Sami Kerman toimi aiemmin Suomen Palopäällystöliiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkönä.
Tätä kolumnia kirjoittaessa elämme Suomessa koronaepidemian kohtalonpäiviä ja -viikkoja. Muuntovirus on tehnyt epidemiatilanteen pääkaupunkiseudulla ja Turussa hyvin vakavaksi. Teho- ja sairaalahoidon tarve lisääntyy huolestuttavasti. Viron, Irlannin, Portugalin ja Tsekin esimerkit osoittavat, että tilanne voi mennä hyvin nopeasti hallitsemattomaksi.
Samaan aikaan on aitoa syytä optimismiin. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo noin 600000 suomalaista. Tällä on jo nyt vaikutusta tautikuolleisuuteen. Huhtikuun alussa saapuvat rokote-erät kasvavat, mikä nopeuttaa epidemian vastaista taistelua entisestään ja kesän suhteen näkymät ovat vuoden kestäneen koronakriisin jälkeen hyvinkin positiiviset.
Tämä tarkoittaa pelastustoimelle ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle selvää kaksivaiheista strategiaa. Juuri nyt ja lähiviikot kaikenlaisten lähikontaktien vähentäminen työssä ja vapaa-ajalla säästää meidät monelta surulta. Jos jotain voi ilman kohtuutonta haittaa siirtää eteenpäin tai etätoteutukseen, juuri nyt on hetki, kun niin kannattaa tehdä.
Toisaalta näkymä rokottein saatavasta laumaimmuniteetista antaa eväät suunnitella kesää ja syksyä niin, että viimein pääsemme purkamaan palvelu- ja hyvinvointivelkaa, jonka pandemia on aiheuttanut. Turvallisuuskoulutuksessa, onnettomuuksien ehkäisytyössä, harjoittelussa ja työyhteisöjen hyvinvoinnin rakentamisessa lähikontakteilla on oma tärkeä merkityksensä. Nyt on viimeistään hyvä hetki suunnitella, mistä työt aloitetaan, kun siihen on taas kunnolla mahdollisuus.
Hybridiratkaisut ja etäkokoukset ovat myös varmasti tulleet jäädäkseen ja se on hyvä tunnistaa tulevan toiminnan suunnittelussa. Intuition vastaisesti, ministeriöissä työtyytyväisyys jopa kasvoi koronakevään ja -kesän aikana. Moni säästi aikaa työmatkoissa ja tilastoissa näkyi myös, että ihmiset nukkuivat enemmän. Tätä hyvää oppia ei kannata hukata vaan hyödyntää.
Etätöistä ja monipaikkaisuudesta on myös puhuttu kyllästymiseen asti, mutta sen merkitystä ei kannata väheksyäkään. Kyse on parhaimmillaan ja todennäköisesti tietokoneiden ja internetin yleistymisen jälkeen merkittävimmästä työelämän murroksesta, jos päätämme siihen yhdessä tarttua. Tämä voi nostaa esimerkiksi pelastuslaitosten kumppanuusverkoston merkitystä nykyistäkin suuremmaksi.
Samoin valtakunnallisilla toimijoilla, kuten Palopäällystöliitolla tai Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöllä on hyvä mahdollisuus laajentaa toimintaansa uusille ja laajemmille kohdeyleisöille. Toivon myös, että erityisesti varautumisessa ja väestönsuojelussa on ryhdytty tekemään analyysiä toiminnon roolista, kun sodan varalle varautumisen rinnalla tarvitaan varautumista ilmastonmuutokseen, luontokatoon ja mahdollisten uusien koronakierrosten tuomiin haasteisiin.
Sami Kerman
