Jos Pekka Pouta lukisi nyt pelastustoimen sääennusteen, se kuuluisi suurin piirtein näin:
”Pelastustoimialaa on lähestymässä hyvin laaja ja voimakas muutostuulien rintama. Vielä ei kuitenkaan varmuudella pystytä sanomaan saapuvatko tuulet virkistävänä puhurina, vai tuovatko ne tullessaan myös sadetta ja salamointia.”
Saapuvasta muutoksesta on hallintokerroksissa kohistu jo jonkin aikaa. Viime päivinä myös palomiehen vinkkelistä on pystynyt aistimaan muutostuulten olevan nousussa. Julkisuudessa on esitetty erilaisia arvauksia pelastustoimen tulevaisuudesta. Ennustukset ovat herättäneet epätietoisuutta ja spekulointeja miehistön keskuudessa… Miten aluerajat tulevaisuudessa piirretään? Kuinka pitkälle heittomies joutuu sukkuloimaan? Miten sijaisten käy? Miten palkat harmonisoidaan?
Ensimmäiset salamatkin ovat jo taivaanrannassa välähdelleet. Ennen hiihtolomia pelastuslaitosten kumppanuusverkoston nimissä julkaistiin pelastustoimen tuottavuutta käsittelevä raportti. Asiasta uutisoi mm. Pelastustieto otsikolla: Tuottavuus herättää kysymyksiä – ”Nukkuminen viivästyttää hälytykseen lähtöä?” Hieman provosoivasti otsikoitu artikkeli herätti kummastusta ja keskustelua. Jutun mukaan työaikaa ja -tehtäviä tulisi rustata niin, että hälytysten välissä voitaisiin tehdä enemmän tuottavaa työtä. Lisäksi töissä tulisi pitää vähemmän porukkaa valmiudessa silloin, kun tilastojen mukaan on vähemmän hälytyksiä. Valmiusaikana nukkumiseenkin puututtiin.
Jutun pohjalta virinneissä keskusteluissa koettiin, että tuottavuushanke leimaa operatiivisen henkilöstön ja erityisesti miehistön tehottomuuden perikuvaksi. Edustamani kinnasosasto oli tuohduksissaan. Kaikki tehostamisehdotukset kohdistettiin meihin, mutta esimerkiksi kalliiden P1- ja P2 –päivystysten tehokkuutta tai hallintoportaiden määrää ja laatua ei arvioitu ollenkaan. Mieleen nousi ajatus, että koko tuottavuusraportti on kirjoitettu katkeruudesta ja kateudesta palomiesten arvostusta ja työaikaa kohtaan.
Junamatkalla Savosta Satakuntaan päätin kuitenkin lukea selvityshankkeen raportin kokonaisuudessaan. Uppouduin lähes 40-sivuisen esitelmään niin, että matka Suomen poikki taittui kuin huomaamatta. Vaikka en kaikkiin johtopäätöksiin pystynytkään yhtymään, havaitsin että raportti sisälsi ihan varteenotettavia pointteja pelastusalan kehittämiseksi: Mm. esimiesten ja palopäällystön koulutuksen kehittäminen, digitalisaation hyödyntäminen sekä kannustavat palkkausjärjestelmät, muutamia mainitakseni. Hankkeessa oli tehty aivan ansiokasta selvitystyötä, eikä sitä esitelty suinkaan kaiken ratkaisuna, vaan pikemminkin keskustelunavauksena.
Lakisääteisten harjoitusten suorittaminen poikkeusluvan mukaista työaikaa noudattavilla paloasemilla. (lainaus raportista)
Ärsytyksen aiheuttama puna helpotti hieman. Olisi pitänyt heti perehtyä aiheeseen paremmin, niin olisin selvinnyt vähemmällä. Nyt meinasi provosoitumisen vuoksi jäädä osa asiasta hahmottumatta, mikä on toisaalta tällaisessa tilanteessa täysin inhimillistä. Syyttelevä tai syytökseksi koettu viesti herättää vastarintaa. Vastaanotin kääntyy pois päältä, mutta lähetin toimii senkin edestä. Emme helposti hyväksy itseemme kohdistuvia esityksiä, mutta olemme taitavia löytämään muutoksentarpeita kaikista muista. Poteroista huudellen emme kuitenkaan saa yhteistä asiaa vietyä eteenpäin.
Maailma muuttuu ja pelastusala siinä mukana, halusimme tai emme. Jarruttamalla voimme hidastaa muutosta, mutta fiksumpaa on pyrkiä vaikuttamaan muutoksen suuntaan. Olisi hienoa, jos vastakkainasettelun sijaan voisimme kehittää alaamme aktiivisesti yhdessä – sekä toisiamme että kansalaisia kuunnellen. Pelastuslaissa meille säädetyt tehtävät sekä pelastustoimen arvot tarjoavat hyvät raamit työmme kehittämiselle.
Inhimillisempää, ammattimaisempaa ja luotettavampaa pelastuspalvelua.
Toivon, että nyt julkaistun tuottavuushankkeen avauksesta käynnistyy hedelmällinen keskustelu, jossa jokaista ääntä kuunnellaan. Oman ääneni annan objektiivisen tutkimuksen lisäämiselle, uusien teknologioiden hyödyntämiselle, koulutuksen kehittämiselle sekä perustehtävämme kunnioittamiselle. Toivon myös, että muutosjohtaminen ei ole sanelupolitiikkaa, vaan osallistamista, avoimuutta ja aktiivista viestintää! Kuumimmassa kehityskiimassa on hyvä muistaa myös inhimilliset näkökulmat. Marginaalinen tuottavuusloikka työhyvinvoinnin kustannuksella on hyödytön win-lose –tilanne. Työhyvinvoinnin ja arvostuksen myötä parantunut tuottavuus sen sijaan win-win… Vink vink!
Best regards
Mikko / @Puolipolvi