Harjoitus ja koulutus 12.4.2018

Road Rescue ja sähköautot Turvallisuus-messuilla

Myös Pelastustieto osallistuu yhdessä SPEKin ja Palopäällystöliiton kanssa ensi syksynä järjestettäville messuille.

Myös Pelastustieto osallistuu yhdessä SPEKin ja Palopäällystöliiton kanssa ensi syksynä järjestettäville messuille.

Syyskuussa järjestettävä turvallisuusalan ykköstapahtuma kokoaa saman katon alle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tuhansittain alan ammattilaisia, vapaaehtoistoimijoita sekä tulevaisuuden osaajia verkostoitumaan ja kouluttautumaan. Kokonaisuuteen kuuluvat EuroSafety-, Turvallisuus- ja Työhyvinvointi-messut sekä kaksipäiväiset Logistiikka-messut ja toista kertaa Tampereella toteutettavat Työterveyspäivät. Luvassa on toiminnallista nähtävää ja koettavaa, kiinnostavia asiantuntijapuheenvuoroja sekä alan palvelu- ja tuoteuutuuksien esittelyjä.

Tapahtuman ohjelmassa on lukuisia koulutuksia, seminaareja sekä tietoiskuja ja työnäytöksiä toiminnallista osastoilla tapahtuvaa actionia unohtamatta. Suomen Palopäällystöliitto järjestää messuilla esimerkiksi Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumin, jossa käsitellään toimialan turvallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä Suomessa ensimmäistä kertaa toteutettavan tieliikennepelastamisen Road Rescue 2018 -koulutustapahtuman työnäytöksineen.

”Suomalaisia pelastustoiminnan osaajia on aikaisemmin osallistunut kansainvälisiin tieliikennepelastamisen koulutustapahtumiin. Nyt tapahtuma järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa. Koulutustapahtuma koostuu alustuksista ja käytännön harjoituksista. Tavoitteena on esitellä työturvallisuuteen liittyviä riskejä ja uuden autoteknologian mukanaan tuomia haasteita pelastajille. Harjoitukseen kuuluu myös potilaan turvallinen siirtäminen pois ajoneuvosta. Messuyleisön on mahdollista seurata harjoituksia”, kertoo koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa Suomen Palopäällystöliitosta.

Koulutustapahtuman käytännön osuus on suunnattu tilannepaikan johtajina ja tieliikennepelastamisen kouluttajina toimiville sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Osittain rinnakkaisena ohjelmana toteutetaan erityisesti pelastustoiminnan johtajina työskenteleville suunnattu seminaari viranomaisyhteistoiminnasta tieliikenneonnettomuuksissa.

Koulutuksessa ovat puhumassa muun muassa pelastustoimen, ensihoidon, poliisin ja Tieliikennekeskuksen edustajat. Rinnakkaisohjelmaan sisältyy myös vierailukäynti Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilannekeskuksen ja tutustuminen Tampereen Tieliikennekeskuksen toimintaan. Käytännön osuuteen paikkoja on rajoitetusti.

Turvallisuus-messuilla on esillä myös sähköautot ja niihin liittyvät toimenpiteet mahdollisessa pelastustehtävässä. Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tuodaan muutama Tesla-sähköauto, jossa käydään läpi autojen virrattomaksi tekemistä.

Pelastustieto on perinteiseen tapaan näkyvästi mukana 11.13.9.2018 järjestettävillä Turvallisuus-messuilla. Julkaisemme 100-sivuisen messulehden viikkoa ennen messuja. Kerromme laajasti messutapahtumista verkossa jo ennen messuja.

Pelastustieto on messujen kävijätutkimusten perusteella tärkein media, josta sekä kävijät että näytteilleasettajat saavat tietoa messuista. Edellisten Turvallisuus-messujen tutkimuksissa jopa kolme neljästä kävijästä sanoi saaneensa tiedon messuista Pelastustiedosta.

Teksti: Esa Aalto
Kuva: Kimmo Kaisto

Lue lisää