
Onnettomuustutkintakeskus julkaisi Euran kopteriturmasta väliraportin.
Kaksi helikopteria törmäsi toisiinsa ja putosi maahan Euran lentopaikan läheisyydessä toukokuussa. Törmäyksen seurauksena helikoptereiden pyrstöpuomit irtosivat rungosta ja pääroottorit hajosivat. Helikopterien osat levisivät laajalle alueelle Euran lentopaikan pohjoispuolella olevaan metsikköön. Toisen helikopterin runko tuhoutui täysin törmäystä ja putoamista seuranneessa tulipalossa.
Onnettomuuden seurauksena viisi henkilöä kuoli, ja molemmat helikopterit tuhoutuivat korjauskelvottomiksi. Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) on julkaissut tutkinnasta väliraportin.
”Helikopterit lensivät lähellä toisiaan. Niiden etäisyys toisiinsa nähden vaihteli muutamista sadoista metreistä lyhyemmäksi lennon aikana. Helikopterien sijainti toisiinsa nähden muuttui lennon aikana, eli välillä toinen helikopteri lensi reitillä ensimmäisenä ja välillä taas toinen helikopteri”, tutkinnanjohtaja Janne Kotiranta sanoo.
Kotiranta kertoo, että juuri ennen onnettomuushetkeä molemmat helikopterit lensivät luoteeseen kohti Euran lentopaikkaa. Hieman ennen törmäystä vasemmalla ollut kopteri käänsi lentosuunnan kohti pohjoista mutta toinen kopteri jatkoi kohti luodetta, jolloin kopterit törmäsivät. Toistaiseksi ei tiedetä, miksi näin tapahtui.
Julkisuudessa onnettomuuden yhteydessä on puhuttu, että onnettomuuskopterit olivat muodostelmalennolla. Näin ei Kotirannan mukaan ollut.
”Muodostelmalentämisessä ryhmän calloutit eli yhteisellä radiojaksolla ääneen ilmoitetut sanalliset ilmoitukset, muodostelman muoto ja jäsenten etäisyys toisiinsa säilyvät sovitun mukaisena läpi lennon – esimerkiksi johtovastuussa oleva johtaa läpi lennon. Roolit, etäisyydet ja niin edelleen on määritelty ennen lentoa ja niistä pidetään kiinni”, Kotiranta sanoo.
Helikoptereissa ei ollut CVR-ohjaamoäänitallenninta mutta niissä oli ohjaamotapahtumia tallentavat videokamerat. Toisen helikopterin videokamera tuhoutui tulipalossa ja toisen helikopterin kamerassa oli toimintahäiriö. Toimintahäiriöisestäkään kamerasta ei toistaiseksi ole pystytty saamaan dataa tutkinnan käyttöön.
Helikoptereissa ei myöskään ollut FDR-lentoarvotallenninta eli kansankielellä ”mustaa laatikkoa”. Helikoptereissa oli kuitenkin muita tallentavia navigaatioon ja automatiikkaan liittyviä järjestelmiä. Niiden muistipiirit ovat osin tuhoutuneita ja niiden tutkintaa jatketaan. Ranskassa on laboratorio, jossa muistipiirien purku mahdollisesti pystytään tekemään. Vaikka purku onnistuisi, on mahdotonta sanoa, antaako se tutkinnan kannalta olennaista lisätietoa.
Onnettomuustutkintakeskus jatkaa hylkyjen teknistä tutkintaa, onnettomuushetken vauriomekanismin mallintamista ja lentoreittien tarkempaa analyysiä. Lisäksi jatketaan ilma-alusten lentokelpoisuuden selvittämistä sekä ohjaajien lentämiseen liittyviä asioita, kuten lupia ja kokemusta. Turvallisuustutkinnan kesto on noin 9-12kk.
Lähde ja kuva Onnettomuustutkintakeskus
Pelastustieto julkaisi onnettomuuden aikana työskennelleen ensihoidon kenttäjohtaja Kimmo Auravallan haastattelun.