Kauniaisten VPK:n paloasemalla syttyi tulipalo neljä vuotta sitten. Palo sai alkunsa sähköviasta. Tulipalo aiheutti satojen tuhansien eurojen vahingot. Kuva: Veikko Pullinen
Paloaseman ja sinne sijoitetun kaluston menettäminen ei ole vain palokunnan, pelastuslaitoksen tai kiinteistön omistajan vahinko. Samalla myös paikkakunta ja sen asukkaat menettävät osan alueelle suunnitellusta pelastustoiminnan suorituskyvystä. Euroopassa tapahtuneet paloasemapalot osoittavat, että hyvinvointialueiden, Pelastusopiston, kiinteistönomistajien ja alan yritysten on kehitettävä yhdessä paloasemien ennakoivaa olosuhdevalvontaa, turvallisuusautomaatiota ja toiminnan jatkuvuutta.
Eurooppalaiset paloasemapalot ovat vakava varoitus
Itävallan Kärntenissä sijaitsevan Lieserhofenin vapaaehtoisen palokunnan paloasema tuhoutui 14. heinäkuuta 2026. Rakennuksessa olleet kaksi pelastusajoneuvoa ja kalusto menetettiin. Rakennuksessa säilytetyt kaasu- ja happipullot, sekä palon aikana tapahtuneet räjähdykset vaikeuttivat sammutustyötä ja johtivat vaara-alueen laajaan eristämiseen. Palontutkinnassa syttymissyyksi todettiin sammutusajoneuvon ohjaamoon asennetun operatiivisen laitteen sähköinen vika latauksen aikana.
artikkeli jatkuu
Lieserhofenin paloasemalla oli paloilmoitinjärjestelmä. Ensimmäiset palokuntalaiset olivat hälytyksen saatuaan jo matkalla asemalle, mutta palo oli ehtinyt kehittyä liian pitkälle. Tapaus osoittaa, ettei palon havaitseminen ja hälytyksen välittäminen välttämättä yksin riitä, jos palo alkaa ajoneuvon sisällä ja pääsee leviämään nopeasti ympäröivään palokuormaan.
Saksan Stadtallendorfissa 16. lokakuuta 2024 tapahtunut palo oli taloudellisilta vahingoiltaan vielä suurempi. Vain muutamia kuukausia aikaisemmin käyttöön otettu ajoneuvohalli tuhoutui ajoneuvoineen. Kokonaisvahingoksi arvioitiin noin 22 miljoonaa euroa. Palo sai alkunsa ajoneuvossa latauksessa olleesta viallisesta akusta. Hallissa ei ollut automaattista paloilmoitinjärjestelmää, eikä sellaista ollut rakentamisen yhteydessä edellytetty.
Naapuripalokunnat vastasivat aluksi Stadtallendorfin ydinkaupungin perusvalmiudesta. Paikallinen palokunta sai toimintansa käyntiin laina-ajoneuvojen ja ulkopuolisen tuen avulla muutamassa päivässä, mutta uusi ajoneuvohalli otettiin käyttöön vasta maaliskuussa 2026. Palon jälkeen Hessenissä on lisätty verkotettuja ilmaisimia sekä paloasemille, että pelastusajoneuvoihin. Järjestelmät voivat välittää hälytyksen palokunnan johdolle tai johtokeskukseen.
Myös Saksan Oldenburgissa Holsteinissa syttyi palo paloasemalla syyskuussa 2021. Yksi ajoneuvo paloi kokonaan. Muut ajoneuvot saatiin siirrettyä hallista, mutta kuumuus, savu ja palojäte vaurioittivat tai kontaminoivat niitä niin, etteivät ne olleet välittömästi käyttökelpoisia. Tilapäinen toimintakyky palautettiin vuorokauden kuluessa naapuripalokuntien, lainakaluston ja väliaikaisten toimitilojen avulla. Pysyvien toimintaedellytysten palauttaminen kesti huomattavasti kauemmin.
Tätä kirjoitusta varten tehdyssä verkkohaussa ei löytynyt koko Euroopan kattavaa ja yhdenmukaisesti koottua tilastoa paloasemarakennusten paloista. Yksittäisten tapausten perusteella ei siten voida arvioida ilmiön yleisyyttä tai kehityssuuntaa. Tapaukset kuitenkin osoittavat, että paloaseman ja sinne keskitetyn kaluston menettäminen samassa onnettomuudessa on mahdollinen ja seurauksiltaan vakava tapahtuma.
