Tutkimuksessa haastatellut peräänkuuluttivat SPR:n kansainvälisen kriisi- ja poikkeusolo-osaamisen nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä osana kotimaista varautumista.
Suomen Punaisen Ristin (SPR) katastrofivalmiusyksiköitä on hyödynnetty osana kansainvälisiä avustusoperaatioita jo vuosikymmenten ajan. Nyt näiden resurssien käyttömahdollisuuksia kartoitetaan enenevässä määrin myös kotimaan kriisivalmiudessa. Tuore haastattelututkimus selvitti, mitä yhteistyö SPR:n ja julkisen sektorin välillä edellyttäisi ja mihin yksiköitä voitaisiin Suomessa käyttää.
Uutisten ja eri mediakanavien kautta olemme saaneet seurata maailmanlaajuisia humanitaarisia kriisejä, joissa Suomen Punaisella Ristillä (SPR) on ollut merkittävä rooli osana Kansainvälisen Punaisen Ristin tekemää avustustyötä. Tuoreimpia esimerkkejä tästä ovat Gazan kenttäsairaala sekä Ukrainaan toimitettu humanitaarinen apu. Keskeisen osan Punaisen Ristin kansainvälisestä avustustoiminnasta muodostavat nopean toiminnan katastrofivalmiusyksiköt eli ERU:t (engl. Emergency Response Unit). SPR:n ERU-resursseihin kuuluvat mobiili- ja terveysklinikat, kokonainen kenttäsairaala eri toimintoineen sekä logistiikka-, IT- ja telekommunikaatio-ERU:t. Yksiköt ovat standardoituja ja tarvearvion mukaan muokattavia moduuleja, jotka takaavat sen, että kriisikohteeseen lähetetään juuri oikeanlaista apua. Materiaalisten resurssien lisäksi yksiköihin luetaan kuuluvaksi osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö eli delegaatit.
Geopoliittisen ilmapiirin muutos ja terveysturvallisuusuhat ovat kasvattaneet tarvetta varautumiselle myös kotimaassa. Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttääkin, että kaikkia kansallisia voimavaroja pyritään hyödyntämään täysimääräisesti. Siksi katastrofivalmiusyksiköiden käyttömahdollisuuksia arvioidaan nyt entistä tarkemmin viranomaisten ja SPR:n välisessä yhteistyössä kokonaisturvallisuuden periaatteiden mukaisesti.
artikkeli jatkuu
Katastrofivalmiusyksiköt ovat tuntemattomia resursseja
Juuri julkaistussa vertaisarvioidussa tutkimusartikkelissa selvitettiin mitä yhteistyötarpeita SPR:n ja julkisen kriisienhallinnasta vastaavien organisaatioiden välillä on koskien katastrofivalmiusyksiköiden käyttömahdollisuuksia Suomessa (Hyvärinen & Nordquist, 2026). Tutkimukseen haastateltiin 15 asiantuntijaa, jotka toimivat varautumisen ja valmiuden johtotehtävissä joko SPR:lla tai julkisella sektorilla eri puolilla Suomea.
Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että katastrofivalmiusyksiköt ovat toistaiseksi tunnistamaton voimavara julkisen sektorin varautumisammattilaisten keskuudessa. Asiantuntijoiden mukaan SPR:n tekemä vapaaehtoistyö on hyvin tunnistettua ja tunnustettua, mutta järjestön ammatillinen delegaattiosaaminen ja ERU-yksiköiden suorituskyky ovat jääneet pimentoon.
Tietovaje resurssien kapasiteetista, käyttöönoton prosesseista ja päätöksenteosta on johtanut siihen, ettei katastrofivalmiusyksiköitä olla hyödynnetty täysimääräisesti alueellisessa varautumisessa eikä niitä osata vielä mieltää osaksi kotimaista valmiutta. Haastateltavat painottivatkin, että resurssien käyttö edellyttää selkeitä valtakunnallisia raameja, joiden pohjalta toimintamallit jalkautetaan kaikille hyvinvointialueille. Tällä tavalla tieto näiden resurssien saatavuudesta saavuttaa kaikki alueet tasapuolisesti.
Yhtenä kriittisenä tekijänä nostettiin esiin tilanne, jossa häiriö- tai poikkeustilanteen aikana resursseille syntyisi yhtäaikaisia tarpeita useilla hyvinvointialueilla. Kilpailun välttämiseksi toivottiin, että resurssien kohdentamista ja priorisointia koskeva päätöksenteko säilyy kansallisella tasolla.
Vahvan kansallisen tason ohjauksen ohella peräänkuulutettiin selkeitä, joustavia ja helposti skaalautuvia toimintaohjeita. Lisäksi päätöksentekomallin tulisi olla mukautuva, jotta toimivaltaa voidaan tilanteen vaatiessa siirtää sujuvasti kansalliselta tasolta alueelliselle tasolle. Tämän katsottiin olevan järkevä toimintamalli siinä tilanteessa, että tarve resursseille olisi vain tietyllä alueella.
