Sampsa Lintunen on pelastusylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Pelastuslaitokset ovat etsineet innovatiivisia ratkaisuja, joilla pelastustoiminnan palveluista saadaan höylättyä siivuja säästökassaan. Laillisuuden raja on kuitenkin koetuksella. Viimeisin oikeudessa ponnistettu tulkinta koskee kiireelliseen tehtävään hälytettävää muodostelmaa. Päätöksessään Turun hallinto-oikeus katsoo, että pienin kiireelliseen tehtävään hälytettävä muodostelma on pelastusryhmä. Yksistään kärkiyksikön hälyttäminen ei siis riitä, vaikka se kykenee osan tehtävistä itsenäisesti hoitamaankin. Oikeuden päätöksen perusteissa nousee esille pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje. Sen avulla tehty laillisuuden tason arviointi näyttää kestävän leivättömän pöydän puntaroinnin.
Tulkinta herättää kritiikkiä. Arvostelijat argumentoivat pelastusryhmän hälyttämistä ”roskispaloihin” ylimitoitettuna verovarojen tuhlaamisena. Homma kun hoituu pelkällä sankoruiskulla. Perusteluissa kuitenkin unohtuu, että samojen kiireellisten tehtäväkoodien sisään mahtuu onnettomuuksia, joissa selkeästi tarvitaan pelastusryhmä tehokkaan ja turvallisen pelastustoiminnan toteuttamiseksi.
”Vieläkin huolestuttavampi ja osin tunnistamaton ongelma ovat kiireelliset hälytykset, joihin hälytetään pelastusryhmä, mutta sitä ei saada liikkeelle.”
Kiireellinen tehtävä on toimintavalmiuden suunnitteluohjeessa määritelty niin, että onnettomuudessa on mahdollisesti henkeä pelastava tai suuria lisävahinkoja estävä tehtävä pelastustoimelle. Jos hätäkeskus hälyttää pelastuslaitoksen toistuvasti onnettomuuksiin, joissa tällaisia tehtäviä ei ole, syy ei ole hätäkeskuksessa, toimintavalmiuden suunnitteluohjeessa tai pelastustoimea valvovassa viranomaisessa. Syy ja ratkaisu löytyvät pelastustoimen tehtävänkäsittelyohjeesta, jonka mukaisesti hätäkeskus hälytyksensä tekee. Keskinäisen nahistelun sijaan tulisikin keskittyä siihen, kuinka tosiasiallisesti kiireettömät tuhkakupin savuhavainnot ja taajaman peltikolarit tunnistetaan ja palokunta hälytetään niihin C- tai D-tehtävälle.
Vieläkin huolestuttavampi ja osin tunnistamaton ongelma ovat kiireelliset hälytykset, joihin hälytetään pelastusryhmä, mutta sitä ei saada liikkeelle. Tämä ilmiö näyttäisi yleistyvän, koska päätoimisten paloasemien 1+3-vuorovahvuuksista tingitään ylityökustannusten säästämiseksi ja sopimuspalokuntien kyky lähettää pelastusryhmä liikenteeseen virka-aikaan on jo pitkään ollut heikkenemään päin.
Pelastusopiston penkiltä on jäänyt mieleen etupainotteisuuden korostaminen: onnettomuudelta on otettava luulot pois heti alkuunsa. Vuosittain on kuitenkin yli tuhat sellaista kiireellistä tehtävää, joissa ensimmäiseksi tehtävään hälytetty vajaa yksikkö joudutaan täydentämään lisähälytyksellä pelastusryhmäksi. Kun riittävän resurssin hälyttäminen ei tuo päätoimisten palokuntien tapauksessa edes lisäkustannuksia, niin miksi hälyttämisessä kursaillaan. Häiritseekö keikat jonkun työrauhaa?
Lintusperspektiivistä-kolumni on julkaistu aiemmin Pelastustiedossa 1/2024.