Paloaseman todellinen arvo on sen suorituskyvyssä
Paloaseman arvoa voidaan tarkastella kiinteistön pinta-alan, tasearvon tai jälleenhankintakustannusten perusteella. Nämä mittarit kuvaavat omaisuutta, mutta eivät paloaseman yhteiskunnallista merkitystä.
Paloasema on pelastustoiminnan suorituskykyä ylläpitävä kokonaisuus. Sinne on sijoitettu ajoneuvoja, sammutusvarusteita, viestivälineitä, johtamisjärjestelmiä, erikoiskalustoa, sekä toiminnan tarvitsemia huolto-, varasto- ja sosiaalitiloja. Sopimuspalokunnan asemalla saman katon alla voivat olla myös koulutusmateriaalit, arkistot ja palokunnan eri osastojen omaisuus.
Kirjoitin Pelastustiedossa toukokuussa 2024 sopimuspalokuntien asemien palo- ja rikosturvallisuudesta. Nostin tuolloin esiin, että monilta paloasemilta puuttuu automaattinen palonilmaisujärjestelmä, vaikka niiden halleissa säilytetään arvokkaita ajoneuvoja ja runsaasti jatkuvaan lataukseen kytkettyä akkukäyttöistä kalustoa. Korostin myös tarvetta tarkastella toimitilaturvallisuutta kokonaisuutena, jossa suojataan omaisuuden lisäksi tietoa, järjestelmiä, toimintaa ja organisaation luotettavuutta.
Nyt keskustelua on syytä laajentaa omaisuudensuojasta pelastustoiminnan jatkuvuuteen. Jos ajoneuvot, varusteet, viestivälineet ja huoltotoiminnot on keskitetty samaan palo-osastoon, yksi palo voi heikentää olennaisesti koko paikallista suorituskykyä.
Kun paloasema ajoneuvoineen ja varusteineen poistuu äkillisesti käytöstä, ensimmäiseen vasteeseen tai muuhun pelastusmuodostelmaan kuuluva yksikkö voi menettää toimintakykynsä. Samassa palossa voidaan menettää säiliöauto, nostolava, johtamiseen tarkoitettu ajoneuvo, tai muuta paikallisten uhkien ja riskien perusteella asemalle sijoitettua erityiskalustoa.
Pelastusajoneuvon menettäminen ei tarkoita vain kuljetusvälineen puuttumista. Samalla poistuu ainakin väliaikaisesti käytöstä ajoneuvoon rakennettu ja sijoitettu suorituskyky, kuten pumppu- ja letkukalusto, hydrauliset pelastusvälineet, hengityksensuojaimet, mittauslaitteet, sekä viesti- ja johtamisvälineet.
Paloaseman henkilöstö ja sen osaaminen eivät katoa rakennuksen mukana. Aseman, ajoneuvojen, varusteiden ja teknisten järjestelmien menettäminen vie kuitenkin henkilöstöltä ne toimintaedellytykset, joiden varaan paikallinen toimintavalmius on rakennettu.
Välttämätöntä perusvalmiutta voidaan palauttaa ottamalla käyttöön varakalustoa, hankkimalla laina-ajoneuvoja ja järjestämällä toiminta väliaikaisissa toimitiloissa. Tilapäisjärjestelyillä ei kuitenkaan välttämättä saavuteta menetetyn aseman alkuperäistä suorituskykyä. Korvaavasta kalustosta voi puuttua paikallisiin riskeihin suunniteltuja ominaisuuksia ja väliaikaiset tilat voivat rajoittaa ajoneuvojen ja varusteiden huoltoa, puhdistamista, lataamista, varastointia, sekä lähtövalmiuden ylläpitämistä.
Operatiivisen perusvalmiuden ja pysyvien toimintaedellytysten palauttaminen ovat kaksi eri asiaa. Henkilöstö voi olla käytettävissä ja väliaikainen yksikkö hälytettävissä jo pian palon jälkeen, vaikka aseman alkuperäisen suorituskyvyn palauttaminen kestäisi kuukausia tai vuosia.
