
Tapahtuman turvallisuudesta huolehditaan palotarkastuksilla. Tässä ollaan Flow-festivaaleilla muutamia vuosia sitten.
Euroopassa on viime vuosina tapahtunut useita autolla väkijoukkoon ajamisia, joissa kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty. Helsingin kaupunki varautuu yleisötapahtumien suunnittelussa eri skenaarioihin, myös väkijoukkoon ajoihin. Selkeästi näkyvät liikenteen ohjauksen elementit lisäävät yleisön turvallisuuden tunnetta.
Helsingissä järjestetään vuosittain kymmeniä tuhansien osallistujien ulkoilmatapahtumia. Kaupungin tapahtumista vastaava toimitusjohtaja Stuba Nikula Helsingin Tapahtumasäätiöstä kertoo, että turvallisuus huomioidaan tapahtuman ja tapahtuma-alueen suunnittelussa monin tavoin.
”Hyvä tapahtumatuottaja toimii niin, että lopullisessa suunnittelussa ja ratkaisujen valinnassa tulee enää vähän yllätyksiä. Suurin ongelma on tapahtuma-alueen välitön läheisyys, joka on käsitteenä hankala ja ratkaisujen kannalta vaikea,” Nikula kertoo.
Nikulan mukaan kaupunkitilassa on yllättävän paljon tolppia, reunuskiviä ja pylväitä, joista saa hämmästyttävän paljon apua varsinkin väkijoukkoon ajamiselta varautuessa. Välillä tarvitaan myös siirrettäviä ajoesteitä.
”Käytännössä kyse on rakenteiden asettelusta, sisääntulo- ja poistumisreittien sijainnista ja mahdollisesti siirrettävistä esteistäkin. Tapahtuman turvallisuus- ja pelastussuunnitelma on dokumentti, jonka sekä poliisi että pelastuslaitos käsittelevät osana lupaprosessia,” Nikula kuvailee.
Kirkkonummelainen, Hörmann Group -konserniin kuuluva Mesvac Oy tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja tapahtumaturvallisuuden parantamiseksi. Mesvac Hörmann ajoesteet ja liikenteen ohjauksen ratkaisut ovat kansainvälisten törmäysstandardien mukaan suunniteltu ja testattu.
”Oikeilla turvallisuustuotteilla tapahtumaturvallisuutta ja aluesuojausta voidaan merkittävästi parantaa, niin että mitään ikävää ei pääse tapahtumaan. Ajoesteitä on kiinteitä, siirrettäviä, automaattisia ja puoliautomaattisia alueen suojaukseen ja liikenteen ohjaamiseen. Järeän ajoesteen tärkeä ominaisuus on, että tarpeen vaatiessa se on alaslaskettavissa nopeastikin. Kulkureitit on aina turvattava kaikissa tilanteissa myös hälytysajoneuvoille,” kertoo Kristjan Pellä Mesvac Oy:stä.
Tapahtumasäätiön Nikula on työssään huomannut turvallisuuskulttuurin muutoksen. Jos painavat ajoesteet koettiin aiemmin ahdistaviksi, nyt ne koetaan turvaa tuoviksi.
”Ihmiset eivät perinteisesti halua nähdä turvallisuutta synnyttäviä rakenteita. Tämä on muuttumassa, kun väkijoukkoon ajamisia on tapahtunut. Jos paikalla on ollut kaksi tonnia painavia kukkaruukkuja, yleisö saattaa ilmaista huolensa siitä, ettei näy painavia ajoesteitä. Nyt halutaan nähdä esteitä. Näkymätön turvallisuusratkaisu ei olekaan enää aina se paras ratkaisu,” Nikula toteaa.
Helsingissä tuotetaan paljon isoja ja kestoltaan pitkiä maksuttomia tapahtumia keskelle kaupunkia. Turvallisuusjärjestelyt ovat silloin erilaisia kuin festareilla tai stadioneilla.
”Käytämme enemmän väliaikaisia ratkaisuja ja onneksi meillä on kelvolliset resurssit kaupungin avustuksen kautta hoitaa hommat kunnolla. Yksi syy maksuttomien suurten tapahtumien määrän vähenemiseen viimeisten vuosikymmenten aikana on se, ettei turvallisuudesta voi tinkiä maksuttomuuden verukkeella. Näin infran kustannukset nousevat ja kun ei ole lippukassan tulovirtaa, jolla maksaa kustannukset, maksuttomien tapahtumien tekeminen on muuttunut todella ankaraksi lajiksi,” Nikula kertoo.
Täältä näet miten ajoeste toimii.
Teksti: Satu Vikman Kuva: Teemu Heikkilä