Delegaattien saatavuudessa ja sovittamisessa haasteita ja hyötyjä
Katastrofivalmiusyksiköiden henkilöstöresursseihin kuuluu laaja skaala eri ammattikuntien edustajia, kuten eri erikoistumisalojen lääkäreitä, hoitajia, laborantteja, farmaseutteja, fysioterapeutteja, logistiikkoja, teknikoita sekä IT- ja telekommunikaatio alojen asiantuntijoita. Tutkimuksessa tämän henkilöstön saatavuus poikkeusoloissa nousi suurimmaksi haasteeksi pohdittaessa resurssien käyttöä kotimaassa, sillä etenkin terveydenhuollon ammattilaiset ovat usein jo valmiiksi korvamerkittyinä joko omien työnantajiensa tai valtiollisen toimijan kautta.
Rajatummassa alueellisessa kriisissä tai pienemmässä häiriötilassa henkilöstöpula ei tulisi samalla tavalla esteeksi. Haastateltujen asiantuntijoiden mielestä kokonaisen kenttäsairaalan perustaminen voi osoittautua hankalaksi, sillä Suomen lainsäädäntö ei toistaiseksi taivu siihen, että lisäresurssia voitaisiin nopeasti rekrytoida Suomen ulkopuolelta. Kattavan delegaattireservin ansiosta pienempien mobiili- ja terveysklinikoiden miehittäminen ei puolestaan todennäköisesti tuottaisi ongelmia.
Toisena henkilöstöresurssien käyttöön liittyvänä haasteena pidettiin alueellisia eroja. Jos SPR:n terveydenhuollon delegaatteja rekrytoitaisiin Suomen sisällä alueelta toiselle ja integroitaisiin osaksi julkista terveydenhuoltoa, ongelmaksi voisivat muodostua erilaiset alueelliset toimintatavat ja hoitokäytännöt. Esimerkiksi erilaiset potilastietojärjestelmät edellyttäisivät aina alueellista perehdytystä ennen työn aloittamista. Tätä estettä voitaisiin jossain määrin helpottaa sillä, että ERU:t toimisivat omana toimintayksikkönään.
Haastateltavat muistuttivat myös, että mainitut esteet eivät koskisi muita kuin terveydenhuollon parissa työskenteleviä ammattilaisia. Delegaattireservin ehdottomana vahvuutena puolestaan pidettiin sen nopeaa hälytettävyyttä sekä sitä tietotaitoa, jota asiantuntijat ovat kartuttaneet kansainvälisissä kriisi- ja poikkeusoloissa. Mielenkiintoisena ajatuksena tähän liittyen nostettiin esiin esimerkiksi suuronnettomuustilanne, jossa tietyn alan erikoisosaajille, kuten kirurgeille, syntyisi äkillinen ja kriittinen tarve.
Kriisiosaamista tasapuolisesti kaikille toimijoille
Kaikki haastateltavat peräänkuuluttivat SPR:n delegaattien arvokkaan kriisi- ja poikkeusolo-osaamisen nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä osana kotimaista varautumista. Delegaateille on kertynyt ainutlaatuista osaamispääomaa haastavista kriisi- ja konfliktitilanteista, eikä vastaavaa kokemusta juurikaan muualta Suomesta löydy. Tälle asiantuntemukselle nähtiin selkeää tarvetta niin strategisessa suunnittelussa kuin operatiivisessa kenttätyössäkin.
Kokemuksen tuomana keskeisenä lisäarvona pidettiin delegaattien kykyä ennustaa kriisin kulkua, hahmottaa tilannekuvaa ja sijoittaa toiminnalliset elementit infran kannalta optimaalisesti. Lisäksi heidän katsottiin omaavan käytännön näkemystä niukkojen resurssien johtamisesta pitkittyneessä kriisitilanteessa sekä toiminnan pyörittämisestä esimerkiksi sähkö-, vesi- ja logistiikkakatkosten aikana.
Operatiivisesta tietotaidosta mainittiin useimmin sotavammakirurginen osaaminen, jota voi oppia käytännössä ainoastaan työskentelemällä konfliktialueilla. Myös logistikoiden sekä IT- ja telekommunikaatiodelegaattien käytännön kokemusta tilanteista, joissa tietoliikenneyhteydet ja kulkuväylät ovat poikki, arvostettiin, ja oppia toivottiin jalkautettavan muualle Suomeen.
Haastatellut asiantuntijat pohtivat, mikä olisi se toimintatapa, jolla tätä osaamispääomaa saataisiin parhaiten jaettua. Keinoiksi nostettiin näiden osaajien osallistuminen varautumisalan foorumeihin ja seminaareihin sekä täsmäkoulutusten järjestäminen. Haastateltavat kokivat, että koulutuksen kohteena tulisi olla varautumisen asiantuntijoiden ja johtohenkilöiden lisäksi toimijoita operatiiviselta tasolta kuten lääkäreitä, hoitajia ja kiinteistöinfran osaajia.
