”Laiva on kääntymässä syöpäriskin suhteen, mutta se tapahtuu tuskaisen hitaasti. Toimintakulttuurimme on muututtava, sillä yksikin syöpään sairastunut pelastaja on liikaa. ", Mira Leinonen kirjoittaa.
Viime vuosien aikana syöpäasiat ovat olleet aiheena useassa pelastustoimen asiantuntijaseminaarissa. Pelastustoimen operatiivisissa tehtävissä altistutaan viikoittain sellaisille haitallisille aineille, jotka voivat lisätä riskiä sairastua syöpään. Kansainvälinen syöväntutkimuskeskus (IARC) on luokitellut palomiestyön kokonaisuudessaan mahdollisesti syöpävaaraa aiheuttavaksi; palomiehillä on kohonnut riski sairastua kives- ja eturauhassyöpään sekä Non-Hodginsin syndroomaan. Niin harjoituksissa kuin tositilanteessa altistuneet henkilöt tulisi ilmoittaa erilliseen ASA-rekisteriin olemassa olevan ohjeistuksen mukaan, jotta heidän terveydentilaansa voitaisiin seurata tehostetusti.
Syöpä on sairaus, jota ei toivo kenellekään ja vähiten sellaisille, jotka ottavat riskin sairastua vain pelastaakseen muiden ihmisten henkiä. Syöpäasioiden käsittely pelastustoimessa tarvitsisi ottaa jo seuraavan askeleen: kohonnut riski on todettu, asiaan on herätty, mitkä ovat seuraavat toimenpiteet, millä estetään riskin toteutuminen? Puhdas paloasema-hanke on yksi hyvä esimerkki alan omista konkreettisista toimenpiteistä riskin torjumiseksi, mutta se ei yksin riitä. Kaikkien paloasemien ja -autojen fasiliteetit tulee saattaa sellaisiksi, ettei kontaminoituneiden varusteiden kanssa tarvitse työskennellä. Mutta mihin mennessä tällaiset toimenpiteet pitää toteuttaa? Entäpä miten toimitaan työnantajien kanssa, jotka laiminlyövät ASA-rekisteriin ilmoittamisen? Miten terveydentilan tehostettu valvonta toteutetaan?
Syöpäriskin ennaltaehkäisy on paitsi velvoite työnantajalle, mutta vaatii jokaiselta operatiivisessa toiminnassa toimivalta henkilöltä oman asennemuutoksen. Siinä missä savunhajuiset varusteet ja nokeentunut naama ovat olleet merkki tosibrankkarista ja missä maski on ollut ensimmäinen asia, mikä riisutaan savusukelluksen jälkeen pois, on tällaisten asenteiden muututtava. Altistuminen ei tapahdu vain palotilanteessa, vaan suojautumisen on ulotuttava aina jälkiraivaukseen ja huoltotoimintaan asti. Ruotsissa valmistuneen tutkimuksen mukaan epätoivottavat partikkelit imeytyvät iholle eniten käsien, rintakehän ja genitaalialueiden kautta – nämä ruumiinosat on suojattava erityisesti.
Laiva on kääntymässä syöpäriskin suhteen, mutta se tapahtuu tuskaisen hitaasti. Toimintakulttuurimme on muututtava, sillä yksikin syöpään sairastunut pelastaja on liikaa.
Teksti: Mira Leinonen