”Mun huoneessa on pieni tulipalo”, hätääntynyt tytön ääni henkäisee hätäkeskuksen hätänumeroon kello 1.03 Saimaankadulla Lahdessa – kello 1.25 tyttö joutuu pudottautumaan parvekkeelta piha-asvaltille ja menehtyy. Väliin mahtuu 22 minuuttia järkyttävää dramatiikkaa: vaillinaisia tietoja, raju lieskahdus, liikenne-esteitä, kalustorikkoutumisia, onnistuneita pelastussuorituksia, epäonnistuneita radiopuhelinyhteyksiä ja toinen uhri.
Palon arvioidaan syttyneen klo 0.58. Tulipalossa menehtynyt tyttö oli sytyttänyt kolme tai neljä kynttilää huoneensa ikkunan viereen– joko patterin päälle ritilälle tai pöydälle – ja käynyt vuoteeseensa lukemaan. Yksi kynttilöistä oli joko sulamisen takia tai nukahtaneen tytön liikkeestä kaatunut vuoteeseen. Äiti heräsi tyttären ääneen ja yritti sammuttaa vuodevaatteet heitämällä maton ja petauspatjan tulen päälle. Koko perhe heräsi.
Vaikka Lahden palossa kymmenet asukkaat harhailivat porrashuoneessa, kaikki ylimmän kerroksen ja osin toiseksi ylimmän kerroksen huoneistoissa palon aikana olleet asukkaat pysyivät koko täyden palon ajan huoneistoissaan. Ylimmästä kerroksesta poistuivat vain palohuoneiston neljä asukasta ja viereisen asunnon asukas, joka menehtyi savuun. Voi vain kuvitella, millainen suuronnettomuus olisi ollut mahdollinen, jos kahden yläkerroksen muut palonaikaiset 16 asukasta olisivat rynnänneet savun täyttämään porrashuoneeseen.
Porrashuoneen käyttökelvoton savunpoistojärjestely ja ongelmat viestiyhteyksissä onnettomuuspaikalla nousivat olennaisimmiksi syiksi 22 minuutin murhenäytelmälle tapaninyönä Lahdessa 26.12.1996. Palokunnan toiminnasta syntyi tutkimuksen tuloksena arvio vaihtoehtoisista ratkaisumalleista, joilla sisäasiainministeriön asettaman tutkintaryhmän mukaan olisi voinut olla merkitystä onnettomuuden lopputuloksen kannalta.
Lataa PDF ja lue Pelastustieto 1 ja 3/1997:n jutut pääkirjoituksineen. Huom. iso tiedosto!
Lue myös Palontorjuntatekniikka 2/1997:n artikkeli.