Kokonaisuudessaan tärkeänä koettiin, että avainhenkilöt organisaation eri tasoilta pääsisi hyötymään koulutuksesta. Lisäksi väläytettiin ajatusta valtakunnallisesta osaajarekisteristä, johon koottaisiin SPR:n koko ERU-erikoisosaaminen aina vedenpuhdistuksesta sotavammakirurgiaan.
Innovatiivista ideointia käyttökohteista ja -tarpeista
Vaikka viranomaisten tietämys ERU-yksiköiden kapasiteetista on toistaiseksi rajallista, näille resursseille ideoitiin laajasti erilaisia käyttökohteita ja -tarpeita. Tutkimustulosten mukaan suurinta tarvetta ajateltiin ilmenevän harvaan asutuilla alueilla, joissa julkisen sektorin omat resurssit ovat niukat.
Etelä-Suomessa puolestaan tarvetta ei nähty yhtä suurena, ainakaan pienemmissä ja lyhyempiaikaisissa häiriötiloissa. Syiksi mainittiin Etelä-Suomen tiheä sairaalaverkko, lyhyet kuljetusmatkat ja riittävät henkilöstö- sekä tilaresurssit.
Yksikkökohtaisesti tarkasteltuna eniten ja monipuolisimpia käyttömahdollisuuksia arvioitiin olevan mobiili- ja terveysklinikka-ERU:illa, niiden nopean käyttövalmiuden, henkilöstöresurssien saatavuuden ja helpon liikuteltavuuden ansiosta.
ERU-yksiköiden resursseille tunnistettiin kuitenkin käyttökohteita hyvin monenlaisissa kriisitilanteissa. Asiantuntijat nostivat esiin muun muassa pitkäkestoiset sähkökatkot sekä tilanteet, joissa terveydenhuollon kiinteää infrastruktuuria ei syystä tai toisesta voida käyttää. Tällöin mobiili- ja terveysklinikoilla voitaisiin turvata alueen väestön perusterveydenhuoltoa siksi aikaa, kunnes kiinteät palvelut saadaan palautettua.
Lisäksi mobiili- ja terveysklinikat nähtiin toimivana tukena paikalliselle perusterveydenhuollolle laajan maahantulon tai sisäisten väestönsiirtojen yhteydessä, kun tietyn alueen palvelujärjestelmän kapasiteetti ylittyy. Palvelutarpeen kasvaessa ERU-resursseja voitaisiin ajatella hyödynnettävän myös laajoissa epidemioissa ja pandemioissa varasairaaloiden varustamiseen, kuten COVID-19-pandemian aikana oli jo suunnitteilla.
Suuronnettomuuksissa, joissa altistuneiden ja hoidettavien määrä olisi suuri, ERU-resursseja voitaisiin tarvita tilapäiseen, paikan päällä annettavaan hoitoon silloin, kun tapahtumapaikka sijaitsee kaukana lähimmästä terveydenhuollon yksiköstä ja kulkuyhteydet ovat huonot. Tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi meriliikenneonnettomuudet, lentoturmat, ydinvoimalan hätätilanteet sekä laajat kaivospalot.
Myös muille kuin terveydenhuollon yksiköille löydettiin tarpeita. Esimerkiksi Punaisen Ristin valmiita kansainvälisiä hankintakanavia ajateltiin voitavan hyödyntää kriisien aikana sellaisten materiaalien hankinnassa, joita ei normaalisti osteta Suomeen. Keskustelua toivottiin myös julkisen sektorin ja SPR:n harvoin tarvittavien materiaaliresurssien yhdistämisestä, mikä pitäisi varastot paremmin kierrossa ja materiaalin tuoreena.
Huolimatta siitä, että yhteistyön toteuttamisessa tunnistettiin olevan tiettyjä haasteita, tutkimuksessa todetaan yhteistyön tarjoavan merkittävää potentiaalia kansallisen varautumisen ja valmiuden kehittämiseen. Koko Suomen kriisinkestävyyden vahvistaminen edellyttääkin sekä julkisen sektorin että SPR:n pitkäjänteistä sitoutumista yhteiseen suunnittelu- ja implementointityöhön.
Tutkimus “The utilization possibilities of the Finnish Red Cross Emergency Response Units as part of the public sector’s crisis preparedness and response in Finland – A qualitative interview study” julkaistiin vertaisarvioituna kansainvälisessä International Journal of Disaster Risk Reduction -tiedelehdessä.
Tutkimukseen voi tutustua tästä!
Kirjoittajat:
Anne Hyvärinen, MSc Disaster Healthcare, Ensihoitaja YAMK, vapaa tutkija, [email protected]
Hilla Nordquist, dosentti, tutkimuspäällikkö, Itä-Suomen yliopisto ja projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Kuva: Dimitri Lisitsyn
