Harjoitus ja koulutus 30.5.2024

Tulitöissä tehdään koulutusvientiä Suomesta Sloveniaan

Kurssinjohtajakoulutusta Ljubljanan pelastuslaitoksella. Marcel Kalan esittäytyy (oikealla harmaassa paidassa seisten).

Kurssinjohtajakoulutusta Ljubljanan pelastuslaitoksella. Marcel Kalan esittäytyy (oikealla harmaassa paidassa seisten).

Suomalaisella tulityökoulutuskonseptilla on kysyntää ja käyttöä Keski-Euroopassa. Suomen Palopäällystöliitto SPPL ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK toteuttivat tulitöiden kurssinjohtajakoulutuksen Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa huhtikuun puolivälissä. Kaksipäiväisen kurssinjohtajakoulutuksen tilaajana toimi Slovenian palontorjuntajärjestö SZPV.

SZPV löysi suomalaisen koulutuskonseptin jo viime vuosikymmenellä kansainvälisen yhteistyön kautta. Ensimmäinen kurssinjohtajakoulutus järjestettiin Ljubljanassa vuonna 2017. SZPV:n koulutusvastaava Marcel Kalan kertoo, että haussa oli kattava, teoriaa ja käytäntöä yhdistävä koulutuskokonaisuus, joka todistetusti toimii ja tuottaa tulosta.

”Teillä oli ja on standardiin perustuva vakiintunut koulutuskonsepti, meillä ei. Näytimme päättäjillemme tilaston siitä, miten koulutus on vaikuttanut tulitöistä aiheutuneiden tulipalojen määrään. Se oli iso tekijä”, Kalan taustoittaa.

Hän osallistui itsekin koulutukseen ja päivitti kurssinjohtajaoikeutensa. Kalan kokee koulutuksen parhaaksi anniksi ryhmäkeskustelut ja -työt sekä käytännön harjoitukset. Valtaosa kurssilaisista oli pelastajia, jotka Sloveniassa vastaavat pääosin myös tulityövartioinnista.

”Suomalainen koulutuskonsepti sai paljon kiitosta.”

”Mukana oli myös ensikertalaisia, jotka saivat runsaasti tietotaitoa tulitöistä. Minä ja muut oikeuttaan päivittäneet saimme mekin syventävää osaamista. Hienoa, että pelastajia, tulityövartijoita ja luvanmyöntäjiä motivoidaan myös ryhmätöillä.”

Paikalliset lait ja säännöt vaikuttavat paitsi koulutuksen sisältöön myös siihen, miten opittua käytännössä käytetään. Suurimpia eroja Suomeen on vakuutusalan suhtautuminen palontorjuntaan ja tulitöihin. Vakuutusala ei Sloveniassa vaadi käytännössä minkäänlaista tulityöosaamista. Siksi hanke tulitöiden turvallisuuskoulutuksesta lähti puhtaasti palontorjunnan tarpeesta.

Oppia myös Suomeen

Tulitöiden kurssinjohtajakoulutuksen järjestäminen ulkomailla vaatii myös kouluttajilta paljon. SPPL:n koulutuspäällikkö Mikko Poutala ja turvallisuusasiantuntija Vili Heinikoski käänsivät ja päivittivät koulutusmateriaalin sopivaan kuosiin, osallistivat kurssilaiset ja onnistuivat.

”Palaute oli erittäin hyvää. Kurssilaiset olivat innostuneita ja suomalainen koulutuskonsepti sai paljon kiitosta. Samalla tämä toimii kumpaankin suuntaan, mekin opimme paljon ja pystyimme benchmarkkaamaan asioita”, Poutala kertoo.

Heinikoski mainitsee, ettei kaksikolla ollut taustaa siitä, millainen koulutus ensimmäisellä kerralla oli.

”Keskityimme pedagogiseen osaamiseen, käytännön suojausharjoitukseen, keskusteluun ja siihen, ettei se ole pelkästään kalvojen lukemista”, Heinikoski kuvailee.

Mukana matkassa oli myös Tulityökomitea, joka tutustui kurssinjohtajakoulutukseen ja piti samalla jokavuotisen tulityön turvallisuuskoulutuksen kehittämisseminaarinsa. Toimikunnan tehtäviin lukeutuu muun muassa tulityön turvallisuuden kansallisen ja kansainvälisen kehityksen seuraaminen.

Teksti: Jarkko Sorjonen
Kuva: Jari Siljoranta

Lue lisää