Työkohteita Martti Pullille on kertynyt satoja, ellei tuhansia. Aikoinaan kohteet olivat isompia, kuten Otaniemi, Nesteen jalostamo ja Olympiastadion torneineen. Sittemmin kokoluokka on pienentynyt.
Kattotöitä vuodesta 1966. No osui siihen yksi parin vuoden tauko, mutta siitä huolimatta Martti Pulli on kerryttänyt poikkeuksellisen kokemuksen alalta. Ja tarinaa piisaa sen mukaisesti.
Pulli täytti heinäkuun lopussa 80 vuotta. Kesä 2022 oli hänen viimeisensä kattohommissa. Tai sitten ei.
”Älkää enää ottako mua tulityökurssille, kun en saa varmaan enää edes ajokorttia seuraavalla kerralla”, Pulli naurahtaa.
Toisaalta:
”Mähän pysyn hirveen hyvässä kunnossa, kun tuolla keikun ja kiipeän.”
Pullin on pitänyt alalla tunne siitä, että osaa asiansa, mutta myös se, että sisäistää työnsä hyödyllisyyden.
”Eristysala ja niin sanotut pikimiehet olivat ihan aliarvostettuja aikoinaan, mutta nythän sen arvo on käsitetty, kun on kaiken maailman homevaurioita ja vuotoja.”
Työkohteita on kertynyt satoja, ellei tuhansia. Aikoinaan kohteet olivat isompia, kuten Otaniemi, Nesteen jalostamo ja Olympiastadion torneineen. Sittemmin kokoluokka on pienentynyt.
”Pikkukohteita tulee tänäkin kesänä kymmeniä, vaikka en enää juuri mitään teekään.”
Pulli on kokenut alan kehityksen katolle hiekkapedille nostetuista puulämmitteisistä pikikattiloista nykyaikaisempiin työmenetelmiin. Kehitys kehittyy, mutta vanhoissakin työtavoissa oli puolensa.
”Kuuman pien kanssa oli sikäli turvallista, että sillähän nyt ei saanut siellä levitettäessä ainakaan tulipaloa aikaiseksi. Nyt sinne kynnyksen alle annetaan tulta ja tulityönluvan antaja on antanut luvan jostain kilometrien päästä käymättä kohteessa ollenkaan”, Pulli mainitsee epäkohdaksi.
Kiitosta lupaprosessille
Pulli kiittelee nykyistä tulityölupaprosessia kokonaisuutena. Luvanantajilta hän haluaa enemmän, etenkin sellaisilta, jotka ovat käyneet korttikoulutuksessa, mutta eivät ole olleet millään tavalla tekemisissä varsinaisten tulitöiden kanssa.
”Jos se ei ole pätevä, olisi parempi, ettei antaisi ollenkaan sitä lupaa.”
Pulli kaivaa muisteloistaan esimerkin Eduskuntatalon takana tehdystä tulityöstä, johon hän tarvitsi luvan. Isännöitsijän toimisto oli kauempana Töölössä.
”Se pyysi minut toimistolleen ja rupesi kirjoittamaan sitä tulityölupaa. Minä siihen, että lähdet mukaan katsomaan, täytyyhän sun nähdä se mihin olet lupaa antamassa. Se suuttui ja sanoi, ettei sillä ole aikaa juosta siellä mun kanssa. Veti herneen nenään.”
Pulli kiteyttää ongelman hyvin:
”Se kohdehan sen luvan tarvitsee. Kyllähän tekijällä yleensä on luvat kunnossa.”
Yllätyksiltä, läheltä piti -tilanteilta ja vahingoiltakaan Pulli ei ole välttynyt. Yhden tarjosi silloisen Kansallis-Osake-Pankin konttoritalon seitsemännen kerroksen lautalattia Aleksanterinkadulla. Päällystettävää pintaa oli noin 50 neliömetriä.
Pullille kerrottiin, että tilassa ei ole laudan lisäksi muuta palavaa.
”Sain sen huovan hitsattua, kun alkoi takanurkasta savu nousemaan. Huusin rappukäytävään, että palokunta äkkiä tänne, täällä saattaa olla tuli irti.”
Pulli avasi lattian purkuraudalla tai rautakangella ja sai palonalun sammumaan.
”Siitä olisi tullut Aleksanterinkadulla seitsemännessä kerroksessa melkoinen roihu, jos ei olisi heti huomannut.”
Jälkikäteen selvisi, että lattian alla on vajaan metrin korkuinen tila, joka oli täynnä roskia ja paperia. Tässäkin tapauksessa useammasta silmäparista riskiarviossa olisi saattanut olla hyötyä.
”Nyt kohteet käydään läpi suurimmassa osassa tulitöitä. Siellä ilmenee paljon sellaista, mitä ei muuten välttämättä edes hiffaisi. Ja toinen voi huomata jotain sellaista mitä toinen ei näe, kun yhdessä katsotaan sitä paikkaa.”
Teksti: Jarkko Sorjonen
