Kuvakaappaus Pelastustieto 1/2000:n artikkelista, jossa tutkintalautakunta pohtii palon syttymissyytä.
Viisi vanhusta sai surmansa palvelutalo Viljamin tulipalossa Maaningalla joulukuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä vuonna 1999. Asukkaiden tai potilaiden heikentynyttä toimintakykyä ei ollut otettu huomioon hoito- ja hoivalaitosten paloturvallisuusvaatimuksia asetettaessa. Pelastushenkilöstön, hoitohenkilökunnan ja siviiliauttajien ponnistelujen ansiosta kuitenkin moni vanhus pelastui.
Tutkintalautakunnan lehdistötiedotteessa todetaan, että ”Vain sprinklaus olisi varmasti pelastanut Maaningan vanhusten palvelutalo Viljamin tulipalon kaikki uhrit.”
Merkittävä saavutus on, että nyt palvelutaloista sekä hoito- ja hoivalaitoksista yli puolet on suojattu automaattisella sammutuslaitteistolla. Lisätietoa pitkäjänteisestä kehitystyöstä on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön sivuilla.
Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, miten turvallisuus on parantunut 20 vuodessa. Hän pohtii myös, voisiko vastaavanlainen tulipalo tapahtua tänä päivänä. Alkuperäinen Pelastustieto 1/2000:n juttukokonaisuus on luettavissa PDF-muodossa oheisen linkin takana.
Maaningan tulipalon jälkeen hoitolaitoksien ja tietyssä käyttötarkoituksessa olevien asuinrakennusten poistumisturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Valtioneuvosto asetti kyseistä tulipaloa tutkimaan suuronnettomuuden tutkintalautakunnan. Lautakunta antoi loppuraportissaan 13 suositusta, joiden tarkoituksena luonnollisesti oli estää vastaavanlaisia tulipaloja tapahtumasta.
Suosituksista tärkein oli henkilöturvallisuusanalyysin laatiminen kohteissa, joissa asukkaiden tai potilaiden alentuneen toimintakyvyn seurauksena poistumismahdollisuudet ovat huonontuneet. Tästä analyysistä on sittemmin käytetty nimitystä turvallisuusselvitys ja nykyisin on käytössä poistumisturvallisuusselvitys. Suosituksena näissä tapauksissa oli myös ottaa käyttöön poistumis – ja pelastamisaikalaskelma. Suositukset koskivat sekä uudis- että korjausrakentamista, mutta myös jo käytössä olevien kohteiden poistumisturvallisuutta. Näiden kahden suosituksen taustalla oli se systemaattinen virhe, jonka mukaan asukkaiden tai potilaiden heikentynyttä toimintakykyä ei ollut otettu huomioon hoito- ja hoivalaitosten paloturvallisuusvaatimuksia asetettaessa.
Nämä kaksi suositusta otettiin käyttöön uudis- ja korjausrakentamisessa. Suosituksista tuli määräys rakentamissäädöksiin sekä olemassa olevien kohteiden osalta lain vaatimukseksi pelastuslakiin vuonna 2003. Laki tuli voimaan vuoden 2004 alussa. Kyseiset vaatimukset ovat käytössä edelleen hieman muunneltuna kohdesisällöltään.
Näiden kahden suosituksen ottaminen käyttöön ja sisällytettynä sekä pelastuslakiin että rakentamista ohjaaviin säädöksiin, on johtanut tuhansien sen piiriin kuuluvien hoitolaitosten ja vastaavien kohteiden varustamiseen automaattisella sammutuslaitteistolla. Kohteita on varustetta laitteistolla sekä uudisrakentamisen yhteydessä, mutta myös jälkiasennuksena olemassa oleviin kohteisiin.
Sprinklaus on pelastanut
Vuodesta 2012 alkaen automaattinen sammutuslaitteisto on aktivoitunut henkilöturvallisuuskohteissa noin kymmenessä tulipalossa vuosittain. Pääsääntöisesti laitteisto on sammuttanut tulipalot. Muutamassa tapauksessa, lähinnä erilaisten koneiden tai laitteiden sisällä olleita paloja se ei ole kyennyt sammuttamaan, mutta on niissäkin tapauksissa rajoittanut ja hidastanut merkittävästi palon kehittymistä. Laitteisto on toiminut sille suunnitellulla tavalla. Tapausten joukossa on paloja, joiden yhteydessä laitteisto on pelastanut ihmishenkiä. Päätelmä on luotettava, koska monissa tapauksissa ihminen on ollut sisällä syttymistilassa vielä siinä vaiheessa, kun palokunta on tehnyt sammutushyökkäyksen sisälle. Palokunnan toimintavalmiusaika on ollut yleensä vähintään kymmenen minuuttia. Pienessä tilassa olosuhteet voivat muuttua hengenvaaralliseksi noin 2–3 minuutissa.