Vaikutusten vakavuus ei määräydy vain riskiluokan perusteella. Seuraukset voivat olla erityisen merkittäviä, jos menetetty asema palvelee I- tai II-riskiluokan riskiruutuja, tai alueella sijaitsee muuta nopeaa tai erityistä suorituskykyä edellyttävää toimintaa. Riskiluokitus kohdistuu toimintaympäristön riskiruutuihin, ei itse paloasemaan. Vuoden 2025 toimintavalmiuden suunnitteluohjeessa toimintavalmiuden suunnittelu ja toteuman seuranta on kytketty aiempaa vahvemmin toimintaympäristö- ja riskianalyysiin, sekä onnettomuuksien ehkäisyyn.
Myös harvaan asutuilla alueilla, saaristossa ja maakuntien reuna-alueilla yksittäisen paloaseman merkitys voi korostua pitkien etäisyyksien ja harvan palveluverkon vuoksi. Lähin korvaava yksikkö saattaa sijaita kaukana. Saaristossa toimintavalmiuteen vaikuttavat tieyhteyksien lisäksi vesistöjen muodostamat kulkurajoitteet, lossit, yhteysalukset, käytettävissä oleva venekalusto, sekä sää- ja jääolosuhteet. Maakunnan reuna-alueella lähin tarkoituksenmukainen yksikkö voi puolestaan tulla toisen pelastuslaitoksen alueelta. Paloaseman menettämisen vaikutuksia arvioitaessa on siksi tarkasteltava riskiluokan lisäksi aseman maantieteellistä sijaintia, saavutettavuutta, naapuriasemien etäisyyksiä, tie- ja vesiyhteyksiä, käytettävissä olevaa erityiskalustoa, sekä mahdollisuutta muodostaa korvaava vaste riittävän nopeasti.
Keskeisen paloaseman menettäminen ei tarkoita kaiken pelastustoiminnan lakkaamista. Se merkitsee kuitenkin suunnitellun palveluverkon häiriintymistä ja tarvetta rakentaa korvaava valmius nopeasti muun kaluston, väliaikaisten toimitilojen ja naapuriasemien tuen varaan. Paloasemapalo on siten omaisuusvahingon lisäksi vakava palvelutuotannon häiriö, joka voi vaikuttaa asukkaiden saaman avun nopeuteen ja käytettävissä olevaan suorituskykyyn.
Hyvinvointialue vastaa jatkuvuudesta ja hankinnoista
Laki pelastustoimen järjestämisestä velvoittaa hyvinvointialueen järjestämään pelastustoimen alueellaan. Pelastustoimen palvelutason on vastattava kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita sekä onnettomuusuhkia ja muita uhkia. Palvelut on suunniteltava ja toteutettava siten, että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Aluevaltuusto päättää pelastustoimen palvelutasosta.
Lainsäädäntö ei edellytä tietynlaisten IoT-laitteiden asentamista pelastusajoneuvoihin, eikä määrittele yksityiskohtaista turvallisuusautomaatiota paloasemille. Hyvinvointialueen järjestämisvastuu muodostaa kuitenkin vahvan perusteen sille, että paloasemien suojaustasoa, kaluston keskittymäriskiä ja korvaavia järjestelyjä arvioidaan osana palvelutason ylläpitämistä ja toiminnan jatkuvuudenhallintaa.
Merkittävän paloaseman menettämiseen varautumisessa olisi arvioitava ainakin vaikutukset ensimmäiseen vasteeseen ja muihin pelastusmuodostelmiin, korvaavan kaluston ja toimitilojen saatavuus, henkilöstön toimintaedellytykset, viesti- ja johtamisjärjestelmien käytettävyys, sekä resurssisiirtojen vaikutus muiden alueiden toimintavalmiuteen.
Jatkuvuussuunnittelussa on huomioitava myös kaluston huolto, puhdistaminen, lataaminen ja varastointi. Samalla on arvioitava, onko kaikki paikallisesti kriittinen kalusto sijoitettu samaan palo-osastoon ja millä teknisillä ratkaisuilla palo voidaan havaita, rajata ja mahdollisuuksien mukaan sammuttaa ennen koko rakennuksen menettämistä.
Suunnitelmien toimivuutta ei voida arvioida vain asiakirjojen perusteella. Organisaation on tiedettävä, mistä korvaavat ajoneuvot saadaan, mihin ne sijoitetaan, miten varusteet kootaan, kuinka viestiyhteydet järjestetään ja kuka johtaa toimintavalmiuden palauttamista. Menettelyjä on myös harjoiteltava. Hyvinvointialueiden vastuu ulottuu jatkuvuussuunnittelusta hankintoihin.
