Harjoitus ja koulutus 18.8.2025

Kuljettajille johtamiskoulutusta – päivystävien palomestarien kuormaa voidaan keventää

Pelastusopistolla järjestetyssä pelastustoiminnan johtajan kuljettajan koulutuksessa keskityttiin johtamisen tukemiseen. Ajoneuvoa tällä kurssilla ei nähty kuin muutamassa kuvassa.

Pelastusopistolla järjestetyssä pelastustoiminnan johtajan kuljettajan koulutuksessa keskityttiin johtamisen tukemiseen. Ajoneuvoa tällä kurssilla ei nähty kuin muutamassa kuvassa.

Pelastusopisto järjesti pilottikurssin pelastustoiminnan johtajan kuljettajille eli palomestarin kuljettajille. Kolmipäiväisen kurssin nimi oli hyytävää luettavaa: Pelastustoiminnan johtajan kuljettajan pelastustoiminnan johtamisen koulutus. Sanahirviö on sellainen, että kurssilla käynyt tuntee itsensä hölmöksi, kun kurssin nimi pitäisi kertoa jollekin muulle.

Pelastusopisto haluaa toistaiseksi käyttää kuljettaja-nimikettä henkilöistä, joita se on jo alkanut kouluttaa enemmän johtamistyötä tukevaan rooliin. Kentällä käytettyyn operaattori-nimikkeeseen Pelastusopistolla ei lämmetä. Operaattori-nimikettä käytetään jo valmiiksi monista toimijoista ja monissa yhteyksissä, siinä on ilmeinen sekaannuksen vaara. Kun työtä kuvaava nimike ilman sekoittumisvaaraa löytyy, ottaa Pelastusopistokin sen käyttöönsä.

artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenartikkeli jatkuu

Nimikkeellä on merkitystä, esimerkiksi silloin, kun perustellaan tällaisen henkilön tarvetta taholle, joka maksaa kulut. Aikoinaan päättäjät ihmettelivät, miksi palomestari tarvitsee kuljettajan, kun sellaista ei ollut kaupunginjohtajallakaan. Kun pelastustoiminnan johtaja liikkuu autolla tehtävälle, jo pelkkä kuljettaja on tehokkaan johtamistyön edellytys, saati sitten osaava työpari. Tämä työ on Suomessa vielä pahasti kesken.

Johtamista voidaan tukea

Kurssilaiset tiesivät, mitä varten olivat kurssille hakeutuneet, mutta eivät välttämättä sitä, miten homma paikan päällä hoidettaisiin. Pelin henki oli oppia tukemaan johtamistyötä, joten johtoyksiköllä harjoittelualueella kurvailusta väännettiin lähinnä vitsiä.
Nopeasti kävi selväksi, että johtamisen tukemiseen löytyy paljon työkaluja. Tarvitaan myös ymmärrystä pelastustoiminnan johtajan työstä. Mitä enemmän ymmärrystä on, sitä enemmän voidaan havaita tilanteita, missä voidaan olla avuksi.

”Voin suositella tätä kurssia kaikille tätä työtä tekeville”

Kurssilaiset näkivät koulutuksessa paljon hyvää.
”Päällimmäisenä jäi mieleen se, miten päivystävän palomestarin työtä voidaan helpottaa. Sain myös omaan työhöni lisää sisältöä”, Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastaja Jorma Tenhunen sanoo.
Samaa mieltä oli Tenhusen työkaveri, pelastaja Roni Tuppurainen, joka uskoi viestiliikenteen ja tietoliikenteen oppien ja niistä saatujen kokemusten auttavan häntä työssä eteenpäin.
”Voin suositella tätä kurssia kaikille tätä työtä tekeville”, sanoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomies Karri Nieppo.
Hän on työskennellyt 25 vuotta päivystävän palomestarin tukena ja kehittänyt työpaikallaan kuljettajan tehtävästä operaattorin tehtävän sekä siihen liittyvän koulutuspaketin. Hän kehuu kurssin sisältöä ja erityisesti johtamisen simulaatioharjoitetta, joka oli hänelle aivan uutta.
Karri Nieppo näkee tärkeänä myös kokemusten vaihdon eri puolilla Suomea työskentelevien kollegojen kanssa. Toisilla paikoilla ei päivystävällä palomestarilla ole kuljettajaa ollenkaan ja toisella paikalla tehtävä on viety jo pitkälle.

Joukkuepeli tarvitsee kaikkia

Vuosien varrella Pelastusopistolla on tehty monia opinnäytetöitä, jotka käsittelevät pelastustoiminnan johtajan kuljettajan roolia. Kurssinjohtaja Timo Puhakan mukaan opinnäytetöistä on ilmennyt, että palomestarien kuljettajatkin tarvitsevat tietoa pelastustoimen johtamisesta. Tuore kurssi vastaa kentältä tulleeseen tarpeeseen, mutta perustuu myös tutkimustuloksiin.
”Pelastustoiminnan johtaminen on joukkuepeliä, siinä tarvitaan jokaista tehtävään osallistuvaa, että saadaan paras lopputulos aikaiseksi”, Timo Puhakka sanoo.
Hänen mukaansa kurssin sisältö noudattaakin keskeisiä nostoja tutkinto-opiskelijoiden
pelastustoiminnan johtamisen opinnoista.
”Tähän pilottikurssiin on kiteytettynä ne asiat, joita ajattelemme päivystävän palomestarin työssä tarvitsevan, asioita, joilla voidaan tukea johtamistoimintaa.”

