"Pelastustoiminnan johtamisen ja koko hälytystehtävän onnistuneen hoitamisen kannalta ensimmäisillä minuuteilla on merkitystä."
Pelastustoimen tiedotuspolitiikka omista hälytystehtävistä on kautta aikain ollut avointa ja välitöntä, se on vastannut toimittajien ja suuren yleisön vaatimuksiin ja luonut osaltaan luottamusta pelastustointa kohtaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana median tahti on kuitenkin muuttunut entistä kiihtyvämmäksi ja asioista ensimmäiseksi uutisoineen tahon paikasta kilpaillaan. Pelastustoimen edustajat kentällä näkevät median tärkeänä kumppanina ja tiedottaminen koetaan nykyään jopa kiinteänä osana pelastustoiminnan johtamista.
Oma alttiutemme olla nopeita myös tässä asiassa sekä median luoma tiedotuspaine ja kiihtynyt tahti on tuonut uusia ongelmia; samaan aikaan hälytysilmoituksen kanssa median edustajille lähtevä ensitiedote tehtävästä saa päivystävän palomestarin puhelimen laulamaan ennen kuin itse on välttämättä ehtinyt edes autolle. Tiedossa on useita tapauksia, joissa hälytysajoneuvot ajavat peräkanaa median edustajien kanssa tilannepaikalle – eikä aina ole ollut edes niin, että hälytysajoneuvot olisivat paikalla ensimmäisenä. Pelastustoiminnan johtamisen ja koko hälytystehtävän onnistuneen hoitamisen kannalta ensimmäisillä minuuteilla on merkitystä – pelastustoiminnan johtajan on kerättävä tapahtumasta lisätietoa, muodostettava tilannekuvaa ja jaettava tehtäviä eri yksiköiden toteutettavaksi. Nämä ensitoimet ovat pelastustoiminnan kannalta kriittisiä toimia ja valitettavasti näiden toimien jälkeen tulee vasta tiedottaminen.
Pelastuslaitokset ovat ratkaisseet tiedottamisen haastetta – taas yllättäen – erilaisilla tavoilla. Joissakin pelastuslaitoksissa tiedotusasioista vastaa tilannekeskus. Toiset pelastuslaitokset ovat puolestaan sopineet paikallismedian edustajien kanssa, ettei ensimmäisen puolen tunnin aikana soitella. Sitten on näitä pelastuslaitoksia, joissa päivystävä palomestari on kunnon taika-Jim: samaan aikaan ajaessaan itseään tilannepaikalle hän muodostaa tilannekuvaa, kyselee lisätietoa, jakaa käskyjä ja tiedottaa tai sitten antaa sen puhelimen soida tauotta, kunnes on hyvä hetki vastata. Koeta siinä hetkessä sitten saada edes puoliksi järkevä lause aikaiseksi.
Valtakunnallisesti yhdenmukaista lähestymistapaa tiedottamiseen kaivataan kipeästi, sillä mitään pakottavaa syytä välittömälle ensitiedottamiselle en keksi. Yleisön välitöntä varoittamista varten on mekanismit jo olemassa, vaaratiedottaminen sekä väestöhälyttimet. Hyvin äkkiä tuleekin mieleeni kysyä, onko sen ensitiedotteen lähdettävä täsmälleen samaan aikaan kuin hälytysilmoituksenkin? Voisiko ilmoitukset mahdollisesti portaistaa niin, että pelastustoiminnan johtaja saisi missä päin Suomea tahansa vaikka kymmenen minuuttia aikaa hälytysajoon ja kriittisten ensitoimien toteuttamista varten? Yleisön uteliaisuutta on hankala hallita, mutta kukaan ei ole tietääkseni kuollut siihen, että on saanut tietää tapahtuneesta onnettomuudesta muutamaa minuuttia myöhemmin. Kilpa-ajolla hälytysajoneuvojen kanssa ja ylipaineistettuna toimivalla pelastustoiminnan johtamisella voivat olla paljon kriittisemmät seuraukset.
Mira Leinonen
Kolumnisti Mira Leinonen työskentelee projektipäällikkönä ja toimii Anjalan VPK:ssa. Sähköposti: mirafoni112@gmail.com