Reaaliaikaisen kunnon- ja olosuhdevalvonnan, sekä turvallisuusautomaation mahdollisuudet pitäisi ottaa huomioon uusien pelastusajoneuvojen vaatimusmäärittelyssä.
Tarjouspyynnöissä voitaisiin edellyttää mittauspisteitä ajoneuvon kriittisiin tiloihin, lataus- ja sähköjärjestelmien diagnostiikkaa, tapahtuma- ja häiriölokeja, dokumentoituja tiedonsiirtorajapintoja sekä mahdollisuutta erottaa vikaantunut sähköpiiri hallitusti. Samalla olisi määriteltävä tiedon omistajuus, käyttöoikeudet, kyberturvallisuus, ohjelmistopäivitykset, varaosien saatavuus ja järjestelmän elinkaaren aikainen kunnossapito.
Ajoneuvovalmistajien ja kalustokorirakentajien ei kuitenkaan pitäisi odottaa vain asiakkaan yksityiskohtaisia vaatimuksia. Anturit, kaapeloinnit, sähköpiirien selektiivinen erotus, sekä mahdolliset sammutus- ja suojausratkaisut voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisimmin, kun ne otetaan huomioon jo ajoneuvon sähkö- ja kalustokorisuunnittelussa.
Kehittämistyötä ei pidä rajata vain uusiin ajoneuvoihin. Olemassa olevaan kalustoon voidaan toteuttaa riskiperusteisia jälkiasennuksia aloittaen kohteista, joiden toiminnallinen merkitys, kalustoarvo tai latauskuorma on suurin. Jälkiasennusten on kuitenkin perustuttava sähkö- ja ajoneuvoteknisesti hyväksyttyyn suunnitelmaan. Turvallisuutta parantamaan tarkoitettu asennus ei saa muodostaa uutta syttymislähdettä, eikä heikentää ajoneuvon toimintavarmuutta.
Olosuhdevalvonnasta hallittuun turvallisuusautomaatioon
Pelastusajoneuvoissa ja niiden irtokalustossa on runsaasti jatkuvaa sähköä tarvitsevaa tekniikkaa. Ajoneuvoihin on asennettu radiolaitteita, ajoneuvotietokoneita, tabletteja, kameroita, inverttereitä, akkuvaraajia ja ylläpitolatureita. Kalustotiloissa säilytetään akkukäyttöisiä valaisimia, lämpökameroita, mittalaitteita, hydraulisia pelastusvälineitä ja miehittämättömiä ilma-aluksia akkuineen.
Asemahalli sivutiloineen on käytännössä ympärivuorokautinen latausympäristö. Ajoneuvot muodostavat samalla huomattavan palokuorman. Niissä on polttoainetta, renkaita, letkuja, muoveja, tekstiilejä, elektroniikkaa ja muita palavia materiaaleja. Paloasemilla voidaan säilyttää myös paineilmapulloja, polttoaineita, voiteluaineita ja kemikaaleja.
Tarkastelua ei pidä kuitenkaan rajata vain litiumioniakkuihin. Mahdollinen syttymislähde voi liittyä ajoneuvon sähköjärjestelmään, kaapelointiin, liitokseen, akkuvaraajaan, invertteriin, lämmittimeen, kiinteistön sähköasennukseen tai huoltotyöhön.
Pelastusajoneuvoihin ja niiden kalustokoreihin olisi mahdollista rakentaa nykyistä kattavampaa itsediagnostiikkaa ja verkottunutta olosuhdevalvontaa. Järjestelmä voisi seurata esimerkiksi akkukoteloiden, sähkökeskusten ja kalustotilojen lämpötilaa, lämpötilan muutosnopeutta, savua, latausvirtaa, käyttöjännitettä sekä akkuvaraajien, ylläpitolatureiden ja invertterien toimintaa.
Yksittäisen mittaustuloksen rinnalla olennaista on muutostrendin tunnistaminen. Hitaasti kohoava lämpötila akun, laturin tai sähkökeskuksen läheisyydessä voi kertoa kehittyvästä viasta jo ennen kiinteän hälytysrajan ylittymistä.
