Onnettomuuksien ehkäisy 28.7.2016

Helsingin yleisötapahtumat pitävät tapahtumatiimin kiireisenä

Johtava palotarkastaja Anja Aatsinki tiimeineen käy läpi noin 700 pelastussuunnitelmaa vuosittain.

Johtava palotarkastaja Anja Aatsinki tiimeineen käy läpi noin 700 pelastussuunnitelmaa vuosittain.

Heinä-elokuun vaihde on kiireistä aikaa Helsingin pelastuslaitoksen yleisötapahtumatiimissä. Vilkkaimpina kesäviikonloppuina Helsingissä saattaa olla kymmeniä eri tapahtumia. Kun massiiviset musiikkifestivaalit Weekend ja Flow pyörähtävät käyntiin, Kyläsaareen sekä Suvilahteen pakkautuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tämä työllistää kaupungin pelastuslaitosta paljon jo etukäteen.

Ennen kuin tapahtuma alkaa, yleisötapahtumatiimin palotarkastaja käy muun muassa läpi tapahtumien pelastussuunnitelmat ja tarkastaa tapahtumapaikat. Tiimi saattaa tehdä myös tapahtuma-aikaista valvontaa, jos näkee sen tarpeellisena.

Johtava palotarkastaja Anja Aatsinki sanoo, että Helsinki on tapahtumien suhteen haastava sekä infrastruktuuriltaan että logistiikaltaan.

”Tapahtumapaikat ovat lähtökohtaisesti suhteellisen pieniä, eikä paisuntavaraa ole hirveästi. Keskustassa on isoja satamia ja muutenkin todella paljon liikennettä. Kun siihen lisätään muutama kymmenen tuhatta ihmistä vaeltamaan sekä tapahtuman logistiikka, niin kyllähän se tuo haasteita”, hän kuvailee.

Monialaista pohdintaa

Yleisötapahtumatiimin suurin työ on tarkastaa tapahtumien pelastussuunnitelma, joka vaaditaan kaikista tapahtumista, joissa on paikalla vähintään 200 henkeä. Aatsingin mukaan se on käytännössä paperille kirjoitettu kuvaus tapahtuman turvajärjestelyistä.

”Mikä meitä oikeasti kiinnostaa, on se, miten järjestelyt todellisuudessa palvelevat aluetta ja paikalle suunniteltua ihmismäärää. Se vaatii todella monialaista pohdintaa varsinkin, kun tapahtumat järjestetään lähes poikkeuksetta tiheään rakennetussa ympäristössä.”

Rakennettu, ahdas ympäristö tuo päänvaivaa esimerkiksi poistumisreittien ja pelastustoiminnan edellytysten suhteen.

Yleisötapahtumien valvonta on ollut osa Helsingin pelastuslaitoksen toimintaa ja vuosikymmeniä. Aatsinki arvioi, että tiimi käy läpi noin 700 tapahtuman pelastussuunnitelmat vuodessa ja käsittelee tämän lisäksi muita yleisötapahtumiin liityyviä ilmoituksia. Lisäksi tiimi tekee palotarkastuksia, joissa apuna ovat myös Kallion ja erottajan pelastusasemien operatiivinen henkilöstö.

”Olen laskeskellut, että tapahtumien valvontaan menee 3,3 henkilötyövuotta vuodessa”, Aatsinki sanoo.

Lue lisää Helsingin pelastuslaitoksesta ja yleisötapahtumien turvallisuudesta Pelastustiedosta, joka ilmestyy 31. elokuuta!

Teksti ja kuvat: Kaisu Puranen

Lue lisää