Raivaustyöt jatkuivat tuntikausia palon sammuttamisen jälkeen. Kuvakaappaus: Soldats du Feu 103/2021.
Senlis (Ranska). Uudenvuodenpäivän aamuna pelastuslaitoksen yksikkö palasi paloasemalle. Muutaman minuutin kuluttua palomiehet näkivät vastakkaisesta pientalosta nousevan savupatsaan. Jotkut juoksivat kadun yli ja toiset käynnistivät paloautoja.
Kolme asukasta oli jo kadulla. Muut viisi eivät olleet päässeet ulos, vaan olivat paenneet liekkejä ja savua kattoikkunan kautta katolle, josta he eivät pystyneet laskeutumaan alas. Putoamisvaara oli ilmeinen.
Palomiehet pelastivat katolla olijat tikkailla. Palo sammutettiin kahdella suihkulla. Paloasema toimi loukkaantuneiden kokoamispaikkana.
Kolme vakavimmin loukkaantunutta sai ensihoidon kokoamispaikalla ja yksi heistä kuljetettiin helikopterilla keskussairaalaan. Myös viisi lievemmin loukkaantunutta sekä yksi palomies kuljetettiin sairaalahoitoon.
Teksti: Sèverine Battesti-Pardini
Soldats du Feu 103/2021
Käännös: Risto Lautkaski