Valvonnan on perustuttava käyttötarkoitukseen soveltuviin antureihin. Kuluttajakäyttöön tarkoitettu langaton ilmaisin ei sellaisenaan välttämättä sovellu pelastusajoneuvon lämpötila-, kosteus-, tärinä- ja sähkömagneettiseen ympäristöön. Järjestelmän on oltava toimintavarma sekä paloasemalla, että ajon ja operatiivisen käytön aikana.
Tietoa voidaan käsitellä paikallisesti ajoneuvossa tai paloasemalla. Valitut ja priorisoidut hälytykset voidaan välittää päivystävälle vastuuhenkilölle, tekniseen valvomoon tai soveltuvin osin alueelliseen tilanne- tai johtokeskukseen. Kaikkea anturidataa ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista lähettää johtokeskukseen. Vastaanottajalle on välitettävä selkeä tieto hälytyksen kohteesta, vakavuudesta ja tarvittavista toimenpiteistä.
Stadtallendorfin palon jälkeen Hessenin paloasemille on asennettu verkotettuja ilmaisimia, jotka voivat välittää hälytyksen palokunnan johdolle tai johtokeskukseen. Ilmaisimia on asennettu myös pelastusajoneuvoihin. Ajoneuvokohtainen valvonta ei siten ole vain tulevaisuuteen suuntautuva ehdotus, vaan jo käytössä oleva riskienhallintakeino.
Seuraava askel valvonnasta on hallittu reagointi. Riittävän luotettavaan havaintoon voidaan yhdistää ennalta suunniteltu turvatoiminto. Järjestelmä voisi kohdekohtaisen suunnittelun perusteella esimerkiksi:
• katkaista ajoneuvon ulkoisen sähkösyötön
• erottaa vikaantuneen latauspiirin muusta sähköverkosta
• keskeyttää vaaralliseksi arvioidun latauksen
• aktivoida sisä- ja ulkotilojen ääni- ja valohälyttimet
• käynnistää kameratallennuksen
• lähettää hälytyksen nimetyille vastuuhenkilöille
• välittää tilannetiedon tekniseen valvomoon tai johtokeskukseen
• ohjata ilmanvaihtoa ja savunhallintaa palotilanteen ohjausmatriisin mukaisesti
• käynnistää käyttötarkoitukseen suunnitellun automaattisen sammutus- tai suojausjärjestelmän
Automaattisia toimintoja ei voida määritellä samalla tavalla kaikille paloasemille. Koko kalustohallin sähköjen katkaiseminen ei saa tehdä toimintakyvyttömäksi paloilmoitinta, turvavalaistusta, savunhallintaa, sammutuslaitteistoa, kulunvalvontaa, tai kriittisiä viestijärjestelmiä. Myöskään ilmanvaihdon hätäpysäytys ei ole kaikissa kohteissa oikea ratkaisu.
Turvallisuusautomaation on perustuttava dokumentoituun syy-seurauslogiikkaan tai ohjausmatriisiin. Järjestelmän on valvottava myös omaa toimintakuntoaan, ja sen sähkönsyöttö, tietoliikenneyhteydet, koestaminen, kunnossapito sekä kyberturvallisuus on suunniteltava järjestelmällisesti.
Tavoitteena ei ole korvata ihmistä automaatiolla. Tarkoituksena on havaita vaarallinen kehitys aikaisemmin, rajoittaa vahingon etenemistä ja ostaa aikaa ennen henkilöstön saapumista.
Pelastusopistolla on luonteva rooli kehittämisessä
Ennen laajoja hankintavaatimuksia tarvitaan tutkimusta, yhteisiä teknisiä määrittelyjä ja käytännön pilotointia.
Pelastusopisto vastaa koko pelastustoimen tutkimuksen koordinoinnista Suomessa. Sen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan kuuluvat alan TKI-tarpeiden analysointi, tutkimustiedon kokoaminen ja soveltavat hankkeet yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Pelastusopisto tarjoaa myös testi- ja polttokoetoimintaa yrityksille, oppilaitoksille, tutkimuslaitoksille ja viranomaisille.
Päällystöopiskelijat muodostavat tähän merkittävän voimavaran. He tuntevat pelastustoiminnan käytännön, johtamisen vaatimukset, palvelutasoon liittyvät kysymykset ja operatiivisen tiedontarpeen. Teknologiayritys osaa kehittää anturin ja tiedonsiirtojärjestelmän, mutta pelastusalan ammattilainen ymmärtää, mitä kannattaa mitata, mikä havainto on toiminnallisesti merkityksellinen ja millaiseen toimenpiteeseen sen pitäisi johtaa.
