Syysilta vihmoo pientä pisaraa ihmisvirran niskaan. Vapaalla oleva palomies pyyhkii niitä kasvoiltaan. Huppupäinen henkilö istuu kivijalkamyymälän ikkunalaudalla kyynärpäillä polviinsa nojaten. Palomies askeltaa tämän ohi, kunnes takaa kuuluu kovaääninen kysymys: ”Onko kaikki kunnossa?” Kysymys on tarkoitettu huppupäiselle henkilölle.
Palomies katsoo taakseen ja pohtii, vaatiiko tilanne hänen apuaan. Huppupäinen henkilö ei reagoi.
Kysymys toistetaan kovemmalla äänellä. Katse pysyy polvissa, mutta peukalo nousee ylös. Hupun sisältä kuuluu örinää. Palomies ja voinnin tivaaja jatkavat matkojaan.
”Mitä, jos huppupää olisikin vastannut, että: ´Ei, kaikki ei ole kunnossa, vaan päin persettä, mutta terveyttäni ei uhkaa juuri nyt mikään´. Olisiko ohikulkijalta silloin riittänyt aikaa?” palomies kysyy asiaa palokunnan kahvipöytäseurueelta.
Ylipalomies ei nosta katsettaan lehdestä, vaan jatkaa lukemista uppoutuneena. Vastuu kommentoinnista jää muille.
”Kuulostaa jotenkin tutulta. Yleensä toi menee niin, että kun me mennään paikalle, niin apu ei kelpaa, mutta sekään ei ole hyvä, että me lähdetään pois. Aina pitäs olla tarjota joku ihmepilleri, jolla asiat ratkeisivat”, ensihoitaja sanoo.
”Tää maailma ei ole yksinkertainen”, tarinan aloittaja toteaa.
”Paitsi ylipalomiehille”, esimies jatkaa. Hän haluaa saada kaveriin kontaktin, vaikkei siihen mitään erityistä syytä olekaan. Ylipalomies saa koko pöytäseurueelta hiljaisen huomion, mutta tämä ei reagoi edes täydelliseen hiljaisuuteen.
Härkkimistä päätetään jatkaa.
”Ylipalomiehet tietävät aina, miten asiat hoidetaan – tai ainakin sen, miten asia hoidetaan mahdollisimman vähällä vaivalla. Nytkään se ei ole kuulevinaan mitään, siten se säästyy ajatustyöltä”, palomies provosoi.
Vastetta ei synny, joten pöydässä korotetaan ääntä.
”Miten sä voit?”
”Onks tää joku vedätys. Haista ite!”
”Ylipalomies ei edes puhu, ellei se ei saa pullaa tai tupakkaa.”
”Aina se ei jaksa edes hengittää, ainakin yöllä se pitää aika muikeita taukoja”, esimies veistelee.
”Pitää muistaa, että se sisään vetäminen on työlästä, kaikkikan sitä nyt ulos päästää, mutta vedäpä sisään”, ensihoitaja lyö löylyä.
Pöydässä nauretaan äänekkäästi. Ylipalomies kurtistaa kulmakarvojaan, mutta ei kommentoi. Oliko ylipalomies kuullut, se jää epäselväksi.
”Kattokaa siltä pupillat ja hierokaa vähän kylkiluita”, esimies käskee.
”Ei auta lähestyä, kahvipöydässä möllöttävä ylipalomies on kuulemma varohenkilö”, ensihoitaja sanoo mutta koputtaa kuitenkin varovasti ylipalomiestä olkapäälle.
”Hei, miten sä voit?”
”Tä?”
”Miten sä voit?”
”Onks tää joku vedätys. Haista ite!”
”Ei ku sano nyt jotain.”
”Suksi kuuseen siitä, ja anna mun olla!”
”Se kuulostaa ihan oikeelta pokalta”, ensihoitaja sanoo. Ylipalomies tuhahtaa. ”Mä tiedän, miten tää hoidetaan”, ensihoitaja sanoo.
”No?”
Ensihoitaja kaivaa tupakat taskustaan ja sanoo: ”Mennääks ulos?”
”Toi on sille se ”pilleri”, toi sama olis toiminu siihen huppupäähänkin”, palomies sanoo.
”Sinä sen sanoit. Mihin tää maailma joutuiskaan ilman ensihoitajia”, ensihoitaja vastaa.
Teksti: Marko Partanen
