Pelastustoiminta 1.7.2020

Hätäkeskuslaitos: Koronarajoitukset vaikuttivat hätäilmoitusten määrään – 110 000 ilmoitusta vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan

Hätäkeskustietojärjestelmä Erican vikoja on saatu korjattua, mutta myös uusia on löydetty.

Hätäkeskustietojärjestelmä Erican vikoja on saatu korjattua, mutta myös uusia on löydetty.

Hätäkeskuslaitos on vastaanottanut kuluvan vuoden aikana 110 000 hätäilmoitusta vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Laitos on vastannut tammikuun alusta viime torstaihin ulottuvana aikajaksona 1,3 miljoonaan hätäilmoitukseen, kun viime vuonna vastaavana aikajaksona määrä oli 1,41 miljoonaa ilmoitusta.

Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Tommi Hopearuohon arvion mukaan koronarajoitukset vaikuttivat hätäilmoitusten määrään.

”Koronarajoitukset vaikuttivat ihmisten toimintaan siten, että hätäpuheluja tuli kuluvan vuoden aikana merkittävästi vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vielä kesäkuussakin hätäilmoitusten määrä oli 17 000 vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Koronarajoitusten purkamisen myötä hätäilmoitusten määrä on kuitenkin jälleen lähtenyt kasvuun. Lisäksi viime viikkoina hätäkeskuksille lisätöitä ovat erityisesti aiheuttaneet ukkoset ja trombit.”

Hätäpuheluihin vastataan kesäkuukausina noin 7 sekunnissa

Hätäpuheluiden vastausajat voivat hetkellisesti pidentyä kesäisin.

”Hätäilmoitusten keskimääräinen vastausaika on vuositasolla katsottuna tällä hetkellä noin viisi sekuntia, ja kesällä tuo jonotusaika on keskimäärin kaksi sekuntia pidempi kuin muina vuodenaikoina. Hätäpuhelun soittaja joutuu siis kesällä odottamaan puheluun vastaamista keskimäärin noin seitsemän sekuntia.”

Ajoittain hätäkeskukset voivat ruuhkautua. Tätä tapahtuu esimerkiksi juhannusaattona. Tällöin jonotusaika voi olla hetkellisesti useita kymmeniä sekunteja.

”Ruuhkatilanteet ovat henkilöstöllemme haastavia. Vuoden aikana ruuhkatilanteita on onneksi harvoin. Pidempiä, esimerkiksi yli viiden minuutin jonotusaikoja on tänä vuonna vastatuista 1 300 900 hätäilmoituksesta ollut vain 80 kertaa.”

”Otamme ennalta tiedetyt ruuhka-ajat huomioon työvuorosuunnittelussamme. Pyrimme myös jatkuvasti ohjeistamaan hätänumeron oikeaa käyttöä, jotta hätänumeroon kuulumattomat puhelut eivät veisi resurssejamme ja näin hidastaisi hädässä olevien avun saantia. Hätänumeroon kuulumattomien puhelujen määrä on tällä hetkellä vuositasolla noin 25 prosenttia kaikista vastatuista hätäilmoituksista.”

Lähde: Hätäkeskuslaitos. Kuva: Pelastustiedon arkistokuva

Lue lisää