Opinnäytetöissä voitaisiin tutkia esimerkiksi pelastusajoneuvojen kunto- ja olosuhdevalvontaa, latausympäristöjen sähkö- ja paloriskejä, turvallisuusautomaation syy-seurauslogiikkaa, hälytysten priorisointia, kyberturvallisuutta, jälkiasennuksia ja ratkaisujen kustannusvaikuttavuutta.
Hyvinvointialue voisi tarjota pilotointikohteen ja määritellä operatiivisen tarpeen. Teknologiayritys toteuttaisi teknisen ratkaisun, ja Pelastusopisto tarjoaisi tutkimus-, testaus- ja arviointiympäristön. Tulokset voitaisiin muuttaa yhteiseksi vaatimusmäärittelyksi, suositukseksi tai laajemman kehittämishankkeen lähtökohdaksi.
Teknologiasta ei kuitenkaan synny turvallisuutta ilman turvallisuusjohtamista. Jokaiselle hälytystyypille on määriteltävä vastaanottaja, reagointiaika, käynnistettävät toimenpiteet ja vastuu tilanteen loppuun käsittelemisestä. Myös ajoneuvoihin niiden elinkaaren aikana tehtävät sähkötekniset muutokset on dokumentoitava, arvioitava ja hyväksyttävä hallitulla menettelyllä.
Turvallisuuskulttuuri oli keskeinen teema myös aiemmassa kirjoituksessani. Uusi teknologia ei korvaa turvallisuuskulttuuria tai turvallisuusjohtamista, vaan tekee niiden merkityksen entistä näkyvämmäksi.
Paloasemien turvallisuus edellyttää kerroksellista suojausta, jossa ennaltaehkäisy, kunnossapito, palon havaitseminen, automaattinen reagointi, sammutus, rakenteellinen palo-osastointi ja jatkuvuussuunnittelu tukevat toisiaan. Hyvinvointialueet, pelastuslaitokset, sopimuspalokunnat, kiinteistönomistajat, Pelastusopisto ja alan yritykset vastaavat kukin omalta osaltaan tämän kokonaisuuden kehittämisestä.
Myös kansallista tietopohjaa on vahvistettava. Paloasemilla ja pelastusajoneuvoissa tapahtuneet palot, palonalut, läheltä piti -tilanteet, sekä lataus- ja sähköjärjestelmien poikkeamat olisi hyödyllistä koota yhdenmukaisesti. Ilman luotettavaa tietoa on vaikea tunnistaa keskeisiä vaaratekijöitä, kohdentaa investointeja, tai arvioida suojaustoimenpiteiden vaikuttavuutta.
Tavoitteen pitäisi olla selvä: yksittäinen tekninen vika ei saa johtaa paloaseman ja paikkakunnan paikallisen pelastuskyvyn yhtäaikaiseen menettämiseen.
Paloaseman tehtävä on olla valmiina auttamaan muita. Meidän tehtävämme on varmistaa, että se säilyttää tämän kykynsä myös silloin, kun vaara syntyy sen omien seinien sisällä.
Kirjoittaja Marko Viljanen toimii turvallisuuspäällikkönä valtion erityistehtäväyhtiö Fintraffic Tie Oy:ssä ja Paimion VPK:n päällikkönä. Hänellä on lähes 40 vuoden kokemus palokuntatoiminnasta. Viljanen on kirjoittanut aiemmin paloasemien toimitila-, palo- ja rikosturvallisuudesta ja tarkastelee niiden turvallisuutta erityisesti pelastustoiminnan jatkuvuuden, turvallisuusjohtamisen, teknologian sekä yhteiskunnan kriittisten toimintojen näkökulmasta.
Viljanen toimii myös Suomen Palopäällystöliiton Yritysturvallisuusjaoston johtokunnan varajäsenenä ja osallistuu aktiivisesti jaoston toimintaan. Jaosto edistää teollisuuden, elinkeinoelämän ja julkishallinnon turvallisuusasiantuntijoiden yhteistyötä sekä turvallisen ja häiriöttömän toimintaympäristön kehittämistä.
