Pelastustoiminta 15.6.2021

Pilapiirtäjä Seppo Syrjä, 91, toimi nuoruudessaan palomiehenä ja aloitti vesisukellustoiminnan pelastusalalla – Messukylän paloasemasta jäi hyvät muistot

Seppo Syrjän mukaan Messukylän asemalla oli kerrallaan kuusi-seitsemän palomiestä, jotka oleskelivat yhdessä pienessä taukotilassa.

Seppo Syrjän mukaan Messukylän asemalla oli kerrallaan kuusi-seitsemän palomiestä, jotka oleskelivat yhdessä pienessä taukotilassa.

Pilapiirtäjä, kuvittaja Seppo Syrjä työskenteli nuoruudessaan palomiehenä. Nyt 91-vuotias Syrjä piirsi Aamulehteen Syrjällään-piirroksia 20 vuotta. Ennen taiteilijanuraansa hän toimi palomiehenä yli vuosikymmenen. Syrjän pääpaikka oli Tampereen keskuspaloasema, mutta lisäksi hän työskenteli puolisen vuotta Messukylän sivuasemalla.

”Kaikki sinne vuorollaan joutuivat. Vuoro kiersi koko miehistön läpi, ja sivuasemalla oltiin tietty jakso”, Syrjä muistelee.

Sosiaalisessa mediassa kiersi kesäkuun alussa vanha lehtileike, jossa kritisoidaan kovin sanoin Messukylän paloaseman olosuhteita. Juttu on otsikoitu: ”Messukylän paloasemalla hiiret kiipeilevät pitkin pöksyjä”. Artikkelissa kerrotaan, että palomiehet ovat joutuneet työskentelemään väliaikaisissa tiloissa liki 30 vuotta. Jutun mukaan palomiehille oli varattu yksi viiden neliömetrin kokoinen huone ullakolta. Se oli entinen linja-autonkuljettajien taukotila. Ruokia jouduttiin tilanpuutteen vuoksi säilyttämään vessassa, ja asemalla vilistävät hiiret likasivat vuodevaatteet. Tiloja ei kuitenkaan korjattu, koska päättäjien mukaan kyse oli väliaikaisesta ratkaisusta.

Vanhassa, mahdollisesti Aamulehdestä peräisin olevassa lehtileikkeessä kritisoidaan aseman oloja.

”Kyllähän tuo kuvaus sopii minunkin aikaani, 1950-luvulle”, Syrjä myöntää.

Messukylän sivuasema perustettiin linja-autoliikennöitsijän talliin, joka oli isohko rakennus Messukyläntien varrella. Messukylä oli liitetty vuonna 1947 Tampereeseen, ja alueelle tarvittiin paloasema.

”Siellä oli miehistöä noin viisi-kuusi henkilöä, ja lisäksi asemapäällikkö, eli aseman vanhin. Hän oli palokersantti tai -korpraali, ja vastasi aseman päivittäisestä toiminnasta. Ei meillä koko autotallia ollut, mutta muistaakseni kaksi ovea palokunnan käytössä. Varustus oli muistaakseni kaksi paloautoa, ja siellä saattoi lisäksi olla yksi sairasauto”, Syrjä muistelee.

Syrjä arvelee, että vanha lehtijuttu liioittelee asioita, ainakin hiirien määrää.

”Ei meillä ollut edes loukkuja. Saattaahan jollakulla toisaalta olla tuollainenkin mielikuva. Se oli iso kiinteistö, joten miksei siellä olisi hiiriäkin liikkunut. Mutta ei siellä mistään hiirien tai rottien invaasiosta ollut kyse.”

Seppo Syrjä vaimonsa Marjan kanssa.

Entinen painija vahvisti lentopallojoukkuetta

Ei käynyt silti kieltäminen, että aseman olosuhteet olivat ankeahkot.

”Eihän siellä ollut oikeastaan mitään nykyään tarpeellisia asioita. Muistaakseni siellä oli jonkinlainen sähköhella tai keittolevy, jolla kukin lämmitti omat eväänsä. Yhteistä ruokailua ei ollut, mutta yhteisiä kahveja keitettiin. Messukyläntien toisella puolella oli aika iso ruokatavarakauppa. Siitä kun loikki tien yli, pääsi kauppaan”, Syrjä kertoo.

Syrjän mukaan paikalla oli kerrallaan kuusi-seitsemän palomiestä, jotka oleskelivat yhdessä taukotilassa.

