Isoja uutisia
Kuluneen vuoden aikana on monin tavoin muisteltu Suomen itsenäisyyden ajan historiaa. Rauman seudulla ilmestyvä Länsi-Suomi julkaisi 6.12. lehden välissä mielenkiintoisen erikoisnumeron, jossa kerrattiin uutistapahtumia kuluneiden 100 vuoden ajalta. Oma huomio kiinnittyi tietysti onnettomuuksiin. Poiminnoissa oli mukana useita tulipaloja ja muita katastrofeja; mm. Laitsaaren lautatarhan palo (1929), Paha perjantai (1940), sulfiittitehtaan kloorisäiliön räjähdys (1947) ja Kuuskajaskarin yhteysaluksen uppoaminen (1964). Muutama 2000-luvun otsikko palautti mieleen myös omalle kohdalle osuneita tehtäviä.
Median keskeisenä tehtävänä on tiedon välittäminen. Media toimii ikään kuin tapahtumien ja vastaanottajien välissä [medium – välissä oleva, keskellä]. Onnettomuudet herättävät ihmisissä suuren halun saada tietoa, mikä on aivan inhimillistä. Saatetaan pohtia olisiko onnettomuus voinut osua omalle kohdalle ja on mukana varmasti puhdasta uteliaisuuttakin. Perinteisesti tämän päivän onnettomuuksista on saatu lukea huomisen lehdistä, mutta median sähköistymisen seurauksena uutisetkin liikkuvat sähäkämmin. Onnettomuusuutinen on nykyään netissä usein jo ennen kuin paloauto on palannut takaisin kalustohalliin. Digitalisaation myötä on myös voitu havaita että tykkäyksiä ja klikkauksia keräävät teemat nousevat herkemmin pintaan uutisvirrassa. Mitä surullisempi onnettomuuden lopputulos on, sitä suurempi uutisen saama huomio. Toisaalta juttu siimasta irrotetusta lokista voi jyrätä huomioarvollaan uutisen huoneistopalosta pelastetuista ihmisistä. Tämä saattaa pelastajan näkökulmasta herättää välillä ristiriitaisia tuntemuksia.
Perinteisesti tämän päivän onnettomuuksista on saatu lukea huomisen lehdistä, mutta median sähköistymisen seurauksena uutisetkin liikkuvat sähäkämmin.
Tiedottamisesta viestintään
Uusi mediaympäristö on haastanut pelastuslaitoksetkin kehittämään omaa viestintäänsä. Sosiaalisen median käytöstä olemme saaneet hyviä kokemuksia. Se on ollut oivallinen alusta turvallisuusvinkkien jakamiseen ja pelastuslaitoksen arjesta kertomiseen. Tässäkin riittää vielä paljon opittavaa, mutta tämän hetken suurin haaste on onnettomuusviestinnän kehittämisessä, jossa digiloikka on vielä ponnistuksen alkuvaiheessa. Nopealla, luotettavalla ja säännönmukaisella viestinnällä voitaisiin jo onnettomuuden aikana antaa toimintaohjeita onnettomuuden vaikutuspiirissä oleville ja leikata huhuilta siipiä. Olemalla itse aktiivisia viestijöinä, voimme paremmin myös vaikuttaa näkökulmaan… Tuhoutuiko puolet vai saatiinko puolet pelastettua?
Tehokas onnettomuusviestintä ei synny tyhjän päälle vaan pohjalla täytyy olla osaamista, vakiintuneet toimintamallit sekä ymmärrystä viestinnän merkityksestä. Tätä pohjaa lähdemme rakentamaan henkilöstön koulutuksella. Lisäksi olemme keräämässä sosiaalista mediaa ja onnettomuusviestintää tuntevista työntekijöistä ryhmää, joka voidaan hälyttää isompiin tehtäviin pelastustoiminnan johtajan ja tilanneskuksen viestintätueksi. Haluamme näin jatkossa yhä nopeammin ja varmemmin välittää tietoa onnettomuuksista medialle ja myös suoraan kansalaisille.
Tavoite tulevalle vuodelle
Nyt vuodenvaihteen lähestyessä yhdeksi tulevan vuoden tavoitteeksi asetamme pelastuslaitoksen viestinnän kehittämisen. Hyvät lähtökohdat tähän antaa Pelastusopiston hallinnoima Pelastuslaitosten viestintäkäytännöt –hanke, jossa on tutkittu Suomen pelastuslaitosten viestinnän tilaa ja jossa vuoden 2018 aikana tullaan tutkimustulosten perusteella esittämään suosituksia toiminnan kehittämiseksi. Mutta vaikka tässä kuinka kehityttäisiin, niin liikaan tyytyväisyyteen kannata tuudittautua. Viestinnän professorin Osmo A. Wiion (1928-2013) esittämä viestinnän laki muistuttaa, että ”Jos olet itse viestintään tyytyväinen, niin viestintä varmasti epäonnistuu.” Saman lain mukaan ” Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta.”
Tehdään silti parhaamme!
Mikko Puolitaival
@puolipolvi
Ps. Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!