Sami Kerman toimi aiemmin Suomen Palopäällystöliiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkönä.
Moniin muihin aloihin nähden pelastustoimi on siitä onnellisessa asemassa, että sillä on selvä yhteiskunnallinen tehtävä. Sen ei tarvitse perustella olemassaoloaan ja alalla on vahva ammatillinen identiteetti ja brändi, jotka toimivat myös rekrytoinnin tukena.
Välillä tämä voi aiheuttaa tilanteita, joissa pelastustoimen voi olla haastavaa tunnistaa yhteiskunnan muuttumisen merkitystä sen omalle toiminnalle. Supervahva kansalaisluottamus ja julkinen keskustelu, jota käydään yleensä lähtökohtaisesti positiivisesta lähtökohdasta, eivät aiheuta painetta pelastustoimelle muuttumiseen.
Kuitenkin ala on osa julkisia palveluita ja osa yhteiskuntaa, mikä tarkoittaa, että henkilöstön moninaisuus, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys, ympäristö- ja ilmastotavoitteet ja esimerkiksi palveluiden saavutettavuus ja digitaalisuus ovat asioita, jotka koskevat myös pelastustoimea.
Yksi asia, jonka merkitys on nykyisessä tehtävässäni näyttäytynyt ajoittain kriittisen tärkeänä, ja jonka osalta pelastustoimi on saanut olla osaltaan varsin rauhassa, on yhteiskunnallinen viestintä. Edellä mainittu hyvä brändi ja luottamus antaa hyvät lähtökohdat, mutta ne voivat tehdä myös valmistautumattomiksi.
Onko organisaatio valmis siihen, että sosiaalisessa tai perinteisessä mediassa muuttuu viraaliksi tapaus, joka on pelastustoimen arvojen vastainen? Miten huolehditaan, että isoissa organisaatioissa ja laajoissa vapaaehtoisten joukoissa toimiva moninainen ryhmä ihmisiä osaa rakentaa pelastustoimen hyvää luottamusta ja mielikuvaa jokapäiväisissä kohtaamisissa? Miten moninaisessa ihmisjoukossa viedään läpi arvomuutoksia ja eletään yhteiskunnallisessa ajassa?
Tämä kaikki vaatii vahvaa arvojohtajuutta kaikilta työtovereista ja lähiesihenkilöistä aina johtajiin asti. Lisäksi tarvitaan yhteisiä tarinoita ja sanoitusta arvoista. Viimeksi mainitussa pelastustoimen järjestöillä on oma olennainen tehtävänsä, ja tuota työtä on syytä arvostaa.
Edellä mainituilla keinoilla ehkäistään sitä, ettei pelastustoimen ”sauna pala” kovinkaan usein, mutta on hyvä ja tärkeää, että organisaatioissa on myös kriisiviestintäosaamista. Tämä ei tarkoita onnettomuustiedottamista, vaan sitä miten organisaatiosta leviävä negatiivinen viesti saadaan nöyrällä, uskottavalla ja lähestyttävällä tavalla katkaistua.
Jokainen tällainen kriisiviestintätapaus on myös mahdollisuus uudistumiseen. Miten kohua voidaan hyödyntää muutoksessa? Miten sitä momentumia, jonka ikävä uutinen aiheuttaa, voi käyttää tarpeelliseen kehittymiseen? Vaikka kriisiviestintätilanteet ovat organisaatiolle uhka, osaavien ihmisten käsissä ne ovat myös mahdollisuuksia.
Teksti: Sami Kerman
