Kipinäsuihku voi levitä todella kauas. Kuvattu GoProlla. Kuva: Jyrki Eskola, If Vakuutus.
Vaaranpaikkoja kattotulitöissä havainnollistava video saa jatkoa. Stadin ammattiopistolla Haagan toimipisteen korikorjaamolla Suomen Palopäällystöliitto ja If Vakuutus kuvasivat maaliskuun lopulla uutta videomateriaalia lämpökameran kera.
Lehtori Tuomo Vanhala on myös yksi tulityökouluttajista. Miksi Stadin ammattiopisto halusi osallistua tulityövideon tekoon?
”Olemme aina innokkaasti mukana kehittämässä uutta. Videot tuovat hyvän ja havainnollistavan lisän opetukseen.”
Kurssi jo opintojen alkuvaiheessa
Tyypillisesti korikorjaamolla tehtävät tulityöt ovat esimerkiksi hitsausta, hiontaa laikalla ja kuumailmapuhaltimen käyttöä.
”Usein korikorjaamot ovat vakituisia tulityöpaikkoja, joten koko tila on suunniteltu sitä varten. Suurimmat riskit siellä tuovat työstettävät kohteet eli korjattavat autot. Autopuolen kaikissa opinnoissa tulityökurssi on pakollinen ja suoritetaan nykyisessä tutkinnon perusteessa opintojen alkuvaiheessa. Nyt pidämme kurssin kahtena kuuden tunnin päivänä. Tämä antaa aikaa käydä asioita tarkemmin läpi ja samalla avata niissä käytettäviä käsitteitä, jotka ovat monelle nuorelle epäselviä”, Vanhala kuvailee. Videoinnista jäi hänelle hyvä tunne.
”Oli mukava havaita, että vakuutusyhtiön edustajatkin olivat mukana. Huomaa, että on kyse todella tärkeästä asiasta, eikä turvallisuuden kanssa pidä leikkiä. Tulen varmasti hyödyntämään materiaalia koulutuksissani.”
Näkymättömät riskit esille
If Vakuutuksen vahingontorjuntapäällikkö Jussi Lehtonen on hyödyntänyt lämpökameraa jo vuodesta 2006. Haasteena kuvauksessa oli, että kipinät lentäessään jäähtyvät nopeasti ja kameran tarkkuus on rajallinen.
”Kuvaus vaatii toki paljon niin kalustolta kuin kuvaajaltakin. Oleellista on määrittää tavoite, mitä lämpökameralla halutaan havainnollistaa – lämpötiloja vai ”lämpöjälkeä?” Usein näissä videoissa tarkalla lämpötilan osoittamisella ei tavoiteta sitä päämäärää, joka voidaan sen sijaan saavuttaa visuaaliseen kuvaan keskittymisellä – kuten miten lämpö johtuu hitsattavasta kappaleesta taustalla olevaan palavaan materiaaliin. Kaikki tietävät, että sula metalli on kuumaa, mutta monelle ei tule ajoissa mieleen, miten nopeasti lämpö etenee pellissä.”
”Lämpökameralla havainnollistettuna näkymättömätkin riskit voi olla helpompi ymmärtää. Lämpö- ja valvontakameroiden kehitys, datan helppo liikuttaminen ja erityisesti lähes reaaliaikainen kuva-analytiikka tulevat viemään esimerkiksi useat valvontasovellukset kohti toimivampia ratkaisuja”, Lehtonen kertoo.
Kerromme linkin kera, kun uusi opetusvideo julkaistaan. Sitä hyödyntävät myös tulitöiden kurssinjohtajat.
Teksti: Kimmo Kaisto
Lisää asiaa tulitöistä Pelastustiedossa 4/2023, joka ilmestyy 21. kesäkuuta.