”Siellä sitten syötiin eväät, luettiin lehtiä ja kirjoja. Minäkin luin siellä valtavan paljon, muun muassa yli 10-osaisen Maailmanhistorian.”

Messukylän paloasemalla työskenneltiin kerrallaan noin puoli vuotta.

Päivällä ohjelmassa oli liikuntaa. Rakennuksen takana oli lentopallokenttä, jossa pelattiin lähes joka päivä, säällä kuin säällä. Lentopallo kuului ohjelmaan harjoitusluontoisesti, ja joukkue kehittyikin lajissa ajan mittaan todella hyväksi. Joskus saatiin vahvistusta naapurista.

”Joka päivä sinne marssi vanha mies, kuuluisa painija, joka oli paininut Venäjällä sirkuspainijana pitkät ajat. Hän asui paloaseman vieressä venäläisen vaimonsa kanssa. Hän vieraili joka päivä yhtenä pelaajana.”

Naapurissa sijaitsi myös kansakoulu, jossa lämmitettiin saunaa säännöllisesti tiettyinä viikonpäivinä. Jos vuorokauden mittainen työvuoro osui tuohon päivään, pääsi koululle saunaan.

Sammakkomiestoiminnan aloittaja

Syrjällä on paikasta jopa hyvät muistot. Asemalla sai olla omissa oloissaan, ja hälytyksiä tuli harvoin. 

”Eivät siellä tehtävät juuri rasittaneet. Pääasemahan ne yleensä hoiti. Sivupaloasemalta käytiin kesäaikaan useimmiten sammuttamassa ruohikkopaloja. Nokipalojahan siihen aikaan oli myös paljon, kun ihmisten savupiiput oli huonosti nuohottu.”

Valmiutta pidettiin tietenkin yllä harjoittelemalla. Aamuisin hyökkäysauto ajettiin ulos, ja katsottiin varusteet valmiiksi hälytyksen varalta. Hälytykset tulivat sivuasemalle puhelimella. Radioyhteyttä ei vielä tuohon aikaan ollut. 

Vuonna 1951 Syrjä aloitti vesisukellustoiminnan pelastusalalla.

”Aikoinaan toin asemalle sammakkomiestoiminnan. Olin päätekijä ja harjoitutin siihen muitakin. Olin ensimmäinen Suomessa. Ei sitä oltu kokeiltu edes armeijassa pelastusmielessä.”

Sukellustoiminta aloitettiin Saksasta tuoduilla Drägerin paineilmalaitteilla, jotka oli tarkoitettu savusukeltamiseen. 

”Siihen niitä pääasiassa käytettiin, mutta ne soveltuivat myös vesisukellustyöhön.”

Palomiehestä pilapiirtäjäksi

Uintia ja uintihyppyjä harrastaneelle Syrjälle vesielementti oli tuttu. Sukelluksen opettaminen oli kuitenkin hankalaa raskailla ja kankeilla 1950-luvun laitteilla. Kun Syrjä vaihtoi alaa, hänen veljensä jatkoivat vesisukellustoiminnan juurruttamista pelastusalalle. 

Kesämiehenä palokunnassa 18-vuotiaana aloittanut Syrjä viihtyi alalla 13 vuotta, mutta päätti sitten seurata toista kutsumustaan taiteilijana. Hän olisi voinut edetä myös pelastusalalla.

”Olin käynyt alipäällystöluokan Otaniemessä, siitä olisi ylempi ura lähtenyt käyntiin. Palopäällikkö Einar V. Nurmi suosi minua, ehkä, koska olin kovasti urheilullinen.”

Syrjä lähti taitelijaksi kustannusyhtiö Gummerukselle Jyväskylään. Siellä 14 vuoden aikana hän kuvitti satamäärin kirjoja ja toimi mainos- sekä osastopäällikkönä. Hän käväisi perheineen myös Helsingissä Otavalla, muttei viihtynyt, ja palasi takaisin Tampereelle.

”Sitten taiteilijanurani muutti luonnettaan enemmän graafikoksi ja pilapiirtäjäksi. Niin meni 25 vuotta: Ilta-Sanomissa 5 vuotta ja Aamulehdessä 25 vuotta. Ensin piirsin kaksi piirrosta viikossa Ilta-Sanomiin. Sitten Aamulehden kanssa syntyi sopimus, ja piirsin sinne Syrjällään-piirroksia 20 vuotta.”

Teksti: Kaisu Puranen

Kuvat: Pirkanmaan pelastuslaitos, Matti Syrjä

Lue lisää