toteutuksessa on ollut mukana suuri joukko pelastusopistolaisia. Juhlan ohjelma noudattelee kuitenkin perinteistä kaavaa puheineen ja todistusten jakoineen. Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka ottaa virtuaalisesti vastaan pelastajien valan.

Ensimmäisiä tunnelmia juhlatilaisuudesta pääsee näkemään jo nyt Pelastusopiston Youtube-kanavalla.

Kaikki toivotetaan tervetulleeksi seuraamaan Pelastusopiston virtuaalista valmistujaisjuhlaa perjantaina klo 11.

Lähde: Pelastusopisto
Kuva: Esa Aalto