Tapio Sovijärvi on ensihoitaja, Laadukasta ensihoitoa -podcastin tekijä ja alan realiteetit tiedostava idealisti.
Havainnointi, luottamus ja maltti. Näihin kolmeen tiivisti kokenut kollega lapsipotilaan ensihoidon ytimen urani alkumetreillä. Suurin osa ensihoidossa kohtaamistamme potilaista on onneksi aikuisia, ja usein elinkaarensa loppupäässä. Siksi etenkin vakavasti sairastuneiden tai loukkaantuneiden lasten hoitaminen on omiaan nostamaan kokeneenkin ammattilaisen stressitasoa. Lisämaustetta tilanteeseen tuovat potilaiden vanhemmat, jotka ovat usein hyvinkin huolissaan lapsensa voinnista.
Siinä missä aikuispotilaan ensiarvio alkaa yleensä sanomalla päivää ja tunnustelemalla rannepulssia, saa lapsen yleistilasta yllättävän paljon irti hieman etäämmältäkin. Eteiseen asti kuuluva voimakas itku on aina huojentava havainto. Ainakin potilas on hereillä ja hengitys kulkee. Lapsen olemus kertoo myös paljon. Jäntevyys ja ensihoitajien vierastaminen ovat mitä mainioimpia merkkejä, kun taas välinpitämättömyys verensokerin mittaamiseen tai jopa IO-yhteyden poraamiseen lisäävät huolta myös kliinikossa.
artikkeli jatkuu
Olen omakohtaisesti huomannut, että lapsipotilaan luottamus rakentuu usein hänen huoltajansa kautta ja ensivaikutelma muodostuu jo ensimmäisten sekuntien aikana. Siinä missä lapsi peilaa vanhempiensa reaktioita, lukevat vanhemmat myös ensihoitajien tunnetilaa ja pienempiäkin ilmeitä. Pari syvää sisäänhengitystä ennen kohteeseen saapumista ei ole ainakaan haitaksi.
Pienelle lapselle paras paikka tutkimusten aikana on yleensä huoltajan sylissä suosikkilelu kainalossa. Aika usein jää on murrettu viimeistään silloin, kun mittari on kiinnitetty ensin lapsen lempinallen tassuun, ihailtu hetki loistavia lukemia ja kehuttu nallen reippautta. Lisäpisteitä saa stetoskoopista, joka on riittävän lämmin.
Aina pieneen hassutteluun ei ymmärrettävästi ole aikaa, mutta hätätilapotilaidenkin kohdalla pyrimme huomioimaan myös vanhemmat heti, kun hoitotoimet ja resurssit sen sallivat. Rehellisyys on näissäkin hetkissä kullanarvoista. Äiti tai isä kyllä tajuaa, että tilanne on vakava, mutta tapahtumien ääneen sanoittaminen voi parantaa turvallisuuden tunnetta ja luottamusta siihen, että ammattilaisilla on tilanne hallinnassa.
Kävimme taannoin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa lastenlääkärin vastaanotolla pitkittyneen hengitystieinfektion takia. Paikalla oli kourallinen kandeja, jotka kukin vuorollaan keräsivät anamneesia ja auskultoivat lapseni keuhkoja. Yksi opiskelijoista päätti oikaista suoraan asiaan ja palaute kajahti nuoren neidin suusta melkein välittömästi: ”Tuo tohtori ei tutkinut pupua!” Tilanne kirvoitti paikallaolijoissa makeat naurut, ja viestikin meni perille. Loput kandit malttoivat jokainen vuorollaan kuunnella ensin kiltisti myös tyttärellemme rakkaan pehmopupun hengitysääniä. Kotona muisteltiinkin lähinnä sitä, kuinka pupu oli käynyt lääkärissä. Ja oli ollut reipas.
Teksti Tapio Sovijärvi
Laadukasta ensihoitoa -podcast on kuunneltavissa yleisimmillä alustoilla ja osoitteessa www.paramedic.fi.