”Voisin keventää palomestarin Virve-kuormaa tehtävillä”

Kurssilaisten keskusteluista kuuluu tyytyväisyys. Kouluttajat osasivat asiansa ja tunsivat kohderyhmänsä. Opetetut asiat nähtiin hyödyllisinä, vaikka korjattavaakin ilmeni.
”Hemmetin hyvä kurssi. Löysin asioita, mitä mestarit voisivat hyödyntää, ja jotka tekisivät omasta työstänikin aktiivisempaa”, Varsinais-Suomessa työskentelevä Juha Lehto sanoo.
Hän aikoo ehdottaa palomestareille kurssilta saamiaan ideoita ja toivoo, että palomestarit alkaisivat käyttää enemmän kuljettajiaan.
”Voisin keventää palomestarin Virve-kuormaa tehtävillä, joissa tälle on selkeä tila. Voisin hoitaa esimerkiksi poliisin ja ensihoidon puheryhmiä sekä auttaa muissa yksinkertaisissa tehtävissä.”

Silmiä avaava harjoite

Työelämässä eräs palomestari kertoi kokeneensa ahaa-elämyksen, kun asettui kokeilumielessä ryhmänjohtajan tehtävään. Hän kertoi ymmärtäneensä sen, miksi asiat eivät tapahdu käskyn jälkeen sormia napsauttamalla, vaan jokainen toimenpide ottaa oman aikansa. Saman kokemuksen saattoi kokea pelastaja istuessaan kurssilla tehdyssä harjoitteessa palomestarin penkille. Jokaiseen Virve-kutsuun ei voi vastata yhtä aikaa ja ennen kuin antaa käskyn, on selvitettävä pari asiaa. Työkuormaa ja osattavia asioita on paljon.
”Harjoituksessa huomasin, että kyllä se palomestarikin voi apua tarvita”, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomies Mikko Hilola sanoo.
Hän oli yllättynyt, miten tehokkaasti ja yksinkertaisella tavalla pelastustoimen johtajan kuljettajana toimivan työtoimintaa voidaan harjoitella.
Myös Juha Lehto kehui harjoitusta tosi hyväksi, hän sai toimia palomestarina vaarallisten aineiden tehtävällä. 
”Harjoitus avasi silmät kaikkein parhaiten. Se auttoi hyvin ymmärtämään mestarin paineen.”

Päivystävän palomestarin kuljettajaa kutsutaan paikoin kentällä vakiintuneesti operaattoriksi. Pelastusopistolla tämä nimike nähdään helposti muihin tehtäviin ja toimijoihin sekoittuvana.

Tietokannat käyttöön

Kurssilla esiteltiin KEJOa muttei vielä käytetty sitä. Käytössä olivat PEKE, Virve ja monet tietokannat.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomies Aki Mäkinen oli jo työssään ehtinyt tutustua joihinkin tietokantoihin, mutta kurssilla työkalujen, varsinkin PTJ-käsikirjan monipuolisuus avautui uudella tavalla. Myös Juha Lehto uskoo, että palomestarin kuljettaja pystyy tukemaan johtamista PTJ-käsikirjan avulla.
”Operaattorilla pitää olla oma tietokone, että palomestarin työn tukeminen onnistuu”, Juha Lehto sanoo.

Tahti liian nopea

Kurssi oli tiivis ja kiivastahtinen, mutta sisällöltään tarkkaan harkittu. Tärkeäksi koettu asia hyvin esitettynä piti mielenkiinnon yllä, eikä pöytään naputtelua juurikaan syntynyt.
”Aiheista olisi saatu ammennettua enemmänkin keskustelua, mikä olisi voinut lisätä antia, mutta aika tuli vastaan”, Mikko Hilola arvioi.
Hänen työkaverinsa, palomies Markku Julin lisäisi kurssin pituutta.
”Aloittaisin operaattoritaidoilla, kuten Tokevalla ja muilla työkaluilla, mistä siirryttäisiin johtamiseen ja lopulta siihen, miten saadaan synkronoitua tarvittavat asiat johtamisen tueksi”, hän ehdottaa.
Aki Mäkinen uskoo, että pelastusala voisi yleisestikin oppia, että palomestarien on mahdollista saada tukea työhönsä ja vieläpä aika läheltä.
”Uskon, että operaattorin työstä on ulosmitattavissa paljon”, hän sanoo.

Jatkokurssille

Kurssinjohtaja Timo Puhakka huomasi ajan niukkuuden jo kurssin edetessä; kolme päivää on liian lyhyt aika tämän aiheen käsittelemiseksi. Hän syventäisi koulutuksessa johtamisjärjestelmien läpikäymistä ja ottaisi mukaan myös UAS-toiminnan. Kurssilaiset eivät pistäisi pahakseen, jos johtamisen simulaatiokoulutusta olisi enemmän. Monen kurssilaisen mukaan ainakin päivä pitäisi saada aikaa lisää.
Loppukahvituksessa Timo Puhakka kutsui pilottikurssin kaksipäiväiselle jatkokurssille, joka koskisi vain pilottikurssin käyneitä. Pikapuoliin järjestettävä jatkokurssi muokkautuisi opettajien kokemusten ja kurssilaisten antaman palautteen perusteella. Kurssilaiset olivat innoissaan ehdotuksesta, mutta eivät olleet varmoja, kuinka innokkaita heidän työnantajansa ovat ajatuksesta. Tosin jotkut kurssilaiset taisivat jo kahvitilaisuuden aikana hankkia asialle työnantajaltaan siunauksen.
Jatkossa Pelastustoiminnan johtajan kuljettajan pelastustoiminnan johtamisen koulutus -kurssi tullee olemaan viisipäiväinen.

Teksti Marko Partanen
Kuvat Pelastusopisto ja Marko Partanen

Lue lisää