Pelastustoiminta 22.6.2020

Hätäilmoituksia viime juhannusta vähemmän

Etelä-Karjalassa sammutettiin maastopaloa kesällä 2018.

Etelä-Karjalassa sammutettiin maastopaloa kesällä 2018.

Hätäkeskuslaitos vastaanotti juhannusviikon perjantain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä 29 400 hätäilmoitusta.

Viime vuoden vastaavana aikana hätäilmoituksia vastaanotettiin 31 700 kappaletta, joten juhannus oli hätäkeskusten näkökulmasta viime vuotta rauhallisempi.

Juhannuksen hätäpuhelut koskivat pääosin häiriökäyttäytymistä, joihin liittyi usein runsas alkoholinkäyttö. Välitetyistä tehtävistä noin puolet ohjattiin terveystoimelle, 39 % poliisille, 8 % pelastustoimelle ja 4 % sosiaalitoimelle.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos: tehtävissä liikenneonnettomuuksia ja maastopaloja

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella kiirettä aiheutti ensihoitotehtävien kasvanut määrä.
Perjantaiaamusta sunnuntaiaamuun ensihoidon tehtäviä tuli yli 400 kappaletta.

Pelastuslaitoksen muiden tehtävien puolella tehtävämäärä noudatteli viime vuosien lukemia. Torstai-illan ja sunnuntai-välillä tapahtui 135 tehtävää. Juhannuspäivinä tapahtui muun muassa 21 liikenneonnettomuus- ja 16 maastopalotehtävää.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Viljanen kertoo alkoholin olleen syynä useassa juhannuksen liikennetehtävässä.

Maastopalojen syttymissyynä puolestaan oli varomaton tulenkäsittely sytytetyn nuotion tai grillauksen muodossa. Viljanen uskoo, että maastopalojen osalta lukemat olisivat voineet olla lämpimien kelien vuoksi pahemmatkin.

”Ehkä aktiivisesti tekemämme maastopaloista varoittava turvallisuusviestintämme kuitenkin helpotti asiassa.”

Etelä-Karjala ja Lappi: liikenneonnettomuus ja rakennuspaloja

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksella perjantai–sunnuntain tehtävämäärä oli 21.

Pelastuslaitosta työllistivät muun muassa vesiskootterionnettomuus, tuulikaatojen vahingontorjuntatehtävät ja moottoripyörän liikenneonnettomuus.

”Tehtävämäärien puolesta juhannus sujui aika lailla samoilla linjoilla kuin aiempinakin vuosina. Ei ollut normaalista kesäviikonlopusta poikkeava”, kertoo palomestari Petri Pätilä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Lapin pelastuslaitoksella oli perjantaista sunnuntaihin yhteensä 42 tehtävää.

”Juhannuksena tapahtui enimmäkseen perustehtäviä. Suurimpina tapahtumina olivat Rovaniemen ja Tornion isommat rakennuspalot. Kokonaisuudessaan juhannus sujui kuitenkin kohtuullisen rauhallisesti”, kertoo päivystävä palomestari Pekka Siivola Lapin pelastuslaitokselta.

Laitoksen viime vuoden juhannuksen tehtävämäärä samoilta päiviltä oli suurin piirtein samoissa lukemissa, 34 kappaletta.

Teksti: Petri Vanhanen, kuva: Kaisu Puranen / Pelastustiedon arkisto

Lue lisää