Työturvallisuus 21.10.2020
Facebook (29)

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella käyttöön palomiesten suoja- ja luotiliivit

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on ottanut käyttöön suoja- ja luotiliivit ensihoitajien lisäksi myös palomiehillä.

Laitoksen mukaan palomiehet tekevät paljon ensihoitoon liittyviä tehtäviä ja tätä kautta riski kohdata väkivaltaa työssä on ajoittain suuri.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen alueella on tapahtunut tämän ja viime vuoden aikana pari palomiehiin kohdistunutta väkivaltatilannetta. Suojaliivit otettiin käyttöön työturvallisuuden kohentamiseksi.

”Väkivallan uhka on ollut työssä läsnä jo vuosikausia, etenkin ensihoitopuolella. Ensihoidossa liivit ovat olleet käytössä jo vuosia, ja näiden tapauksien jälkeen päätimme kesällä, että myös palomiehille pitää hankkia suojaliivit ennen kuin käy pahasti”, kertoo laitoksen pelastuspäällikkö Veli-Pekka Niemikallio.

”Tällaisen päätöksen tekeminen tuntuu hyvältä ja huonolta. Turvallisuus on aina ykkösasia ja uhkiin pitää reagoida. Mutta on tämä harmillista yhteiskunnan kannalta, että tällaiseksi ovat asiat menneet. Olemme tehtävillä kansalaisia auttamassa.”

Liivejä ei käytetä lähtökohtaisesti kaikissa työtehtävissä, vaan ne otetaan käyttöön tapauskohtaisesti tehtävän niin vaatiessa.

Teksti: Petri Vanhanen. Kuva: Päijät-Hämeen pelastuslaitos