Mira Leinonen työskentelee pelastusjohtajana Päijät-Hämeessä.
Aloittaessani pelastusjohtajan tehtävässä yksi asioista, johon lähdin syvällisemmin perehtymään, oli alueemme sopimuspalokuntien tilanne. Käytännössä lähdin toteuttamaan perehtymistä vierailemalla sopimuspalokuntiemme viikkoharjoituksissa. Sopimuspalokuntia on useita ja kierros on nyt loppusuoralla. Kehittämisajatuksia ja palautetta on tullut paljon puolin ja toisin, mutta vaikein asia minulle on ollut palaute siitä, etteivät sopimuspalokunnat koe saavansa arvostusta. Sopimuspalokuntabarometri kertoo ilmiön olevan valtakunnallinen.
”Sopimuspalokuntia arvostetaan vain juhlapuheissa”, on ollut väite, johon usein olen törmännyt. Sopimuspalokunnat osallistuvat merkittävään osaan pelastustoimen tehtävistä, ja monilla alueilla ne ovat ensimmäinen paikalle saapuva apu. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto kuvaa sopimuspalokuntien olevan mukana noin puolessa pelastustoimen tehtävistä ja korostaa niiden roolia noin 90 prosentilla maan pinta-alasta sekä poikkeusolojen reservinä. Näen, että arvostus alkaa tavasta kohdata ihminen. Pelastuslaitos osoittaa arvostusta silloin, kun sopimuspalokuntalaisia kuunnellaan aidosti, heidät kutsutaan mukaan keskusteluun ja heidän kokemuksensa nähdään voimavarana. Yhteistyö ei saa rakentua asetelmalle, jossa toinen on varalla ja toinen varsinainen, vaan yhteiselle ymmärrykselle siitä, että pelastustoimi onnistuu vain yhdessä.
artikkeli jatkuu
Konkreettiset teot ratkaisevat. Arvostusta on se, että koulutuspolut ovat saavutettavia, varusteet asianmukaisia, tiedonkulku sujuvaa ja harjoituksiin osallistuminen mahdollista myös työn ja perhe–elämän rinnalla. Arvostusta on myös se, että sopimuspalokuntalaisen panos huomataan: kiitetään onnistuneesta tehtävästä, muistetaan palvelusvuosista ja annetaan tunnustusta siitä valmiudesta, jota ylläpidetään usein oman vapaa-ajan kustannuksella. Arvostus lisää sitoutumista, sitoutuminen vahvistaa valmiutta, ja valmius näkyy lopulta kuntalaisille parempana turvana.
”Arvostusta on se, että koulutuspolut ovat saavutettavia, varusteet asianmukaisia, tiedonkulku sujuvaa ja harjoituksiin osallistuminen mahdollista myös työn ja perhe-elämän rinnalla.”
Paras tapa osoittaa arvostusta on tehdä siitä näkyvää, toistuvaa ja totta. Se näkyy siinä, miten puhumme sopimuspalokuntalaisista, miten otamme heidät mukaan päätöksiin ja miten rakennamme yhteistä pelastustoimea yli organisaatiorajojen. Sopimuspalokuntalaiset eivät pyydä erityiskohtelua – he ansaitsevat reilun kohtelun, toimivat edellytykset ja selkeän viestin siitä, että heidän työnsä on välttämätöntä. Kun pelastuslaitos näyttää arvostuksensa teoilla, se vahvistaa samalla koko pelastustoimen perustaa.
Mirafoni-kolumni on julkaistu myös Pelastustiedossa 3/2026.
