Argentinalaistaiteilijan Leandro Erlichin näyttely Helsingin Amos Rexissä on osallistava. Teos Classroom on hämmentävä, vierailijan on mahdollista päästä luokkahuoneeseen, jota ei oikeasti ole.
Paloaseman työvuorossa pohdittiin, mikä kohteeksi tyky-päivänä. Takana olivat tyky-vierailut Ateneumissa ja Helsingin palomuseossa. Ajatuksissa käväisi suunnanmuutos, joka kuitenkin sisältäisi helppoa ja sosiaalista yhdessäoloa, ehkä dartsia, biljardia tai molempia. Loppumetreillä haastajaksi kampesi kaupunkisota, jonka valinnan yksimielisyyttä rikkoi se, että kaupungissa sotiminen vaatisi rauhan tullen saunan. Siihen ei haluttu lähteä.
Olisko se sitten kuitenkin jokin taidepläjäys? Mikään museo ei ole auki maanantaisin, joku väitti. Tarkistetaan. Se oli melkein totta, mutta ei ihan kokonaan. Helsingin ytimestä löytyi paikka nimeltä Amos Rex, joka tarjoili argentiinalaistaiteilija Leandro Erlichin näyttelyn. Hänen suurikokoisten ja osallistavien installaatioidensa oli määrä hämärtää havaintoja todellisuudesta. Miten kävi, hämärsivätkö installaatiot palomiesten todellisuutta?
artikkeli jatkuu
”Kato, joku on pannut pumpulia akvaarioon”. Ja kaikkiin. Akvaarioita oli kymmenkunta, eikä yhdessäkään vettä, saati kaloja. Pumpuli ei kuitenkaan ollut pumpulia, vaan jännää tekniikkaa, jolla pehmeä kolmiulotteisuus oli saatu aikaiseksi. Nimensä mukaan teos esitti pilviä. Sillä tavalla lähti liikkeelle taiteellinen vedätys.
Joku istui jugend-talon ikkunalaudalla, toinen roikkui viereiseltä ikkunalaudalta ja kolmas konttasi pitkin seinää kuin Hämähäkkimies konsanaan. Hetkinen, se olikin vain peilikuva, ja itse seinä on rakennettu lattian myötäisesti. Teos on selvästikin suosittu ja lehtitietojen mukaan ruuhkaisimpaan aikaan paikasta seinällä on jopa tapeltu.
Lähes jokainen halusi kuvauttaa itsensä seinällä jonkinlaisessa positiossa. Niin tekivät myös palomiehet. Kerrostalon katolle päästäkseen ei tällä kertaa tarvittu tikkaita tai nostolava-autoa. Tämä Leondro Erlichin teos näkyykin todennäköisesti miljoonasti eri somealustoilla, halusi Leondro sitä tai ei. Onkohan tätä samaa kusetusta käytetty myös vanhan ajan elokuvatrikkinä? Ehkä, ehkä ei.
Palomiehet istahtivat pimeään tummilla laatikoilla sisustettuun huoneeseen. Pian he näkivät valaistulla seinällä elävää kuvaa, jossa he istuivat luokkahuoneen pulpeteissa aavemaisesti. Mukana ei ollut omenaa, jonka olisi voinut asettaa opettajanpöydälle, mutta sessio saatiin vedettyä läpi ilman pedagogin lahjomistakin. Takapulpetit vallanneet palomiehet pitivät tilannetta erikoisena ja mielenkiintoisena, mutta hieman pelottavanakin. Mutta kumpi pelotti enemmän, mahdollinen oppitunti vai jälki-istunto?
Ai, hissiaula on tässä. Se on hyvä, eipä sitten lähtiessä tarvitse nousta kellarissa olevasta näyttelytilasta rappusia myöten pois, tai ehkä sittenkin tarvitsee, sillä hissiaula ei ollutkaan hissiaula, vaan installaatio sixpackista, joka oli lastattu hissikoreilla. Ulkomaalainen vierailija kehui teosta tajunnan räjäyttäväksi. Hissitehtaan varjossa elänyt palomies ei nähnyt samoin: ”Mitä ihmeellistä on vierekkäin asetelluissa hissikopeissa?”
Jotain on. Hisseihin mennään, niissä ihmetellään, niissä pyöritään ja niissä nauretaan. Harvoin on tilannetta, jossa hissikorista näkee toiseen. On kai omalla tavallaan hauskaa sanoa: ”moi” viereisessä hississä olevalle tai työntää käsi hissikorista toiseen. Teoksen avulla voidaan myös todentaa hypoteesi, jossa yhdessä hissikorissa päästetyn pierun on mahdollista vallata ilmatila myös viidessä muussa hissikorissa. Kyseessä ei ole aistiharha, vaan täyttä totta – jopa tajunnan räjäyttävää. Ehkä ulkomaalaisvieras tarkoitti juuri tätä.
Teksti Marko Partanen
Kuva Tuomas Uusheimo / Amos Rex
