Tutkimus ja viestintä 20.2.2015

Pelastustieto juhli – Palokärki-palkinto Mira Leinoselle

Pelastustieto-lehti juhli 65-vuotista taivaltaan perjantaina 20. helmikuuta 2015 lehden toimituksessa Pasilassa. Tilaisuudessa jaettiin Palokärki-palkinto, jolla palkitaan pelastusalalla ansioitunut henkilö.

Tällä kertaa Palokärjen sai Poliisihallituksen projektipäällikkö, pelastusylitarkastaja Mira Leinonen tunnuksena aktiivisesta tiedotustoiminnasta pelastustoimessa.

Leinonen tuntee olevansa kovassa seurassa.

”Kun kuuntelin listaa henkilöistä, jotka palkinnon ovat aikaisemmin saaneet, ajattelin, että tuntuu hienolta liittyä sellaiseen joukkoon.”

Palkinnon ovat saaneet aikaisemmin Helsingin pelastuslaitos vuonna 1987, Espoon palopäällikkö Matti Ylätupa vuonna 1990, Hämeenlinnan palopäällikkö Jouko Allinniemi vuonna 1996, Pelastusopiston vanhempi opettaja Markku Aarnio vuonna 2000 ja silloisen Tampereen aluepelastuslaitoksen tiedotuspäällikkö Veijo Kaján vuonna 2010.

Leinonen on ollut mukana pienestä pitäen sopimuspalokuntatoiminnassa ja valmistunut palopäällystön koulutusohjelmasta insinööriksi. Hän on ollut aktiivinen myös pelastustoimen kansainvälisessä järjestötoiminnassa, muun muassa CTIF:n ja FEU:n eri tehtävissä.

”Pelastustoimi ja kirjoittaminen ovat olleet minulle aina tärkeitä. On hienoa, että olen pystynyt yhdistämään molemmat”, Leinonen kertoo.

”Olen sen verran sinut niin kirjoittamisen kuin pelastustoimen kanssa, etten ole epäröinyt laittaa mielipiteitäni keskustelulle alttiiksi.”

Lehden virallinen syntymäpäivä on 15. helmikuuta. Vuonna 1950 ilmestyi ensimmäinen Palontorjunta-lehden numero.

”Tunnelma on hyvä, kun lukuisa joukko Pelastustiedon ystäviä ja yhteistyökumppaneita on kokoontunut juhlimaan pitkän historian omaavaa lehteä. Tilaisuus oli arvokas, mutta välitön”, lehden päätoimittaja Esa Aalto luonnehtii.

Teksti: Kaisu Puranen
Kuvat: Kimmo Kaisto

Lue lisää