Pelastustoiminta 27.4.2020

Korona yllätti, mutta rutiini ja ohjeistus auttavat

Helsingin Pelastuslaitoksen pelastaja-ensihoitajat Joni Hujanen (vas.) ja Vili Savolainen kohtaavat työssään jatkuvasti koronaepäiltyjä asiakkaita. Kuva: Ossi Pietiläinen

Helsingin Pelastuslaitoksen pelastaja-ensihoitajat Joni Hujanen (vas.) ja Vili Savolainen kohtaavat työssään jatkuvasti koronaepäiltyjä asiakkaita. Kuva: Ossi Pietiläinen

Korona on muuttanut pelastuslaitosten arkea.

Helsingin pelastuslaitoksella työskentelevä pelastaja-ensihoitaja Vili Savolainen kertoo ensihoitotehtävien määrän vähentyneen koronan myötä. Keikkojen kesto on kuitenkin vastapainoksi pidentynyt, sillä aikaa menee entistä enemmän tehtävillä suojautumiseen ja niiden jälkeen kaluston puhdistamiseen.
”Tasapaino on tässä mielessä säilynyt.”

Asiakaspiirissä on paljon koronaksi epäiltyjä tapauksia, mutta tämä ei ahdista työn hoitamisessa.
”Meillä on ollut hyvät ohjeistukset ja käytännöt laitokselta. Myös keikkojen tiedot ovat hyvin tulleet hälytyskeskukselta. Se on helpottanut tehtävän suorittamista.”

Seitsemän vuotta Helsingin Pelastuslaitoksella työskennellyt Savolainen myöntää kuitenkin, että korona yllätti hänet ja monet muut.
”Muistan SARSin ja MERSin, ja oletin itsekin, että korona olisi jäänyt vaikutuksiltaan niiden tasolle. Tässä sitä koetetaan jaksaa. Eiköhän se tästä aikanaan helpota.”

Samalla laitoksella työskentelevä pelastaja-ensihoitaja Joni Hujanen jakaa Savolaisen mietteet.
”Korona näkyy eniten ensihoitotehtävissä. Omassa arjessa se näkyy aktiivisena pintojen puhdistamisessa. Yksittäisien työtehtävien kesto on kasvanut, kun puhdistamisessa menee aikaa.”

”Jokaisessa vuorossa tulee vaihteleva määrä koronaepäilyjä, mutta en henkilökohtaisesti koe työtä raskaana. Koronan alkuvaiheissa tilanne oli kyllä kuormittava, sillä tilanne oli niin uusi ja ei vielä ollut rutiinia tekemiseen.”

Nyt rutiini on kuitenkin kehittynyt.

”Koronatilanteeseen on tottunut ja rutiinit ovat vahvistuneet. Olen myös ollut tyytyväinen laitoksen ohjeistuksiin ja käytäntöihin.”

Pelastustieto-lehden pian ilmestyvässä numerossa katsaus pelastuslaitosten kuulumisiin koronakriisin keskellä.

Teksti: Petri Vanhanen

Lue lisää