Tutkintalautakunnan antamien muiden suositusten toteuttaminen ei ole ollut niin säädeltyä ja järjestelmällistä kuin edellä mainitun kahden suosituksen toteuttaminen. Niitä ei ole otettu sellaisenaan esimerkiksi pelastuslakiin ja muihinkaan säädöksiin. Suositusten käyttöönotossa on saattanut olla myös eroja pelastuslaitosten välillä. Tosin monet suosituksista on kirjattu poistumisturvallisuusselvityksen lomakkeeseen. Toiminnanharjoittaja vastaa niiden toteuttamisesta ja pelastusviranomainen valvoo omalta osaltaan niiden noudattamista. Lisäksi pelastusviranomaisen suorittamassa niin sanotussa arvioivassa palotarkastuksessa valvotaan kohteen sisäisten paloturvallisuustarkastusten dokumentteja sekä henkilöstön valmiutta toimia palo- ja onnettomuustilanteissa, mikä oli tutkintalautakunnan suosituksissa.
Paloriskiasunnot ja ilmoitusvelvollisuus
Vuonna 2011 pelastuslakiin sisällytettiin velvoite eri viranomaisten sekä muiden julkisyhteisöjen ja näiden palveluksessa olevan henkilöstön velvollisuudesta ilmoittaa pelastusviranomaiselle asunnoissa tai muissa kohteissa havaitsemistaan palovaaroista tai muista onnettomuusriskeistä. Tämä on lisännyt yhteistoimintaa hyvinkin paljon muun maussa kotihoidon ja pelastusviranomaisten välillä. Esimerkiksi Pirkanmaalla kotihoidon henkilöstö on saanut paloturvallisuuskoulutusta kaikissa Pirkanmaan kunnissa ja Tampereella koulutus on jatkuvaa, eli kerran kuukaudessa pelastuslaitos järjestää heille koulutusta.
Kotihoidon työntekijät ovat ilmoittaneet havaitsemistaan palovaaroista pelastusviranomaisille hyvinkin aktiivisesti esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Pirkanmaalla ilmoituksia tulee keskimäärin yksi työpäivää kohden. Kotihoitajien lisäksi ilmoituksia tekevät ensihoidon henkilöstö, poliisi, isännöitsijät ja sosiaalityöntekijät. Pelastusviranomaiset suorittavat näissä niin sanotuissa paloriskiasunnoissa tarkastuksia hyvinkin paljon, mutta valtuudet puuttua ja asettaa korjausmääräyksiä ovat rajalliset. Palontutkinnassa tulee säännöllisesti eteen tapauksia palokuolemista ja vakavista loukkaantumisista sellaisissa tulipaloissa asunnoissa, joissa pelastusviranomainen on käynyt ilmoituksen perusteella tarkastuksella, mutta mahdollisuudet puuttua tilanteeseen ovat olleet rajalliset. Pelkkä toimintakuntoinen palovaroitin tai useakaan sellainen ei riitä takamaan poistumisturvallisuutta tilanteessa, jossa asukas ei kykene poistumaan omatoimisesti. Tässä asiassa olisi paljon korjattavaa. Kotihoito ja pelastusviranomainen tiedostavat selkeästi riskikohteet, mutta käytännössä ei ole paljonkaan tehtävissä.
Siirrettävä, huoneistokohtainen sammutuslaitteisto
Nimenomaan yksittäisten paloriskiasuntojen suojaamiseen olisi tarjolla palo- ja poistumisturvallisuutta parantamaan varta vasten kehitetty huoneistokohtainen sammutuslaitteisto. Laitteisto on huoneistokohtaisesti helposti ja nopeasti asennettavissa sekä purettavissa. Laitteisto ei kuitenkaan ole yleistynyt, valitettavasti. Pirkanmaalla kyseisiä laitteistoja on asennettu noin kymmeneen asuntoon tai vastaavaan kohteeseen, mutta todellinen tarve olisi huomattavasti suurempi
Voisiko vastaavanlainen tulipalo tapahtua uudelleen?
Kyllä voisi. Hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasunnoissa todennäköisyys on pienempi tällaiseen paloon kuin 20 vuotta sitten, mutta esimerkiksi vanhoissa avoullakollisissa rivitaloissa, joissa asuu vanhuksia tai muita riittävän nopeaan omatoimiseen poistumiseen kykenemättömiä henkilöitä, voisi hyvinkin tapahtua useamman uhrin vaativa tulipalo. Maaningan tulipalon tutkintalautakunnan yhtenä suosituksena oli palo-osastoinnin toteuttaminen nykyisten rakentamissäädösten vaatimustason mukaisiksi sellaisissa vanhusten ja muiden erityisryhmien asuinrakennuksissa, joissa se on puutteellinen tai se puuttuu kokonaan. Tätä ei liene toteutettu järjestelmällisesti. Lisäksi tämäntyyppisissä rakennuksissa vakavien tulipalojen mahdollisuutta lisää se, että poistumisturvallisuusselvityksen laatimisvelvoite on ainoastaan sellaisissa hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasunnoissa, joiden toiminnasta vastaa toiminnanharjoittaja ja asumismuotona on asumisyksikkö. Tämä rajoite karsii pois kaikki muu muassa sellaiset yhtiöt tai vastaavat tahot, jotka järjestävät vanhuksille tai muille vastaaville ryhmille vuokra-asuntoja. Tällaisia tahoja ei pidetä niin sanottuina toiminnanharjoittajina, jos niillä ei ole perusteita selvittää asukkaiden todellista toimintakykyä.
