Kalusto 23.11.2021

Veman ja Sauruksen omistajan Nordic Rescue Groupin toimitusjohtaja vaihtui – Esa Peltola tuo kokemusta johtoon

Pelastusajoneuvoja valmistavan Nordic Rescue Groupin toimitusjohtajana aloitti tiistaina Esa Peltola. Omistajavaihdoksen yhteydessä vuoden 2020 alussa toimitusjohtajana aloittanut Matti Huttunen jätti yhtiön. Yrityksen omistajan, Sievi Capitalin toimitusjohtaja Jussi Majamaa sanoo, että tässä maailmanajassa haluttiin yrityksen johtoon kokenut alan osaaja ja toimitusjohtajan vaihdos tapahtui yhteisymmärryksessä. Esa Peltolalla on 46 vuoden kokemus pelastusalalta. Hän on ollut perustamassa yritysryppääseen kuuluvaa Vema Liftiä ja toimi pitkään myös Bronto Skyliftin toimitusjohtajana.

”Ratkaisuun johtivat niin sisäiset kuin ulkoiset asiat. Hälytysajoneuvojen toimitusvarmuus on kärsinyt komponenttien ja alustojen hankalan saatavuuden takia. Tuotannon ja markkinoinnin ongelmiin tarvitaan nyt kokemusta, jota on Esa Peltolalla”, Majamaa sanoo.

”Esa Peltolalla on vahva osaaminen liiketoiminnan menestyksekkäästä kehittämistä. Olen iloinen voidessamme nimittää Esan johtamaan organisaatiota ja yhtiön strategian toteuttamista”, sanoo Nordic Rescue Groupin hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund.

”Olen erittäin motivoitunut uudesta tehtävästä. Osaavan henkilökunnan ja kilpailukykyisten tuotteiden varaan on hyvä rakentaa yhteistä tulevaisuutta”, toteaa uusi toimitusjohtaja Esa Peltola.

Teksti ja kuva: Esa Aalto

Lue lisää