Metsä-Botnian palomieskerhon jäsen Vesa Kasari (oik.) ja puheenjohtaja Jarmo Tarkka sekä paloauto, jonka rekisteröimiseen kului puolitoista vuotta.
Sanotaan, että ihminen saa melkein mitä vain haluaa, kun siihen on luja tahto. Tuon sanonnan todenpitävyyden voisi todistaa Metsä-Botnian palomieskerho Kaskisista. He nimittäin taistelivat byrokratian rattaissa melkein kaksi vuotta hakiessaan rekisteröintiä Ruotsista ostamalleen paloautolIe.
Mutta annetaanpa palomieskerhon jäsenten, puheenjohtaja Jarmo Tarkan, rahastonhoitaja Anneli Kortesalon ja Metsä-Botnian palopäällikön Kari Kykkäsen itsensä kertoa.
”Jossain saunaillassa vuonna 1988 syntyi idea, että mitäs jos hankitaan palomieskerholle oma paloauto. Silloin oli vielä mukana entinen puheenjohtajamme Matti Lepistö. Lehti-ilmoituksen perusteella päädyimme sitten ostohankkeeseen Lindköpingistä Ruotsista Volvo-merkkiseen käytettyyn, mutta hyväkuntoiseen autoon vuosimallia 1969 hintaan 25000 markkaa. Moottorilla oli ajettu vain noin 14000 km. Varaosien taattu saatavuus oli yksi kauppaa puoltava seikka.”
Kun kaikki vihdoin oli kunnossa 700 talkootyötunnin jälkeen, täynnä intoa auto ajettiin Vaasaan katsastettavaksi.
”Vaasasta alkoivat vastoinkäymiset. Byrokratian rattaissa pyörimme sitten noin puolitoista vuotta. Katsastusmies nimittäin ilmoitti, että ajoneuvoasetuksen numero 912 mukaan auton moottori saastuttaa liikaa. Vuoden alusta oli tullut voimaan uusi asetus, joka kielsi kyseiset dieselmoottorit liian saastuttavina eikä niitä asetuksen voimaan astumisen jälkeen saanut tuoda maahan. Siitä ei meille kerrottu kysyessämme neuvoja eri viranomaisilta ennen kaupan tekoa. Asetus oli niin uusi, ettei Kristiinankaupungin katsastusviranomainenkaan ilmeisesti muistanut sitä huomioida antaessaan meille auton maahantuonnista ohjeita.”
Miten kävi poikkeuslupa-anomuksen ja menivätkö talkootunnit hukkaan?
Lataa PDF ja lue koko Palontorjunta 1/1992:n Irene Hännisen kirjoittama juttu.