Kuinka paljon Suomessa onkaan esimerkiksi vanhuksille tarkoitettuja rivitaloja, joissa käytännössä asuu siinä määrin toimintakyvyltään alentuneita vanhuksia, jotka eivät kykene poistumaan asunnostaan riittävän nopeasti palotilanteessa eikä heitä ehdi pelastamaan muukaan taho? Eri ministeriöiden tulisi vaikuttaa siihen, että poistumisturvallisuusselvityksen kohderyhmä palautettaisiin vuoden 2003 pelastuslain mukaiseksi eli velvoite laatia selvitys koskisi myös erityisryhmien asuinrakennuksia. Lisäksi ympäristö- ja sisäministeriön tulisi myötävaikuttaa siihen, että kaikki tällä hetkellä olevat poistumisturvallisuusselvityksen piirissä olevat kohteet edellytettäisiin varustettavaksi automaattisella sammutuslaitteistolla. Tämä yhdenmukaistaisi käytäntöjä poistamalla tulkintaerot selvityksen arvioinnissa, minkä tekee pelastusviranomainen.
Ikäihmiset keskenään eriarvoisessa asemassa
Palotarkastusinsinööri Tytti Oksanen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että
ikäihmisten osuus palokuolemista on noin kolmannes. Tähän vaikuttaa osaltaan yhteiskunnan pyrkimys vähentää laitospaikkojen määrää suhteessa ikäihmisten määrään sekä pyrkimys lisätä itsenäistä kotona asumista. Näin omissa kodeissa asuu itsenäisesti yhä enemmän toimintakyvyltään eri tavoin rajoittuneita, mikä aiheuttaa haasteita paloturvallisuudelle. Kotona asuvalle toimintakyvyltään rajoittuneelle henkilölle ei lainsäädännöllisesti vaadita paloturvallisuuden puolelta mitään lisälaitteita. Tämä asettaa kotona asuvat ikäihmiset eriarvoiseen asemaan, sillä laitoshoidossa on huomioitu paloturvallisuus paloilmoittimen ja sprinklauksen avulla.
”Kodeissa on mahdollista lisätä paloturvallisuutta esimerkiksi liesivahdin tai huoneistokohtaisen sammutuslaitteiston avulla. Näitä ei kuitenkaan automaattisesti koteihin asenneta. Myös perhehoitoon on tehty perhehoidon poistumisturvallisuusselvitys, joka on periaatteessa hyväksytty valtakunnallisesti pelastuslaitosten kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluilla, mutta tiedän, ettei sitä käytetä läheskään kaikissa laitoksissa”, Oksanen sanoo.
Lue myös pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakan blogiteksti.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on kirjannut kehittämistoimenpiteitä Maaningan palon jälkeen:
- Turvallisuusselvityksen laadintaopas (SPEK Opas 18, 2002)
- Erityisryhmien asumisturvallisuushanke (2005)
- Erehdykset ja unohdukset salliva asuinympäristö -opas (SPEK, 2007)
- Asuntosprinkleriopas (SPEK, 2008)
- Tosiasiaa sprinkleristä -julkaisu (SPEK)
- Automaattinen sammutuslaitteisto asunnoissa ja hoitolaitoksissa -opas 2012 (SPEK Opas 26)
- Automaattinen sammutuslaitteisto asumisen paloturvallisuuden parantajana -muistio (SPEK, 2012)
- SPEKin hallituksen linjaus, että SPEK edistää automaattisten sammutuslaitteistojen käyttöönottoa Suomessa 2013
- Sprinkler pelastaa -sivut spek.fi-sivujen alle
- Sprinklervideo (VTT:n tutkimukseen Asuntosprinklaus 3 liittyvä video)
- Tiedonkeruuta automaattisten sammutuslaitteistojen toiminnasta asunnoissa, hoitolaitoksissa ja majoitusrakennuksissa sattuneista paloista.
- Poistumisturvallisuusselvityksen laadintaopas (SPEK Opas 31, 2014)
- Pelastuslaitosten asettama poistumisturvallisuustyöryhmä 2014
- Liikkumis- ja toimimisesteisten henkilöiden evakuointi -opas (SPEK Opas 35, 2015)
- Viranomaisten vuosittainen raportti automaattisten sammutuslaitteistojen sammuttamista tai rajoittamista tulipaloista henkilöturvallisuuskohteissa (pelastuslaitosten kumppanuusverkosto).
