Elämä, kuolema ja siltä väliltä 2 -teos peilaa Jarmo Turvan työuraa tehtävien kautta. 232-sivuinen teos on Deadline Kustannuksen kustantama.
Jarmo Turva jatkaa toisessa kirjassaan siitä, mihin ensimmäisessä Elämä, kuolema ja siltä väliltä -teoksessaan jäi. Myös samaa nimeä kantavassa kakkososassa alkaa pukata ensihoitokeikkaa, ja ensihoidon keikkatarinoista kiinnostunut saa varmasti rahoilleen vastinetta.
Keväällä (2026) julkaistu Elämä, kuolema ja siltä väliltä 2 -teos tarjoilee keikkojen lisäksi myös paljon muuta. Kirja on jaettu teemoittain kymmenen osaan, joissa teemoja taustoitetaan runsaasti. Sillä tavoin lukijan on mahdollista saada aiheesta irti enemmän, olipa tämä ensihoitoa tuntematon tai alan konkari. Yksi kirjan teemoista on hätäkeskuspäivystäjän työ, jossa Jarmo Turva on ensihoidon lisäksi työskennellyt. Pääosan noin 40-vuotisesta urastaan hän on kuitenkin työskennellyt ensihoidossa.
Keikkakuvaukset etenevät suoraviivaisesti ja tehokkaasti kuin kiireellinen ja protokollan mukainen ensihoitotehtävä. Tarinat ovat hyperrealistisia, joissa tehtävä kuvataan mahdollisimman tarkasti, mutta todellisuuden ja fiktion raja häivyttäen. Siten tarinoiden ihmiset ja tapahtumapaikat eivät ole tekstistä tunnistetavissa
Tehtävien lomaan kirjoitettu taustatieto istuu kokonaisuuteen sujuvasti, ja sitä onkin esikoisteokseen verrattuna huomattavasti enemmän. Jarmo Turva kuljettaa tekstissään mielenkiintoisesti vanhan liiton ensihoitaja-aikaa, sen kehittymistä, nykypäivää ja lopulta sitä miten hän itse noihin aikakausiin liittyy. Osittain teos onkin ensihoidon lähihistorian kokemusperäistä kuvausta aikalaisen kertomana.
Nykypäivässä Jarmo Turva pitää hyvänä koulutusta, laitteita ja kalustoa, mutta siitä hän ei ole täysin varma, miten kympin lukiokeskiarvolla paljon kilpaillun ensihoidon opiskelijapaikan saanut lopulta istuu vähemmän hektisiin ulkohommiin. Hienon nykytekniikan ja uusimpien oppien keskellä ihmisen kohtaaminen saattaa joskus unohtua. Iso tukku hoito-ohjeita osataan ulkoa ja erilaiset mittaukset tehdään nopeasti, ennen kuin potilas ehtii vastata ensihoitajan hyvän päivän toivotukseen. Mutta strukturoidussa systeemissä vähenee se kaikki, mihin vanhan liiton ensihoitajan osaaminen perustui. Ennen ei silti kaikki ollut paremmin, mutta kaikki silloiset käytännöt eivät toki vielä Ö-mappiikaan jouda. Niillä on käyttöä työssä, josta isoin osa edelleenkin vaatii ihmissuhdetaitoja, joita ei voi opettaa eikä niistä voi kirjoittaa ohjetta.
artikkeli jatkuu
Kun Jarmo Turva kuvaa ensihoidon kehitystä, tekstin sävy on välillä aavistuksen kantaaottavakin. Hänen perspektiivinsä riittää siihen mainiosti. Hän esimerkiksi päivittelee sitä, miksi Suomessa ei 2030-luvulle tullessaankaan vielä anneta maanlaajuisesti ja järjestelmällisesti hälytysajokoulutusta. Vaikka hän itse on opetellut ajamiseen liittyviä fyysiikan lakeja pulla-Mersun ratissa kahden pyörän kannatuksella, hän on varma, että niitä oppisi paremmin tai ainakin turvallisemmin ajo-opettajan kanssa.
”Vanhan liiton sairaankuljettajalle saattaa tulla jo hieman puliukkoa ikävä.”
Teoksessa muistellaan mielenkiintoisesti myös rantojen ja metsien miehiä – niitä kodittomia rappioalkoholisteja tai puliukkoja, jotka katosivat ensihoitajien tehtävärepertuaarista jonnekin. Kirjasta selviää, minne. Tilalle tulivat narkomaanit ja sekakäyttäjät. Heidän kanssaan homma ei toimi samalla tavalla kuin vanhaan hyvään puliukkoaikaan. Molemminpuolinen kunnioitus on hävinnyt. Nyt ensihoitaja saa turpaansa ja ambulanssit rikotaan, paikalle hälytettään poliisi, joka käyttää voimaa, eikä kenelläkään ole hauskaa. Nykyään kun tehtävälle mennessä vedetään ylle luotiliivit, saattaa vanhan liiton sairaankuljettajalle tulla jo hieman puliukkoa ikävä. Alan konkarille tämä voi tarjoilla mielenkiintoisia trippejä uran alkuajoille, mutta lähihistoriasta kiinnostuneelle tuoreemmalle ensihoitajalle potilaiden päihteiden käyttö saattaa avautua täysin uudessa, jopa ”veljellisessä” valossa.
Jarmo Turva kuvaa sairaankuljetuksen muuttumista ensihoidoksi sekä koulutuksen ja laitekehityksen alalle tuomaa vallankumousta mainiosti. Välillä hän antaa ulkoista sydänhierontaa Langimersun takakontissa niin sujuvasti kuin se ahtaassa tilassa on mahdollista. Toisessa hetkessä hän johtaa taktista ensihoitoryhmää poliisijohtoisella tehtävällä, jossa on aseellinen uhka. Hätäkeskuspäivystäjänä ollessaan hän neuvoo puhelimitse maallikkoisää avustamaan vaimoaan synnyttämään lapsen. Välillä Jarmo Turva pääsee mukaan kehittämään omaa alaansa ja pohtii, onko hän saanut vai joutunut kokemaan ensihoidon muutoksen. Se ei ole ollut helppoa ja hohdokasta.
Yksi asia ei muutu: ensihoitajat tekevät edelleenkin työtä vahvasti omalla persoonallaan, eikä kuljetus potilasta sairaalaan kiidättäen edelleenkään ala heti, jos ollenkaan. Kun ensihoitaja on saanut ohikulkijalta kaiken sen tiedon, mitä hän voi sattumalta kohtaamastaan potilaasta antaa, ohikulkijalle todetaan: ”Kiitos, nyt voitte jatkaa matkaa.”
Potilastyö on vasta päässyt vauhtiin.
Teksti Marko Partanen
Kuvat Marko Partanen ja Hanna Raijas
